Kärhöjen seuraksi?

-tikru-

Olen aikeissa maisemoida metsänreunasssa sijaitsevann rakennelman köynnöksillä. Kärhöjä olen ajatellut "piristykseksi". Luulen kuitenkin etteivät ne yksistään riitä. Mikähän mahtaisi olla sellainen hyvin peittävä köynnös, jonka voisi istuttaa kärhöjen joukkoon? Sen ei tarvitsisi välttämättä kukkia. Paikka on melko aurinkoinen.

2

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ovat ihania yhdessä !

      Hyvä idea on myös laittaa pari, kolmekin eri aikaan kukkivaa kärhöä. Esimerkiksi valkoisia tai melkein valkoisia tai vaaleita, iso- ja pienikukkainen, ja joku voimakasvärinen.
      Itselläni on kolme taimea matalampaa mantsuriankärhöä, Valge Daamia, syvänviolettia multiblueta, jossa keskellä ihanat kermanvalkoiset hörhöt ja ja jotain pienikukkaista vaaleanpunaista, jonka nimeä en enää muista, lappu hävisi. Luultavasti vielä lankean vaaleansiniseen alppikärhöön, jolla on erilainen, vaal.sininen herkkä kellokukka.
      Yksi valkoinen käynnösruusukin kukkii ja kiemurtelee seassa ja maassa edessä on valkoisia maanpeittoruusuuja.
      Kukkapilvi on taivaallisen ihana alkukesästä syksyyn.
      Valkoinen on niin raikas, kestää monimuotoisuutta tulematta "kermakakuksi".

    • kukkamoralisti

      katsoa köynnösruusujen kasvatusta. Ajattelin ehdottaa, että istuttaisit niitä kärhöjesi seuraksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3425
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      104
      1730
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      230
      1381
    4. 74
      1336
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      64
      1205
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1079
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      991
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      873
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      857
    Aihe