Paljon puhuttu uralin perhonen tuli sitten viimein TV:stä. Olisi saanut jäädä tulematta. Siis järkyttävää skeidaa. Jo kun ohjaajaa haastateltiin, niin ajattelin, ettei ole täys-järkinen. Mutta se oli kyllä kaiken arvostelun ala puolella. Vähän voisi YLE miettiä, mitä päästää kanavilla näkymään. Siis vielä kerran yök!!!
Uralin perhonen
Sairasta!!!
7602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaikka toteutus vastasi piirrettyjä. Tyhmää Marskin pilkkaa tuollainen ja yleensä ihmettelen, miten on kenellekään tullut edes mieleen moinen soopa.
piirrettyjä jotka ei ole lapsille tarkoitettuja. Varsinkin monet aasialaiset piirrettyt on joka K18
Aasian suunnan piirretyt on paljon rajumpaa meininkiä ja silti niitä ei pide mitenkään "sairaina". Japanilaiset tuotokset ovat jo pitkään tehneet tuloaan suomeen ilman minkäänlaista hulabaloota. Joten yks pikku perhonen ei ole yhtään mitään. Eipä monet äipät/isät edes tidä miten rankkaa piirrettyä on tyrkyllä ihan vapaasti. Monet ovat opetelleen japanin kieltä vain, jotta voisivat seurata ketsella ja ymmärtää mitä tapahtuu. Tietenkin se lukutaita on tärkeää kanssa. Eipä YLE taida koskaan esittää telkkarissa tämmöstä staffia, kun katsojapäivystyksen puhelin sulais valituksiin.
Jos se "perhonen" oli aikoinaan ensimmäinen julkkis homo suomessa, niin sille ei enään voi mitään. Asiasta pitää pysyä puhumaan, kun keskiaikakin meni jo! Se mikä on myös selvä, niin tämä "perhonen" ei ole ainoa sota-pomo, jolla oli aikanaan erillainen seksuaalinen mieltymys. Saksalaisten yli pomo oli myös outo "lintu" ja tämän ukon fantasiat asia erikseen.
Katsoin myös Uralin perhosen, ja olin todella positiivisesti yllättynyt. Teos oli erittäin tyylikkäästi toteutettu, eikä homous ollut tarinassa läheskään niin keskeisellä sijalla, kuin julkisesta kohusta olisi voinut kuvitella. Kokonaisuuden kruunasi mielestäni mainio ääniraita, etenkin musiikki tuki tarinaa hyvin. Kiitoksia YLE:lle, onneksi ahdasmielisten metelöinti keskustelupalstoilla ei estänyt teoksen esittämistä!
Animaatio oli hyvin toteutettua, kun siinä ei tällä "taiteilijalla" ollut osaa eikä arpaa. Ulkopuoliset firmat tekivät.
Ja tiesittekö, että tälle "taideteokselle" tuli hintaa yli 160.000 euroa. Että näin
Hyvä animaatio oli. Tuonkaltaista tulee telkusta liian vähän. Taisit vain pitää aihetta huonona, mutta mielestäni tällaisia ohjelmia pitäisi katsella avoimin mielin.
Minusta Mannerheimia kohdeltiin silkkihansikkain tuossa nukkefilmissä. Kyllä tuo lahtari olisi ansainnut Tampereen punikkien jälkeläisiltä paljon ronskimman kohtelun.
Nyt Marskista oli tehty siis aasi, jonka perseenä oli matkalaukku. Aasilaukkumarski oli siis kombinaatio Marskista matka-arkusta ja kulkuvälineestä, eli aasista.
Se rakastelukohtaus, jossa Marski nosti häntäänsä ja antoi mongolin tulla ja nylkyttää, oli myös liian mieto. Olisin odottanut jonkinlaista suuseksiä ja marskin uikutusta???
En ymmärrä miksi tämä herjausfilmi oli jätetty puolitiehen? Toivottavasti tulee jatko-osia.