Olen sairastanaut itse vaikea-asteista psykoottista masennusta pian 10 vuotta. Sisareni on vuoden loppuun sairaslomalla vaikean masennuksen vuoksi..
Äidilläni on avioeroprosessi meneillään ja hän otti yliannostuksen unilääkkeitäni, inominia ja verenpaineet laskivat, hypotensio sekä hengitys lamaantui, hengitysdepressio..
Minä sitten hoitajana hoidin hänet terveyskeskuksen kautta psykiatriseen hoitoon sillä yliannostuksia on ollut aieminkin..
Itselläni on meneillään avioeroprosessi myös joten arjen pyörittämisessä tekee tiukkaa kun on 3-vuorotyö ja eskarilainen poia jolla adhd, dysfasia ja fonologisen ohjelmoinnin ongelmia..
Tuntuu että minulla ei koskaan ole seesteistä aikaa vaan aina sattuu ja tapahtuu..
Ja luulin kyllä itse päätyväni ennemmin hoitoon kuin aina selväjärkinen äitimme..
Hmm.. Johtuukohan koko perheen mielenterveysongelman alkoholisti isästämme joka dominoi ja alisti meitä henkisesti vai onko perinnöllinen taipumus syynä, ken tietää..
Äidilläni on avioeroprosessi meneillään ja hän otti yliannostuksen unilääkkeitäni, inominia ja verenpaineet laskivat, hypotensio sekä hengitys lamaantui, hengitysdepressio..
Minä sitten hoitajana hoidin hänet terveyskeskuksen kautta psykiatriseen hoitoon sillä yliannostuksia on ollut aieminkin..
Itselläni on meneillään avioeroprosessi myös joten arjen pyörittämisessä tekee tiukkaa kun on 3-vuorotyö ja eskarilainen poia jolla adhd, dysfasia ja fonologisen ohjelmoinnin ongelmia..
Tuntuu että minulla ei koskaan ole seesteistä aikaa vaan aina sattuu ja tapahtuu..
Ja luulin kyllä itse päätyväni ennemmin hoitoon kuin aina selväjärkinen äitimme..
Hmm.. Johtuukohan koko perheen mielenterveysongelman alkoholisti isästämme joka dominoi ja alisti meitä henkisesti vai onko perinnöllinen taipumus syynä, ken tietää..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos on sitoutunut vain niihin ympyröihin. Näkemättä mitään hyvää ympärillään?
Myös sinulla on mahdollisuus muuttaa elämäsi kulkua vaikka pitkän kuntoutus prosessin kautta, hakemalla MUUTOSTA elämään...TOSISSAAAN.
Kyllä näitä on tapahtunut, jos lukee ja seuraa.. ja ennenkaikkea, jos USKOO, eikä hylkää kaikkea sen tyyppisiä.... siis tuijottamalla vain omaan kurjuuteen?
sinulla on sitten kaksi eroa lyh.ajan sisällä.
Koetahan jaksella.
Oleko koskaan saanut puretuksi mieltäsi ja kunnolla pohtinut kaikkea elämääsi vaikuttanutta? Itse menin kuin juna kiskoilla tehden työtä hullun lailla, ettei olisi voinut ajatella unohtunutta menneisyyttä. Lopulta tuli seinä vastaan ja muisti alkoi palautua. Tuo raskas menneisyys on taakkana, kunnes sen saa käsitellyksi. Se ikään kuin kummittelee taustalla haitaten nykyistä elämää, kunne se on purettu pois mielestä.
Lääkäri ihmetteli arviontikerralla etten koskaan ole pysähtynyt edes lomaa viettämään. Eipä tuota yksinhuoltajalla ole lomaan varaa ollut. Ja nyt kun olen päässyt opiskelemaan ammattia niin ei oikeen oo vieläkään aikaa. Nyt kun olen vaikean depression takia saikulla opettaja sähköpostittelee päivittäin että pitäisi tulla juttelemaan siitä ja tuosta, pitäisi saikullakin jaksaa opiskella. Mut kun ei pysty ulos menemään saatikka koululle keskustelemaan opiskelujen tilanteesta. Näin sitä opetetaan terveydenhuollon opiskelijoita olemaan huomioimatta itseään eiku pitäs vaan pistää muut oman itsensä edelle.
Miksi opettaja ei tajua tilannettasi? Pitäisikö hänelle näyttää lääkärintodistus? Eihän opiskelusta tule mitään, kun jaksa mitään. Ei jaksa lukea saati keskittyä. Ei muista tai opi mitään. En minäkään nyt jaksaisi opiskella. Teen tätä tuttua aika helppoa työtä, enkä sitäkään kunnolla. Unohdan jatkuvasti tärkeitä asioita. Muut tietävät hataran pääni ja muistuttutavat, ettei tule pahempia katastrofeja. Parhaiten sopisin tiskaamaan tai kuorimaan perunoita.
Usko pois, aikasi tulee vielä! Eivät opiskelut minnekään katoa. Ne ovat vain tauolla. Vähitellen toivumme. Se kestää kuulemma yhtä kauan kuin vajoaminenkin on kestänyt. Olen "maannut" lastemme mukaan jo vuoden. Kesällä olin huonoimmillani lähes vuoden unettomuuden ja petollisten ylikierrosten jälkeen. Nukuin vähän, mutta en tuntenut väsymystä. Sitten tuli väsymys kuin jysähtämällä. Kolme kuukautta olisin vain tahtonut nukkua ja maata. Siitä voimani ovat vähitellen palautuneet. Ei ole vieläkään kiinnostusta juuri mihinkään. Kirjoittelen näitä juttujani. Se on ainoa, mikä kiinnostaa.
Mukavaa, kun kirjoittelet!
Olen samassa pisteessä: tänne kirjoittelen kun ei ole ketään muuta kelle puhua. _Yhdelle kurssikaverille kerroin diagnoosini ja pyysin ettei kerro muille koska olemme ryhmän vanhimmat opiskelijat muut kakskymppisiä. Ja itselläni ei nyt ajatukset juokse niin että voisin tunneille tai edes kokeisiin osallistua.
Joistakin saattaa jo tuntua tylsistyttävältä minun trina mutta itse odottelen että hoitoni alkaisi ja pääsisin taas työelämään jotta voisin tarjota lapsilleni muutakin kuin "vettä ja leipää" En usko että kukaan haluaa huvikseen sairastua masennukseen. mulla ainakin tulot tippunu puoleen siitä mitä hankin töissä ollessani. ja opikelustakin on tulot tippuneet 500 €.
Et vielä ole ollenkaan kauan kirjoittanut. Terapeuttini on sanonut, ettei haittaa yhtään, vaikka puhun hänelle samoja asioita monta kertaa (muistamatta itse, että olen jo puhunut niitä). Kai vain vaatii purkamista ja toistamista, että vapautuu omasta kuormastaan.
Tänne kirjoittaminen on parempi vaihtoehto kuin kuormittaa omaa väkeä masennuksellaan, masentuneen puheilla. Eivät ne ole mitään mukavia ja iloisia puheita. Olen kirjoittanut pari vuotta itsekseni kaikenlaista mieleeni tullutta, sellaista, mitä ei tännekään viitsi kirjoitella. Yksinolo ja yksinäisyys kiehtoo minua, omiin ajatuksiini vajoaminen. Muut eivät ymmärrä.
Meillä ei ole huolta raha-asioista. Meillä on oma yritys ja siinä on sellaista helppoa työtä, josta selviydyn. Tuollainen pieni "pakkotyö" on toisaalta hyvä, on pakko lähteä liikkeelle. Toisaalta usein on vaikea nousta ylös ja väsyttää kovasti. Myös lapset pitävät elämässä kiinni. Heitä pitää laittaa kouluun ja olla ruokaa ja sellaista jokapäiväistä toimintaa. Monta tehtävää joutuvat lapsetkin toimittamaan, kun en saa itse aikaiseksi.
Pidän kukkasista. Nyt olen hankkinut vähän siemeniä ja kasvatan kesäksi taimia, joiden kehitystä voin seurata. Siitä saan vähän iloa. Sellaista pitää tehdä, mikä tuottaa hyvää mieltä, kun vain keksii jotain iloa tuottavaa, niin on minulle sanottu monta kertaa.
Ensimmäisen kerran kahteen viikkoon kaupassa. Menasin oikeesti kuolla, päässä jyskytti ja tuntui että tukehdun kun ilma loppuu. Sitten kun vielä ihmisiä oli pienessä kauassa varmaan satoja kun kaikki neljä kassa oli käytössä ja jonot kassoille olivat noin satametriä pitkät. Oli kauhee yrittää kerätä tarvittavia ostoksia kun toiset samalla vahtas ettei vaan kukaan kiilaa kassajonossa ohi. Sitten kun jonottamalla pääsin omalla vuorolla kassalle olikin tullut väärä vessapaperi ja sitä piti mennä vaihtaan, niin taas piti mennä jonottamaan kun en ilenny mennä jonon ohi takasin kassalle. Tosin kassa sanoi sitten että olisit vaan tullut, mutta takana oleva valitti jo siitä kun hänen essään olin. Koko kauppaeissu kesti tunnin verran mutta tuntuu vieläkin sellainen paniikki pään sisällä että hirvittää.
Tänään on vielä miehen kaveri tulossa käymään ja pitää esittää normaalia. APUA! Taijan mennä tytön huoneeseen piiloon vierailun ajaksi.