alkaa olla hätä. Piensijoittajat joutuvat taas kerran maksumiehiksi.
Taas näytetään rahan mahti.
Jotkut demarit ovat tälläkin palstalla kehuneet sijoituksillaan, joten saattaapi olla unettomia öitä odotettavissa tulevaisuudessa.
Oliskohan paras hankkia hyvissä ajoin nukahtamispillereitä, sillä voi olla ettei pelkkä lampaiden laskeminen riitä.
Ja täytyy olla tosi mielenkiintoinen kirjakin, että jaksaa itsensä uneen lukea.
Keskustalaisten taas passaa levätä rauhassa, kun kaikki on maassa ja kasvavassa metsässä, sekä poikivissa eläimissä kiinni.
Kyllä maalla on mukavaa.
Ei ole ihme jos kennostoasujat alkavat hermostua ja purkaa kiukkuaan syytömille, eli keskustalaisille.
Mittikääpä mitä tulevaisuudessa syötte, jos teille lopetetaan ruoan tuotanto tykkänään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
.piensijoittaja enemmän kuin ammattisijoittaja jos et myy liian halvalla.
toisin kuin piensijoittajalla.
Toinen pointti on, ettei ammattisijoittajaa kuseteta pankkien taholta, koska pankeille ei ole rahanmenetys kovin hyvä asia.
... on viljelijöitä. Sinun pitäisi sanoa, että viljelijöiden passaa levätä ...
vain toisin sanoin. Sanoisi eräs kilometrikirjoittajakin.
ANTEEKSI maalaisuuteni, huomenna muutan kaupunkiin.
No en per..le varmaan.
Minä olen kaupunkielämästä saanut tarpeekseni.
On kuitenkin hyvä asia, että oikaisit, kun nuo demarin rääpäleet luulee kaikkien Keskustan kannattajien olevan landepöpöjä.
Pidä Oiva pintas, kyllä me pärjätään.