Hei!
Sairastuin kolme vuotta sitten masennukseen ja sain välillä paniikkikohtauksia. Lääkityksen turvin (Seroxat ja Xanor) pääsin hyvään kuntoon, ja olin jo puolitoista vuotta "kunnossa". Nyt lomalla tuli taas takapakkia, kun isä sairastui. Olin kuukauden melkein vaan sängynpohjalla ja ajattelin että tästä ei tule mitään. Lääkkeiden avulla olen taas vähän paremmassa kunnossa mutta on koko ajan tunne että en hallitse itseäni. Esim. töissä tulee tunne että nyt menee jalat alta, päässä pyörii jne. vaikka hoen itselleni että se menee ohi. Niskani ovat koko ajan jännityneet ja on koko ajan "kireä" olo. Lenkillä olen koittanut käydä mutta nämä helvetin helteet on rajoittaneet sitäkin. Olisko kellään hyviä neuvoja jolla pääsisin taas eteenpäin?????
Neuvoja kaivataan
1
234
Vastaukset
- John
Hei. Lääkkeet ovat vain väliaikainen ratkaisu ongelmaan, minkä varmaan itsekin tiedät. Olen itse kärsinyt pitkään jonkinlaisista paniikkioireista ja tunnen monia ihmisiä joilla on ollut monenkirjavia ongelmia niin paniikin kuin masennuksen kanssa. Mitään yksiselitteistä, kaikenkattavaa ohjetta tai lääkettä ei varmaankaan ole olemassa, koska niin paniikkioireet kuin masennuskin ovat sidoksissa kunkin yksilöllisiin elämänvaiheisiin.
Mutta voin kuitenkin kertoa, mitkä asiat ovat minua auttaneet.
Minun ei tarvitse kertoa, mitkä asiat laukaisivat paniikkioireeni, mutta kesti pitkään ennenkuin ymmärsin, että nuo asiat olivat vain seurausta todellisista syistä, jotka olin painanut syvälle itseeni ja kieltänyt itseltäni.
Esim. isäni alkoholismi seurauksineen oli asia jonka vaikutuksen itseeni olin kieltänyt.
Aloin voida paremmin kun kohtasin rehellisesti itseni. Kaikkine kokemuksineni, vikoineni ja hyvine puolineni. Itsensä kohtaaminen ei ole helppoa, mutta se on hyvin antoisaa. Se on ainoa tie elää täysipainoista elämää. Ei ole tarkoitus tässä kuulostaa saarnaajalta mutta itsekin kärsineenä tiedän ettei sinulla ole helppoa.
Eli mieti rauhassa elämääsi. Kaikkea mitä olet kokenut ja pohdi mitä vaikutuksia milläkin asialla on ollut sinuun. Älä lannistu vaikket heti löytäisikään oivallusta, se tulee kyllä. Syiden jotka ovat vaikuttaneet itsetuntoosi "lamauttavasti" ei tarvitse välttämättä nyt näyttää sinusta suurilta tai dramaattisilta, mutta niillä/sillä on saattanut olla iso merkitys esim. ollessasi pieni lapsi tai nuori.
Oman itsensä tunteminen auttaa kasvamaan ja kehittymään ihmisenä ja itse olen sitä mieltä että tuo kehitys ei lopu koskaan.
Älä myöskään sure kärsimyksen vuoksi menetettyjä hetkiä, päiviä, vuosia, katso eteenpäin.
Itse surin pitkään sitä että tunsin muuttuneeni joksikin aivan eri ihmiseksi, kunnes pikkuhiljaa helpotusta toi ajatus että ihminen muuttuu ja kasvaa joka tapauksessa elämänsä varrella.
Itse tein myös sitä jossain vaiheessa että kohtasin väkisin joitakin pelkäämiäni asioita. Tämä auttoi joissakin tapauksissa, mutta oli kuitenkin vain tietynlaista ensiapua. Todelliset syyt pelkoihini löytyivät vasta rehellisen itsetutkiskelun avulla. Vaikka käytän sanaa "rehellinen", se ei tarkoita samaa kuin "syyllinen"- tämä on tärkeä pitää mielessä.
No, toivottavasti tästä nyt on edes jonkinlaista apua sinulle. Muista että kaikesta huolimatta elämässä on PALJON hyvää, anteeksianto on tärkeää, herkisty elämälle ja kaikkea hyvää sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780