Jos on muka ollut psykoosi tarvitsee muka syödä lääkkeitä koko ikänsä eli hautaan saakka. Mutta jos ollut joskus pää kipeä ei tarvitse syödä särkylääkkeitä hautaan saakka. Onko tuossa jotain järkeä? Jos on joskus ollut vatsahaava ja ottanut vatsahappolääkkeitä ei niitäkään tarvitse syödä hautaan, mutta psykiatriapas komentaa syömään jos on ollut muka psykoosi. Miksi tarvitsee tuhota terveytensä vain kaiken varalta. Eikö sitä skitsofrenialääkettä vois sitte ottaa kun sairaus (psykoosi) yllättää. Tuollainen ei voi olla potilaan edun mukaista eikä siitä tietysti ole kysekään. Yhteiskunta vainoharhaisesti pitää kaikkia mielisairaiksi luokiteltuja potentiaalisina tappajina. Siittä on kyse.
Kumpi vainoharhaisempi?
yhteiskunta vaiko potilas.
2359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Antipsykoosilääkkeet ei itse asiassa auta psykoositilaan. Minä olen psykoosimysteerin ratkaissut aikoja sitten. Puhumme esim. yllätävästä psykiatrisesta hoidosta, eli poliisit ovelle ja sairaalaan tyylistä traumaattisena kokemuksena. Yllättävän tilanteen aiheuttama traumaattisuus saattaa laukaista psykoosin joskin psykoosi jatkuu epätodellisuuteen perustuvilla hoitokeinoilla mm. sillä, että lääkäri ja puolet yhteiskunnasta uskoo mielisairauteen todellisena sairautena ja lääkkeiden vaikuttavaan tehoon.
On olemassa jopa tutkimustuloksia joidenka mukaan vanhuksia lääkitään sellaisissa hoitokodeissa enemmän joissa hoitajien työilmapiiri on huono.
Toisinaan se yhteiskunta on kyllä vainoharhaisempi ja heijastaa omat ongelmat muihin. Keino jolla voi ylläpitää omaa mielenterveyttä on esim. elää tinkimättä omassa maailmankuvassa jossa ei tule niin yllättäviä tilanteita jonka johdosta henkinen hyvinvointi järkkyy.
Esim. omaan henkilökohtaiseen elämääni ollaan liian pitkään pyritty läheisten toimesta vaikuttamaan, jonka johdosta henkinen hyvinvointini on ollut useamman vuoden vaakalaudalla. Mielenterveydenhoito sanoo, että läheiset huomaavat muutoksen joskin nuoren aikuisen ja aikuisuisuuteen siirtyvän ihmisen elämässä juuri tapahtuu muutoksia ja muutokseen pyritään. Enhän minäkään voi pysytellä lapsena koko elämäni. Koska elämääni tuppautuu muitakin häiriötekijöitä, niin enää ei auta muuta kuin opiskella ulkoa, että kenestä ne suurimmat murheet elämäni tulee ja vältellä näitä kaikilla keinoilla.
PSykiatria on nähtävästi niitä ainukaisia ammattihaaroja jossa saa puoskaroida ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella mitä haluaa. Mikäli esim. tilaan työtä sähkömieheltä, nini ei hän huonoa työtä voi tehdä mnkään tekosyyn varjolla. Miksi psykiatria saa toimia niin kuin se toimii?