Pistämpä vähäsen faktaa viime päivistä. 7.3 alkoi tökkimään.8-9.3 oli kumminkin aika rauhallista, mutta epäluuloja ja huhuja alkoi kerääntyä. 9-14. 3 tavallaan joka päivä tuli jotakin tietoa. Enimmäkseen kehoitettiin oottamaan ja olemaan hätiköimättä. Sitten tuli se "super viikonloppu" Jo perjantaina alkoi olla viitteitä, että nyt on paska housussa. Totesin, että 3500 euroa meikällä on paskan seassa kellumassa. Jokainen soitti toisilleen ja kyselivät mitä helevettiä on tapahtunut. Itse sain satoja kertoja kehoituksen olla menemättä mihinkään keskustelupalstalle tai lakimies ottaa yhteyttä. Selityksiä ja jäsenten syyttelyitä tuli ovista ja ikkunoista, vaikka sieltä piti tulla rahaa. Lauantaina oli jo paniikki joillakin. Niillä, jotka oli sijoittaneet ihan kunnioitettavan määrän rahaa. Helmikuussa, oli eräs henkilö pistänyt kaikki säästöt klupiin. Kun oli saanut muutaman tonnin voittoa, niin sijoitti kaikki uudestaan ja emännän nimissä vielä 50.000 euroa. Yhteensä sisällä oli rahaa lähemmäs 80.000 euroa, ja osa siitä lainarahaa. Mitä tuolle kaverille olisi voinut sanoa ? Sanoin, että tule kylpemään niin tarjoon saunakaljan. Eipä muuta voinut. Koittaa vaan tukea kaveria, joka oli vaan sinisilmäinen ja tyhmä. Kuten itsekkin. Sunnuntaina alkoi totuus paljastua monelle. Sponssit oli sulkeneet puhelimet ja olivat muualla kuin kotona teklkan ääressä. Ei me sijoittaneet olla mitään väärää tehty. On vaan uskottu tutun sanaan. Itse ei olla houkuteltu ketään mukaan, eikä olla paskaa puhuttu. Sponssitkin on uhreja. He vaan saavat väistämättä paskan niskaan ja sille ei mitään voi. Olivat liian innokkaita puheissaan ja silloin tuli ylilyöntejä. Heidän yläpuolellaan taas on niitä, jotka jotain tiesivät ja sitten päästään huipulle, jossa oli varma tieto päivästä jolloin kaikki kaatuu. Mihin se sitten kaatui ? Oma arvio on, että salainen ei ollut enää salaista. Kun kaikki perustuu siihen, että jos kyselet, niin et luota ihmisiin. Jos kerrot muille, niin sinut potkitaan klupista ja haastetaan oikeuteen sääntöjen rikkomisesta. Ja jos sinut potkitaan klupista, niin muutkin voi menettää rahansa juuri sinun ansiosta. Eli juuri minä, voin olla se joka vaarantaa jonkun tuntemattoman henkilön 250.000 euron sijoituksen. Kerran koukussa, niin aina koukussa, siinähän se. Mutta se todellinen kaatuminen johtui juuri siitä, että yläporras ei pystynyt enää hallitsemaan liian suureksi kasvanutta sinisilmäisten joukkoa. Alimman portaan joukko hajosi ja alkoi ottaa asioista selvää ja alkoi tulla järkiinsä. Juuri ne, joilla oli 3000-5000 euron sijoitus. Ne joilla oli kymmeniä tuhansia, uskovat kai edelleen, että rahat on tallessa ja puolustavat klupia. Onko heillä muka muuta vaihtoehtoa ?
kolmas sisäpiiriläinen
kertoo...
195608
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onko tää pulju jo kaatunut?
vaan yksi on joukosta poissa, vainajaa missään ei näy.
...sponsorilla olla samanlaiset täs kohtapuoliin.
että pahasti ennenaikaiset hautajaiset?
Vainaja on Pattijoella. :-D
...
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=713723
... värvärin vastuista näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000032361837#22000000032361837
Ja mitaan ette voi...
jos sivut jostain ihmeen syystä aukeaisivatkin, eivätkö muka kaikki ole kotiuttelemassa omiaan....
Ensin on se että WinCapita ei ole lähellekkään
kaatunut ja tulee varmasti avaamaan sivunsa aivan ajallaan, sitten kun kaikki on valmista! :)
Ja tulee avautumaan entistä ehompana!
Ei WinCapitaa lujaa hutamalla ja valehtelemalla nurin saada, ei saatu viime syksynäkään!
Toinen juttu on sitten se, että elä viitsi kirjoittaa yhteen pötköön, kun tulee niin joku ikävä suolimuroluuseri mieleen. ;)
se että sponsorit ja pidempään mukana olleet ärhentelee, että ruoditaan täällä "hömpänpömppä" paikassa...Missä sitten?
Tuletko suoraan tv-lähetykseen perustelemaan kantasi:
" Ensin on se että WinCapita ei ole lähellekään
kaatunut ja tulee varmasti avaamaan sivunsa aivan ajallaan, sitten kun kaikki on valmista! :)
Ja tulee avautumaan entistä ehompana! ".
Tuletko, no miksi et...siis miksi et????
poikaseni, muista ottaa ne säännöllisesti.
Sivut aukee varmasti 31.12 2008. Olkaa huoleti siihen asti että voidaan tässä kaverin kanssa peitellä paremmin jäljet ja siirrellä huijatut rahat omille tileille.
alkaa tosissaan miettiä, että mitä tehdä...
Itse olen jo henkisesti hyvästellyt "sijoitukset", eikä tuo rikosilmoituskaan tunnu järkevältä ( tuloksiin johtavalta ) vaihtoehdolta. Joku joukkokanne tai vastaava voisi ainakin teoriassa kai toimia?
Pitäisi vain saada joku "puuhamies" asialle? Ei vain tunnu oikealta että joku pääsisi tästä kuin koira veräjästä....
...kuulin että sivut aukeais jo 32.6.2008
Mutta voin minä odottaa pitempäänkin.
Hienoa ehkäpävaikka. Jätä rikosilmoitus tekemättä, niin edesautat näitä ylempiä johtoportaan miehiä, jotka loppupeleissä kavalsi suurimman osan rahasta.
Olet niin vitun fiksu.
jonkinlainen joukkokanne olisi varmastikin toimivampi ratkaisu??? Nyt kun jäsenet on levällään ja toisistaan tietämättä siellä sun täällä olisi hyvä jos joku "keräisi porukan kasaan" ja alkaisi työstämään asiaa konkreettisilla näytöillä... Joukossa olisi enemmän voimaa???
Poliisi on juuri se taho, joka kerää kaikki toisiaan tuntemattomat jäsenet! Jos tahdot olla mukana "joukkokanteessa", niin tee se ilmoitus paikalliselle poliisille!
KRP saa sitten tiedot paikallisilta poliiseilta, ja ilmoitusten määrä ja yhteisrahasumma vaikuttaa myös siihen, millä tarmolla syyllisiä lähdetään jahtaamaan. Jokainen ilmoitus, jokainen huijattu euro lisää painetta todellisten syyllisten jahtaamiseen sekä poliisin että lehdistön toimesta!
Jos siis tahdot osaksi joukkovoimaa, mene tekemään se ilmoitus.
Yläpää on hoitanu asiansa hyvin, alapää kärsii seuraamukset. Sponssit on kusessa kohta, yläpää on hoitanu asiansa aikoinaan hyvin, eli ei vastuussa, mutta rahoissaan..