Jos voisin palata siihen aikaan, kun lapseni olivat vain toiveunta, jättäisin ehkä toiveuneni toteuttamatta.... Mutta en voinut silloin ymmärtää sitä, että miten paljon lapsiani tulenkaan rakastamaan ja kuinka pelottavalta maailma tuntuukaan... Eli yksinkertaisesti: rakastan niin paljon, että pelkään kaikkea sitä pahaa, mitä lapsilleni voi tapahtua. Pelkään niitä tuhonmerkkejä, joita ilmassa leijuu - katastrofeja jotka tuntuvat vain lisääntyvän - terrorismia - pedofilejä - ihmisten lisääntyvää välinpitämättömyyttä - ilmastomuutoksia - öljyn loppumista ja sen vaikutusta maailmaan - julmuutta - pandemioita - ja ties mitä. Tiedän että tämä on älytöntä, mutta toisaalta noita uutisia tulee jatkuvasti jokapuolelta tuutintäydeltä. Ennen ne eivät kirpaisseet niin syvältä kuin nyt, nyt nimittäin joudun miettimään miltä lasteni maailma näyttää 20 vuotiaana, 30 vuotiaana, 40 vuotiaana.... ja mikä kaikki vaara heitä vaaniikaan näin pienenäkin..... Yritän olla ajattelematta näitä asioita, yritän keskittyä hyviin asioihin, mutta sitten lävähtää taas joku järkyttävä lehtiotsikko päin näköä ja ahdistus iskee jälleen. Ja tietysti yksi pahin peikko on menettämisen pelko, nyt kun lapset on, niin enpä tiedä mitään hirveämpää kuin heidän menettämisensä.....
Kadutko koskaan lasten tekoa?
Hali
6498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei niinkään nyt noin "vakavista" asioista, mutta koulukiusaaminen, huumeet, väkivalta yms. pelottaa todella paljon. Huoli on ihan hirveä ja välillä itken näitä asioita yksin öisin =( Jotenkin tunnen syyllisyyttä siitä, että tein lapseni... Tänne pahaan maailmaan =(
..aivan samat huolenaiheet! :)
Samanlaisia ajatuksia ja pelkoja täälläkin. Ainoa suuri huolenaiheeni on vielä se, että lapsellani ei ole edes sisaruksia tai serkkuja apuna täällä julmassa maailmassa. Mutta ehkä hänellä on sitten oma perhe ja omat lapset.
Kadun lasten tekoa, kun ajattelen sitä, miten paha maailma voi olla. Mutta enemmän kadun sitä, ettei tullut tehtyä enemmän lapsia !
maailma kun tosiaan on niin julma ja kylmä paikka nykyään... Ja mitä onkaan 20 vuoden päästä... Mut tällä hetkellä kun lapset on ihan pieniä, mä pelkään kaikkia arkisia juttuja. Mitä esikoiselle voikaan tapahtua päivähoidossa, milloin on se päivä kun se jää auton alle, loukkaa itsensä puistossa, joku kidnappaa sen, joku tappaa, kiduttaa, kiusaa. Jos täytyy lähteä autolla jonnekin, mietin koko ajan että jos nyt tulee kolari ni kuollaanko kaikki vai ketä selviää, miten sit pärjätään. Mä pelkään että menetän ne! Toinen lapsi on ihan pieni vauva, sitä mun on käytävä koko ajan tarkistelemassa et varmasti on hengissä. Sama oli esikoisen kanssa. Pelkään että mun lapsista tulee onnettomia, masentuneita koska mäkin oon. Ihan järkyttävää tää sydän syrjällään oleminen...
Asiat ei välttämättä oo huonommin/ihmiset pahempia kuin ennenkään, jokainen vain kasvaa ja alkaa kiinnittää huomiota erilaisiin asioihin kuin nuorempana.. Uutiset koostuu kyllä melkee vain niistä asioista joissa joku on kuollut ja kuinka huonosti jokapuolella asiat on. Suosittelen uutisten lukemisen vähentämistä :) Ps. Kärsin itekki tästä ahistuksesta ja toivon ettei tätä koko elämäänsä joudu kärsiä..
..mulla ollut, että tämän "heräämisen" myötä olen kiinnostunut paljon enemmän siitä, miten voisin vaikuttaa asioihin omalta osaltani. Onneksi suomessa on järjestöjä, joita kannattamalla/osallistumalla toimintaan voi vaikuttaa edes jotenkin. Olen siis löytänyt sisäisen kansalaisaktivistin itsestäni!