adressi
Kekkosentien pitkään tunneliin
4169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi kukaan haluaisi allekirjoittaa adressia, jonka alustuksessa on valheita ja ristiriitaisuuksia? Niin no, jos periaatteesta vastustaa, tai sitten ihan vaan vastustamisen ilosta.
http://www.adressit.com/ei-tunneli
Pitää paikkansa, että olisi voinut paremminkin perustella mutta itse asiasta ei kai kukaan vakavasti ole eri mieltä.
Tunnelin ei kai kukaan ole edes väittänyt vähentävän ruuhkia. Miksi tonttimaan jalostuksessa pitäisi käyttää verorahoja.
Asia on niin tärkeä, että huonostikin muotoillun adressin on hyvä allekirjoittaa.
jos asia on tärkeä, niin kannattaisi tutustua siihen ennen mielipiteen muodostamista. sinä et näköjään esimerkiksi tiedä tunnelin vaikutuksia ruuhkiin, joka asia sivumennen mainiten on kyllä tutkittu.
ilman tietoja jonkin asian puolesta meuhkaaminen kääntyy asiaa itseään vastaan, joten tuokin adressi samoin kuin sinun kirjoituksesi vahvistaa yleistä mielipidettä tunnelin järkevyydestä ja kannattavuudesta.