Fretti vaikeaa saada?

Olen lukenut paljon freteistä ja niiden kasvattajista ja olen saanut sellaisen mielikuvan, että frettiä on äärettömän vaikea saada. Asun pääkaupunkiseudulla, eikä täällä tietääkseni kasvattajia ole, joten joutuisin matkustamaan kauemmas, mikäli fretin aion hankkia. Tämä ei ole minulle ongelma, vaan se, kuinka paljon alustavia varauksia freteille tehdään jo ennen pentueiden syntymää. Kasvattajathan vielä valikoivat, kenelle reetunsa myyvät.

Mikäli pääsen muuttamaan kotoa pois jo tänä syksynä, haaveissa olisi oman fretin hankinta vuonna 2009. Kuten aiemmin mainitsin, varauksia tehdään paljon, joten mitä luultavimmin erittäin pienellä todennäköisyydellä saisin frettiä edes vuonna 2010. Minullahan ei ole aiemmin tällaista eläintä ollut, koira ainoastaan jyrsijöiden lisäksi, ovatko täten mahdollisuuteni saada oma fretti pienemmät kuin niillä, jotka ovat tämän lemmikin kanssa jo kokeneita?

Kuinka ylipäätään tomii tämä frettien varaaminen? Mikäli henkilö varaa itsellensä fretin alustavasti ennen pentueen syntymää, kuten moni vaikuttaisi tekevän, ja pentuja syntyy vaikka viisi kappaletta, onko asia niin, että kaikki varaajat suunnilleen ryntäävät kasvattajan puheille, jotta saisivat varattua itselleen varman pennun? En oikein ymmärrä näistä asioista, vaikka freteistä eläiminä tiedänkin jo melko paljon. Ei meidän koirakaan ole kasvattajalta hankittu, joten aiempaa kokemusta ei tällaisesta hommasta ole.

Kaikki pentujen varaamiseen ja tähän kasvattajasysteemiin liittyvä informaatio on siis enemmän kuin tervetullutta. Kertokaa omia kokemuksianne, kuinka saitte oman frettinne, kuinka kaukaa asuinpaikkakunnaltanne, ja kauan jouduitte odottelemaan. Tarvitsen näitä tietoja tulevaisuutta ajatellen.
61392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En lähde vastailemaan kasvattajien päätelmiin, kenelle vaavit menevät.
Ehkä joku kasvattajista voi vastata.

Me lähetettiin kasvattajalle sähköpostia, ja saimme kyselyn, jonka täytimme asian mukaisesti. Meidät lisättiin listoille, ja jäimme odottelemaan.(tämä tehtiin noin. vuosi ennen pentueen syntymää,jos oikein muistan)
Meille oli tarkoitus tulla 2 näätäpoikaa,joita kovasti odoteltiin.Aikaa oli hyvin ostella kaikkea tarpeellista(ja ei niin tarpeellista)
Paljon luettiin freteistä tietoa foorumeilla.yms. Kasvattaja piti meihin hienosti yhteyttä koko tiineys ajan.Ja me saimme tietää,että 2 poikaa on meidän.Maksoimme varausmaksut pojista.Ja kun kävimme vekarat kotiin hakemassa, loput tuosta summasta.Samalla hoidettiin nuo virallisemmat paperihommat.
Meillä ei koskaan ennestään ollut frettiä, näin ollen myös tiedon määrä oli vähäinen.
Sitä millä perusteella kasvattaja meidät valitsi,en tiedä.
Mutta uskon,ettei kasvattaja päivääkään ole joutunut katumaan.Koska kolmaskin näätä samalta:)

Jos Todella tahtoo fretin lemmikiksi, on siihen varauduttava,että odottamaan joutuu,Jopa sen 2 vuotta. Mutta sinä aikana on hyvä hommata kaikki tarvittava, ja tehdä koti frettiystävälliseksi. Frettejä voi käydä ihailemassa tapaamisissa yms.
Ja kun se vaavi kotiin lopulta tulee, se on jotain niin "rakkautta ensisilmäyksellä."Jota kannattaa odottaa =D

Äänestä
  • matkaa tuli edes-takaisin 650km.

    Äänestä

  • freetulit kirjoitti:

    matkaa tuli edes-takaisin 650km.

    Arvostan valtavasti sitä, että vaivauduit vastaamaan. Hienoa, että te saitte frettinne noinkin nopeasti.:>

    Äänestä

Sun pitäisi soitella kasvattajia läpi ja kysellä olisiko pentuja tänävuonna tulossa ja kuinka pitkät on varaus jonot. Fretti pentujen varaus alotetaa jo melkein talvella :D Tuttu tunne frettii on hankala saada mut aktiivisesti ku ettii ni kyl se siitä.

Äänestä
  • että jonot ovat pitkät, mutta kyllä se oma aktiivisuus jossain vaiheessa tuottaa tulosta. Suosittelen laittamaan ilmoituksia fretti foorumeihin (itse en tänne laittaisi) etenkin jos aikuisen fretin ottaminen ei tunnu mahdottomalta ajatukselta. Kasvattajiin kannattaa ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla ja kertoa mahdollisimman paljon itsestään, jotta nämä tietävät oletko varmasti valmis ottamaan fretin. Ensimmäinen frettimme(nyt jo taivaaseen lennellyt) tuli kasvattajalta, 2 aikuisena (kasvattajalle palautuneena) ja kolmas tuli pentuna ensimmäiseltä omistajalta. Onnea etsintään, kyllä se uusi perheenjäsen vielä löytyy jos tarpeeksi on halua :D

    Äänestä

Voin itse kasvattajana yrittää vastailla tuohon pentujen varaus/saanti tilanteeseen.

Pentuja tuntuu syntyvän Suomessa ensinnäkin huomattavasti paljon vähemmän kuin mitä niiden kysyntä on. Kasvattajiakaan (etenkään hyviä sellaisia) ei ole kovin monta, joten sitä omaa vauhtipötköä voi joutua odottamaan parikin kesää. Riippuen tietysti vähän siitäkin, miten hyvän vaikutuksen kasvattajaan teet.

Itse en ota pennuista sitovia varauksia vastaan ennen kuin ne ovat turvallisesti maailmassa ja noin 2 viikon ikäisiä. Haluan myös tutustua tuleviin omistajiin, ennen kuin päätän mihin tarjolla olevista kodeista lapset päätyvät. Kodin pitää olla aidosti kiinnostunut, faktat pitää olla hallussa ja aikaisempi kokemus kyseisistä eläimistä vaikuttaa paljon.

Entuudestaan tutuille ihmisille (tapaamisissa kiertäneille jne.) on paljon helpompi myydä pentua, joten suosittelisin hakeutumaan kaikkiin mahdollisiin fretti-tilaisuuksiin, jotta kasvot tulevat tutuiksi.

Meillekin on tänä kesänä tulossa kaksi pentuetta ja kyselyitä on vielä jäljellä viimevuodelta... Joten kannattaa vain lähteä reippaasti liikkeelle ja tehdä itsensä tunnetuksi positiivisessa mielessä.

Helsingissä on itseasiassa ainakin yksi kasvattaja, kannattaa googlettaa Pickpocket's Ferrets.

Muita kasvattajia on esim. Frettikolo, Riinan Näätälä, Batavian ja ACH's. Sivut löytyvät googlettamalla.

Ja tietysti minä itse, Comaferit's Ferrets.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ffeminine kirjoitti:

Olen lukenut paljon freteistä ja niiden kasvattajista ja olen saanut sellaisen mielikuvan, että frettiä on äärettömän vaikea saada. Asun pääkaupunkiseudulla, eikä täällä tietääkseni kasvattajia ole, joten joutuisin matkustamaan kauemmas, mikäli fretin aion hankkia. Tämä ei ole minulle ongelma, vaan se, kuinka paljon alustavia varauksia freteille tehdään jo ennen pentueiden syntymää. Kasvattajathan vielä valikoivat, kenelle reetunsa myyvät.

Mikäli pääsen muuttamaan kotoa pois jo tänä syksynä, haaveissa olisi oman fretin hankinta vuonna 2009. Kuten aiemmin mainitsin, varauksia tehdään paljon, joten mitä luultavimmin erittäin pienellä todennäköisyydellä saisin frettiä edes vuonna 2010. Minullahan ei ole aiemmin tällaista eläintä ollut, koira ainoastaan jyrsijöiden lisäksi, ovatko täten mahdollisuuteni saada oma fretti pienemmät kuin niillä, jotka ovat tämän lemmikin kanssa jo kokeneita?

Kuinka ylipäätään tomii tämä frettien varaaminen? Mikäli henkilö varaa itsellensä fretin alustavasti ennen pentueen syntymää, kuten moni vaikuttaisi tekevän, ja pentuja syntyy vaikka viisi kappaletta, onko asia niin, että kaikki varaajat suunnilleen ryntäävät kasvattajan puheille, jotta saisivat varattua itselleen varman pennun? En oikein ymmärrä näistä asioista, vaikka freteistä eläiminä tiedänkin jo melko paljon. Ei meidän koirakaan ole kasvattajalta hankittu, joten aiempaa kokemusta ei tällaisesta hommasta ole.

Kaikki pentujen varaamiseen ja tähän kasvattajasysteemiin liittyvä informaatio on siis enemmän kuin tervetullutta. Kertokaa omia kokemuksianne, kuinka saitte oman frettinne, kuinka kaukaa asuinpaikkakunnaltanne, ja kauan jouduitte odottelemaan. Tarvitsen näitä tietoja tulevaisuutta ajatellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu