vihaan

tää on mulle uutta, oon tehny tätä vasta pari kuukautta mutta tuntuu ettei ole ulospääsyä. bmi vielä mullakin alle 19 mutta koko ajan ahmimispäivien takia pelottaa lihominen. olin viime keväänä niin läski että ajatuskin takaisin paluusta kammottaa ja inhottaa. onneks sain laihdutettua, mutta nyt sitten tämä ahmiminen uhkaa viedä tulokset.

juttu... kirjoitti:

tää on mulle uutta, oon tehny tätä vasta pari kuukautta mutta tuntuu ettei ole ulospääsyä. bmi vielä mullakin alle 19 mutta koko ajan ahmimispäivien takia pelottaa lihominen. olin viime keväänä niin läski että ajatuskin takaisin paluusta kammottaa ja inhottaa. onneks sain laihdutettua, mutta nyt sitten tämä ahmiminen uhkaa viedä tulokset.

Lue lisää

*ahdistanut, kirjoitusvirhe! :D

kuulun teidän joukkoonne.. eilen just meni 400 gr suklaata ja ben&jerrys jäde purkki tosta noin vaan että hups. Ja olo sen jälkeen olikin arvattava... Tänää sitten tuli lintsattua luennot koska en kestänyt herätä aamulla ja muistaa, että mitä sitä taas oli eilen tullut tehtyä. Psytyn yleensä olemaan sortumatta parin kolmen päivän tauoilla ja sitten koitan urheilla ja paastota kalorit pois. Mutta kun ilta saapuu ja sellanen väsymys kaikkeen niin silloin sorrun. Tiedän jo ennen kauppaan menoa että kuinka surulliseksi ja vihaiseksi tulen mättöjen jälkeen, mutta edes se ei auta. Voin lähteä juoksemaan ennen yhtätoista illalla videovuokraamoon hakemaan järkyttävät satsit. Kumpa osaisikin esim. ostaa yhden jäätelötikun ja tyydyttää sillä sokerin ja rasvan himot, mutta ei . ja kauheinta tässä on että olen yrittänyt (ja hieman"onnistunutkin" oksentamaan) muutamina kertoina. Syömishäiriöiden parissa olen kärsinyt jo vuodesta 2000 lähtien.. enkä usko pääseväni siitä koskaan eroon koska sairaustuin niin myöhäisellä iällä.. n. 19 vee siis. en ole uskaltanut käydä vaa'alla vuosiin ja vuosiin. pelkään nähdä kuinka paljon niitä kiloja on tullut lisää. Omaan edelleen urheilullisen kropan mutta tätä menoa jos jatkuu, tiedän mikä on edessä. Läskiys.. Kumpa vaan parantuisin ja olisin normaali.. voisin ystävieni tavoin mennä iltaisin ravintoloihin, kun tällä hetkellä en oikeestaan koskaan syö toisten kanssa. Odotan kun pääsen yksin kotiin syömään sitten kauheella vauhdilla kaikkea paskaa. Ehkä kuvittelen että niitä kaloreita ei oikeastaan olekaan kun niitä syömisiä ei kukaan muu näe :/ Olisipa noin. Mutta eilisen jälkeen taas lupasin, että nyt tulee muutos . Uskalsin jopa suruksissa myöntää isosiskolleni (hänellä myös samantapainen syömisongelma) myöntää, että koitan joskus oksentaa. Mutta kumpa vielä parantuisi vaan näistä paskoista kun sanoo kaiken ääneen, mutta maailma ei ole ihan niin nevernerver-land.. eihän. Voimia kaikille xxoo ja kirjoitellaan sitten tänne että ei tarvitse elää näiden itseinho ajatusten kanssa.

syön aina vain aamupalan, joten koulun jälkeen tulee aina ahmittua aivan kamalasti. söin ensin siis juustosämpylöitä 5 kpl (eli koko pussin), 3 karjalanpiirakkaa ja tungin kamalasti juustoa päälle. ei minulla edes nälkä enää ollut, mutta teki vain niin kauheasti mieli suklaata sun muita herkkuja, ja sit oli vaan pakko käydä ostamassa. tänäänkin tullut taas ahmittua aivan liikaa. :(
olen melkeinpä aina masentunut tai stressaantunut, koulu stressaa niin paljon. ja masentaa kun joutuu aina olemaan yksin, koulussakin. :/
ainiin, ja tarkoitin siis sellaista suffeli pussia, jossa on paljon niitä pieniä suffeleita, ja sitten tuo 200g:n suklaalevy... ja tuli niistä kyllä kauhean paha olo.

aloittaja kirjoitti:

syön aina vain aamupalan, joten koulun jälkeen tulee aina ahmittua aivan kamalasti. söin ensin siis juustosämpylöitä 5 kpl (eli koko pussin), 3 karjalanpiirakkaa ja tungin kamalasti juustoa päälle. ei minulla edes nälkä enää ollut, mutta teki vain niin kauheasti mieli suklaata sun muita herkkuja, ja sit oli vaan pakko käydä ostamassa. tänäänkin tullut taas ahmittua aivan liikaa. :(
olen melkeinpä aina masentunut tai stressaantunut, koulu stressaa niin paljon. ja masentaa kun joutuu aina olemaan yksin, koulussakin. :/
ainiin, ja tarkoitin siis sellaista suffeli pussia, jossa on paljon niitä pieniä suffeleita, ja sitten tuo 200g:n suklaalevy... ja tuli niistä kyllä kauhean paha olo.

Lue lisää

samalla linjalla tänäänkin oltiin. tällä lailla se on aina. ahmimisputki on yleensä sen kaksi päivää, toinen päivä ei vain aivan yhtä paha. maha vielä eilisestäkin niin täynnä ettei aivan samoja määriä pysty vetämään, vaikka kuitenkin tolkuttoman kasan kuitenkin. tällä hetkellä onneks ainakin karkit loppu. kaapit muutenkin suht tyhjinä kaikesta epäterveellisestä. pakastimessa muffinsseja mutta niihin en koske. heitän ne mieluummin vaikka roskikseen. oon 20. laitoin eilen yths:lle viestiä pitäisikö käydä lääkärillä mutta tänään epäröin. haluisin niin kovasti uskoa että pystyisin ite pääsemään eroon vaikka en siihen uskokaan. hävettää kuitenkin niin koska semmoinen olo että ei ihan oikea syömishäiriö tämä kuitenkaan ole. ja tunnen useita paljon vakavamminkin sairaita anorektikoita joiden toivoisin saavan kaiken mahdollisen avun. mähän vain ahmin, onko se muka laillinen sairaus?

kohta läski kirjoitti:

samalla linjalla tänäänkin oltiin. tällä lailla se on aina. ahmimisputki on yleensä sen kaksi päivää, toinen päivä ei vain aivan yhtä paha. maha vielä eilisestäkin niin täynnä ettei aivan samoja määriä pysty vetämään, vaikka kuitenkin tolkuttoman kasan kuitenkin. tällä hetkellä onneks ainakin karkit loppu. kaapit muutenkin suht tyhjinä kaikesta epäterveellisestä. pakastimessa muffinsseja mutta niihin en koske. heitän ne mieluummin vaikka roskikseen. oon 20. laitoin eilen yths:lle viestiä pitäisikö käydä lääkärillä mutta tänään epäröin. haluisin niin kovasti uskoa että pystyisin ite pääsemään eroon vaikka en siihen uskokaan. hävettää kuitenkin niin koska semmoinen olo että ei ihan oikea syömishäiriö tämä kuitenkaan ole. ja tunnen useita paljon vakavamminkin sairaita anorektikoita joiden toivoisin saavan kaiken mahdollisen avun. mähän vain ahmin, onko se muka laillinen sairaus?

Lue lisää

mustakin tuntuu, että mähän vaan ahmin... eihän se ole mitään erikoista. tuntuu, että jos kerron tästä jollekin, niin se vain vähättelisi tätä asiaa. joten olen päättänyt olla kertomatta, ja yritän itse saada itsekurini takaisin. mutta toivotaan parasta, ja jaksamisia sinnekkin!

aloittaja kirjoitti:

mustakin tuntuu, että mähän vaan ahmin... eihän se ole mitään erikoista. tuntuu, että jos kerron tästä jollekin, niin se vain vähättelisi tätä asiaa. joten olen päättänyt olla kertomatta, ja yritän itse saada itsekurini takaisin. mutta toivotaan parasta, ja jaksamisia sinnekkin!

Lue lisää

joo mustakin tuntuu tolta et "mähän VAAN ahmin" .. "syöhän lihavatkin ihan törkeesti, eli olen vaan tuleva läski" .. mutta eihän se näin ole, ei ole normaalia että ajattelen ruokaa, syömistä, ahmimista, paastoamista, liikuntaa ym. 24/7 !!

dfsdc xsd kirjoitti:

joo mustakin tuntuu tolta et "mähän VAAN ahmin" .. "syöhän lihavatkin ihan törkeesti, eli olen vaan tuleva läski" .. mutta eihän se näin ole, ei ole normaalia että ajattelen ruokaa, syömistä, ahmimista, paastoamista, liikuntaa ym. 24/7 !!

Lue lisää

Hei!
Jos teillä on takana bulimiaa ja/tai anorexiaa "ahmimiskohtaukset" ovat täysin normaaleja. Keho yrittää päästä tasapinoon nälkiintymisen jäljiltä. Uskon, että ajan kanssa tasoittuu. ja muistaakaa syödä tarpeeksi usein, ainakin 5 krt päivässä ja maha täyteen, niin ahmimiskohtaukset eivät välttämättä tule yhtä rajuina. Oletteko tutustuneet kirjaan "lupa syödä"? Kirjoittajana on Gisela van der Ster. Kirja kertoo mitä elimistössä tapahtuu syömishäiriön ja siitä toipumisen aikana ja se auttoi ainakin miunua ymmärtämään käyttäytymistäni. Suosittelen!! Ei tosiaan ole normaalia miettiä ruokaa 24/7, mutta siitä pääsee eroon, aivan varmasti. Keho, jota on kauna rääkätty väärillä syömistottumuksilla, haluaa huomiota ja laittaa ajatuksiin ruokaa ja ruokaa korjatakseen kehon tasapainon. Ja siihen vielä päälle oma pakkomielle ulkonäköön, niin kierre on valmis. Mutta olkaa itsellenne armollsia, kovin äkkiä paino ei nouse! Luottakaa elimistöönne ja kehoonne, kunnioittakaa sitä. Etenkin hiilaripitoisten ruokien ahnas syöminen parantumisvaiheessa on täysin normaalia. Ja jos jollain on oikeasti BED kehittymässä, kirja antaa vinkkejä siihenkin..
Voimia kaikille!!!!

tuosta avunhakemisesta. todettu on, että se on vaikeaa, ellei mahdotonta. Ei tätä haluaisi uskoa itsekään todeksi. sitten vielä pitäisi kertoa ulkopuoliselle. voi tätä itseinhon määrää.
ei mulla kai mitään asiaa edes ollut. en vaan halua mennä nukkumaan kun pelottaa että herään taas kauheaan närästykseen kuten viimeksikin, kun näin kävi. tiedättehän

2020 kirjoitti:

tuosta avunhakemisesta. todettu on, että se on vaikeaa, ellei mahdotonta. Ei tätä haluaisi uskoa itsekään todeksi. sitten vielä pitäisi kertoa ulkopuoliselle. voi tätä itseinhon määrää.
ei mulla kai mitään asiaa edes ollut. en vaan halua mennä nukkumaan kun pelottaa että herään taas kauheaan närästykseen kuten viimeksikin, kun näin kävi. tiedättehän

Lue lisää

Uskomatonta, että meitä on tosiaan enemmänkin! Itselläni kuvio meni lyhyesti niin, että laihdutin pari vuotta sitten kevään ja kesän aikana 20 kiloa. Luut paistoivat rintakehässä jo tässä vaiheessa, mutta minulla oli pakkomielle painosta "vielä pari kiloa.." Tuli syksy ja alkoi palella, myös töitä ja koulua oli niin paljon, että syömärytmistä tuli tosi epäsäännöllinen. Päivät kuluivat syömättä ja treenaten, kotimatkalla sitten kaupasta lähti matkaan karkkia, suklaata, patonkia, pizzaa ym ym. Joskus söin niin paljon että näin tähtiä. Tästä aina päätös "en syö enää ikinä". Seuraavana päivänä sama homma. Enää en yrittänyt edes laihduttaa, vaan kun vain olisin onnistunut edes pysymään samassa painossa (lihoin varmaan noin 7 kiloa syksyn aikana). Tämä helvetti kuitenkin katkesi, kun juttelin kaverilleni, ja hän oli ensimmäinen ihminen, joka huomasi onglemani, ja sanoi, että "sinulla on lupa syödä normaalisti, ei se lihota!" Joululomaksi menin keskelle erämaata, jossa ei ollut kauppaa, joten en saanut karkkia koko joululoman aikana. Näin vierotuin näistä hiilaripommeista. Sitten alkoi ruokakin maistua. Nykyään syön joka päivä säännöllisesti. Aamupalaksi puuroa ja ruisleipää. 1 aikaan leipää ja hedelmiä. 5 maissa lämpimän ruuan, ja iltapalaksi leipää ja weetabixia tai mysliä. Salaattia ja vihanneksia syön myös säännöllisesti, niitä en edes laske syömiseksi, koska eihän niissä ole edes juuri kaloreita. Saatan myös syödä yhden suklaapatukan päivässä, eikä se maailmaani kaada. Toki joskus tulee vanhoja kohtauksia, ja sitten vain mätän ja mätän. Erona vain se, että seuraavana aamuna aloitan päivän normaalisti syömällä aamupuuron ja leipää, enkä edes yritä rankaista itseäni. Siitä seuraa vain hallitsemattomia ahmimiskohtauksia, ja takaisin en halua. Itseasiassa silloin tällöin on lupakin herkutella, pysyypähän aineenvaihdunta liikkeellä! Enää en palele, vatsani harvoin kurnii, voin hyvin ja normaali ruoka maistuu hyvältä! Enkä ole lihonut grammaakaan sen jälkeen kun aloitin taas normaalin syömisen, ehkä jopa laihtunut. Mutta vaakaa en enää palvo, se on myös yksi syntinen kapistus. Tsemppiä teille kaikille, muistakaan aina että jokainen päivä on uusi mahdollisuus aloittaa NORMAALI SYÖMINEN, ei olla syömättä.

Siis voi ei.. Kuulostaa ihan kauheelta. Yli 5 päivää syömättä!!! Mulla jojoili paino 3-4 kilon välillä BED-aikoina, mutta toi 7 kiloa on kyllä varmaan jo tosi rankkaa kropalle ja vatsalaukulle, ihan fysiologisestiki. Sun täytyis vaan pikkuhiljaa palata normaaliin syömiseen, ja sitten ku huomaat et vatsalaukku on kutistunu, eikä se huuda enää niin paljoa ruokaa, alat tiputtaa syömistä alle kulutuksen. Älä vaadi itseltäs kerralla liikaa! Ja muista säännöllinen syöminen! Mutta se on niin paljon helpommin sanottu ku tehty.. Tsemppiä sulle! :) Kyllä siitä voi parantua.

evästä.Kirjoituksesi kolahti niin itteeni kuin olla voi.Kymmeniä kertoja laihduttaneena kymmeniä kiloja kerralla ja joka kerta viimeistä kertaa.Ei vaan pysy äijä hoikkana ei sitten millään.2007 uudeltavuodelta huhtikuun puolväliin mennessä 24 kiloo atkinsilla, meinas lähtee henki.Lokakuun lopussa kaikki vedetty takas.Nyt mennään näillä läskeillä kohti kesää ja hiukka potuttaa.Mutta vielä mä rypistän ainaskin kerran.Älä maseennu ei se kannata, en mäkään.

ja kyllä uppoo kirjoitti:

evästä.Kirjoituksesi kolahti niin itteeni kuin olla voi.Kymmeniä kertoja laihduttaneena kymmeniä kiloja kerralla ja joka kerta viimeistä kertaa.Ei vaan pysy äijä hoikkana ei sitten millään.2007 uudeltavuodelta huhtikuun puolväliin mennessä 24 kiloo atkinsilla, meinas lähtee henki.Lokakuun lopussa kaikki vedetty takas.Nyt mennään näillä läskeillä kohti kesää ja hiukka potuttaa.Mutta vielä mä rypistän ainaskin kerran.Älä maseennu ei se kannata, en mäkään.

Lue lisää

On ollut tosi mielenkiintosta lukea näitä viestejä. En oo ikinä ennen osallistunu mihinkään nettikeskusteiluihin, mutta tässä keskellä yötä parin siiderin siivittämänä uskalsinpa minäki otta osaa..koska kärsin myös BED:stä.

Mä muistan ahmineeni jo lapsena. Muistan, kuinka söin aina niin paljo, etten pystyny liikkua, mutta en mä sitä kuumemmin miettiny. Kaveri aina ihmetteli, kun söin itteni niin ähkyyn, että jouvuin vähä aikaa maata sängyllä ja valitin mahakipua.
Sitte ku tulin teini-ikään, ongelma oli varmaan pahimmillaan. Mä oon aina ollu vähä pyöreä ja pitäny itteäni lihavana, vaikka nyt aikusena tajuan sen johtuvan mun vähä erikoisesta ruumiinrakenteesta. (Yläosa kokoa S, alaosa kokoa XL.) Mutta ei sillon puhuttu BED:stä, mä vaan luulin olevani hullu.. Se oli sitä aikaa, kun alotin joka päivä uuen elämän, sitä tuttua rataa että tänään mä en enää syö. Mä kävin hulluna lenkillä, mutta aina illan tullen ahmimishimo yllätti ja mä söin ihan järkyttäviä määriä.. just tuota, että saatto painua pari lautasellista ruokaa, paketillinen leipää, pullaa, jäätelöä, ihan siis kertakaikkiaan mitä vaan. Ja sitte tuntu että maha halkeaa. Niihin aikoihin keksin ulostuslääkkeet, ette usko että se viimestään sekotti kropan ihan täysin. Ja tietenkään kellekkään ei voinu puhua. Kerran avauduin koulupsykologille, ja se kuittas koko homman sillä, että sä pystyt ite siihen vaikuttaa. Ja v*t pystyin.
Aina välillä onnistuin pitkiäki siivuja olemaan ahmimatta. En tiiä mikä sen aina sai aikaan, kai sitä tahdonvoimaa jostain sai, mutta sitte ku kerran repsahti niin se oli menoa. Olin välillä painonvartijoissa ja se autto, mutta ku siellä käynti jäi niin sama syömisongelma palas. Sitte tuli opiskeluajat ja kotoa muutto. Ongelma vähän hellitti, mutta silti välillä saatto olla kauheita syömisputkia. Ja aina sillon elämässä ei ollu muuta ku ruoka.

Sitte löysin miehen, ja siinä rakastuneena se syömisongelma jäi kokonaan taka-alalla. Siks toisekseen enkai mä nyt ikimaailmassa olis voinu sen nähen ahmia. Samaan aikaan löysin uuen harrastuksen, juoksun, ja multa tippu ku itestään kymmenen kiloa painoa. Mä luulin olevani vihdoin terve.
Mutta ei. Ku tulin mieheni kans kunnolla tutuks, syömisongelma nosti taas päätään. Ku asia valkes poikakaverilleni, se oli ku puulla päähän lyöty. Ei se voinu käsittääkkään, että tämmöstä on olemassa! Ku varovasti valaisin, millasia määriä mulla saattaa pahimillaan ruokaa painua, se oli siis niin ällikällä lyöty että. Ja arvatkaa nolottiko.
Tällä hetkellä mä elän suht tavallista elämää. Mutta edelleen ruoka näyttelee suurta osaa mun elämässä ja se, että toisaalta haluaisin olla laihempi, toisaalta en pysty kontrolloimaan syömisiäni. Mun mies ei ymmärrä, se lähinnä valilttaa ja aattelee että mä kyllä pystyisin hallita tätä jos vaan tarpeeks haluaisin. Sen on vaikea käsittää, etten mä pysty oikeasti.

On tää niin sairasta, enkä edelleenkään tiiän mikä tässä olis se keino jolla pääsis eroon. Mä oon vaan aatellu sillee, että mä tuun aina olemaan ahmija. Mun pelastus saattaa olla tuo juokseminen, siis silleen, etten pääse ihan hirveesti lihomaan, mutta silti haluaisin olla normaali.
Kerran kokeilin matalahiilihydraattista dieettiä, ja se on ollu tähän asti paras juttu. Ei käyny ahmiminen mielessäkään yli kuukauteen..
Mutta taistelu jatkuu. Joka tapauksessa erittäin lohdullista kuulla, että meitä ahmijoita on enemmänki..

ahmija kirjoitti:

On ollut tosi mielenkiintosta lukea näitä viestejä. En oo ikinä ennen osallistunu mihinkään nettikeskusteiluihin, mutta tässä keskellä yötä parin siiderin siivittämänä uskalsinpa minäki otta osaa..koska kärsin myös BED:stä.

Mä muistan ahmineeni jo lapsena. Muistan, kuinka söin aina niin paljo, etten pystyny liikkua, mutta en mä sitä kuumemmin miettiny. Kaveri aina ihmetteli, kun söin itteni niin ähkyyn, että jouvuin vähä aikaa maata sängyllä ja valitin mahakipua.
Sitte ku tulin teini-ikään, ongelma oli varmaan pahimmillaan. Mä oon aina ollu vähä pyöreä ja pitäny itteäni lihavana, vaikka nyt aikusena tajuan sen johtuvan mun vähä erikoisesta ruumiinrakenteesta. (Yläosa kokoa S, alaosa kokoa XL.) Mutta ei sillon puhuttu BED:stä, mä vaan luulin olevani hullu.. Se oli sitä aikaa, kun alotin joka päivä uuen elämän, sitä tuttua rataa että tänään mä en enää syö. Mä kävin hulluna lenkillä, mutta aina illan tullen ahmimishimo yllätti ja mä söin ihan järkyttäviä määriä.. just tuota, että saatto painua pari lautasellista ruokaa, paketillinen leipää, pullaa, jäätelöä, ihan siis kertakaikkiaan mitä vaan. Ja sitte tuntu että maha halkeaa. Niihin aikoihin keksin ulostuslääkkeet, ette usko että se viimestään sekotti kropan ihan täysin. Ja tietenkään kellekkään ei voinu puhua. Kerran avauduin koulupsykologille, ja se kuittas koko homman sillä, että sä pystyt ite siihen vaikuttaa. Ja v*t pystyin.
Aina välillä onnistuin pitkiäki siivuja olemaan ahmimatta. En tiiä mikä sen aina sai aikaan, kai sitä tahdonvoimaa jostain sai, mutta sitte ku kerran repsahti niin se oli menoa. Olin välillä painonvartijoissa ja se autto, mutta ku siellä käynti jäi niin sama syömisongelma palas. Sitte tuli opiskeluajat ja kotoa muutto. Ongelma vähän hellitti, mutta silti välillä saatto olla kauheita syömisputkia. Ja aina sillon elämässä ei ollu muuta ku ruoka.

Sitte löysin miehen, ja siinä rakastuneena se syömisongelma jäi kokonaan taka-alalla. Siks toisekseen enkai mä nyt ikimaailmassa olis voinu sen nähen ahmia. Samaan aikaan löysin uuen harrastuksen, juoksun, ja multa tippu ku itestään kymmenen kiloa painoa. Mä luulin olevani vihdoin terve.
Mutta ei. Ku tulin mieheni kans kunnolla tutuks, syömisongelma nosti taas päätään. Ku asia valkes poikakaverilleni, se oli ku puulla päähän lyöty. Ei se voinu käsittääkkään, että tämmöstä on olemassa! Ku varovasti valaisin, millasia määriä mulla saattaa pahimillaan ruokaa painua, se oli siis niin ällikällä lyöty että. Ja arvatkaa nolottiko.
Tällä hetkellä mä elän suht tavallista elämää. Mutta edelleen ruoka näyttelee suurta osaa mun elämässä ja se, että toisaalta haluaisin olla laihempi, toisaalta en pysty kontrolloimaan syömisiäni. Mun mies ei ymmärrä, se lähinnä valilttaa ja aattelee että mä kyllä pystyisin hallita tätä jos vaan tarpeeks haluaisin. Sen on vaikea käsittää, etten mä pysty oikeasti.

On tää niin sairasta, enkä edelleenkään tiiän mikä tässä olis se keino jolla pääsis eroon. Mä oon vaan aatellu sillee, että mä tuun aina olemaan ahmija. Mun pelastus saattaa olla tuo juokseminen, siis silleen, etten pääse ihan hirveesti lihomaan, mutta silti haluaisin olla normaali.
Kerran kokeilin matalahiilihydraattista dieettiä, ja se on ollu tähän asti paras juttu. Ei käyny ahmiminen mielessäkään yli kuukauteen..
Mutta taistelu jatkuu. Joka tapauksessa erittäin lohdullista kuulla, että meitä ahmijoita on enemmänki..

Lue lisää

Vaikea sanoa mistä se alkoi. Olin ennen hyvin urheileva ja sain syödä mitä halusin. Sitten se urheilu jäi. Laihduin huomaamatta (aika sairaan ihanteellista), ja nyt, voi luoja sitä ahmimista. Sitten omaan sänkyyn itkemään ja inhoamaan itseään, mahaansa ja taistelemaan päänsä kanssa. Syön kaikkea terveellistä, kuten litran kaurapuuroa alkuun, mutta ei se silti täytä vatsaani tarpeeksi. Sitten lähtee kaikki muut kaapista. Se on selkeää, että en halua syödä kun muita on läsnä, ne tuntuvat turhilta kaloreilta, hukatulta ruualta. Haluan sen oman hetken, jolloin kehtaa ahmia. Saatan kertoa poikaystävälleni listan mitä meni alas, mutta mitäpä sekään osaisi tilanteelle tehdä enempää kuin minä, yrittää rohkaista puhumaan perheessä. On hulluutta jos itse ei voi hallita itseään yhtään. Mutta syömishetkellä juuri sen katumuksen tiedostaen, sillä ei ole väliä. Nautinto tulee siitä että sitä ruokaa tunkee suuhun. Ihan kuin vauvat oraalisessa vaiheessa, nautinto tulee suusta. Asia ei muuten häiritse suhdetta poikaystävän kanssa, mutta ahmimisen jälkeisen itseinhon vallassa ei voi pitää kenestäkään, koska ei anna itseleen arvoa.

Olen juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja tämä vapaa-aika kevään juhlia odotellessa on kamalaa. Jää liikaa aikaa syönnille.

Tiedossa on, että se normaali ruokarytmi on avain parantumiseen, mutta kun sitä yrittää pitää yllä, ratkeaminen tuntuu ihan kamalalta.

Miten me löytäisimme keinot pysäyttää se ahminta alkuunsa? Poppaskonsteja ei valitettavasti ole..

..ketjuun kirjoitti:

Vaikea sanoa mistä se alkoi. Olin ennen hyvin urheileva ja sain syödä mitä halusin. Sitten se urheilu jäi. Laihduin huomaamatta (aika sairaan ihanteellista), ja nyt, voi luoja sitä ahmimista. Sitten omaan sänkyyn itkemään ja inhoamaan itseään, mahaansa ja taistelemaan päänsä kanssa. Syön kaikkea terveellistä, kuten litran kaurapuuroa alkuun, mutta ei se silti täytä vatsaani tarpeeksi. Sitten lähtee kaikki muut kaapista. Se on selkeää, että en halua syödä kun muita on läsnä, ne tuntuvat turhilta kaloreilta, hukatulta ruualta. Haluan sen oman hetken, jolloin kehtaa ahmia. Saatan kertoa poikaystävälleni listan mitä meni alas, mutta mitäpä sekään osaisi tilanteelle tehdä enempää kuin minä, yrittää rohkaista puhumaan perheessä. On hulluutta jos itse ei voi hallita itseään yhtään. Mutta syömishetkellä juuri sen katumuksen tiedostaen, sillä ei ole väliä. Nautinto tulee siitä että sitä ruokaa tunkee suuhun. Ihan kuin vauvat oraalisessa vaiheessa, nautinto tulee suusta. Asia ei muuten häiritse suhdetta poikaystävän kanssa, mutta ahmimisen jälkeisen itseinhon vallassa ei voi pitää kenestäkään, koska ei anna itseleen arvoa.

Olen juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja tämä vapaa-aika kevään juhlia odotellessa on kamalaa. Jää liikaa aikaa syönnille.

Tiedossa on, että se normaali ruokarytmi on avain parantumiseen, mutta kun sitä yrittää pitää yllä, ratkeaminen tuntuu ihan kamalalta.

Miten me löytäisimme keinot pysäyttää se ahminta alkuunsa? Poppaskonsteja ei valitettavasti ole..

Lue lisää

hei
kirjoittelin tuolla alkuvaiheessa nimimerkillä kohta läski. päädyin taas tänne, kun ajatukset vain koko ajan kiinni ruuassa. vielä en ole sortunut liiaksi, ja yritän nyt tällä avautumisella saada edes vähän lisää voimia hillitä itseäni,

pääsiäisen jälkeen en muistaakseni ole liikaa ahminut. ei ole tehnyt mieli. sen jälkeen olen laskenut syödyt kalorit joka päivältä ja se on hieman auttanut. lauantaisin on mennyt yli kulutuksen, mutta vain n. 200kcal:in edestä. olen myös yrittänyt syödä säännöllisesti ja kunnon ruokaa, jotta verensokeri pysyisi tasasena ja ei tulisi heikkoa oloa, joka voisi laukaista ahmimiskohtauksen.

eilen kuitenkin taas oli yks tosi huono päivä mielialan suhteen. söin laskujeni mukaan n. kulutukseni verran mutta silti tosi paska olo. 1800kcal:kin tuntuu jo liialliselta ja tuli semmoinen olo, että kun nyt on näin paljon jo syönyt niin ihan hyvin voisi jatkaa vielä muutaman pullan ja muffinssin. onneksionneksi niitä ei kuitenkaan enää kaapissa ollut.

tänään olen syönyt n. 700 kcal ja en uskalla lähteä kotoa minnekään kun olen ihan varma että sortuisin herkutteluun. mutta sitten kun vain makaan paikoillani, niin energian kulutus pysyy nollassa ja alkaa noikin syödyt kalorit jo ahdistaa.
kahviloita ja kauppoja jokapuolella. siirsin jo osan rahoistakin pois käyttötililtä, jotta tajuaisin sen että ei mulla edes olisi varaa herkkuihin. sen muutaman kympin mikä siellä nyt vielä on, niin on riitettävä vielä lähes kaksi viikkoa ja täytyy varata kunnon ruokiin.

miksi ei voi olla jo huominen niin pääsisin takaisin normaaliin päivärytmiin. inhoan vapaapäiviä kun vaan masistelen ja ahmituttaa. tiedän että urheilu auttaisi mutta ei huvita, ja pelkään eksyväni matkalla kauppaan.

kriisinjyvä kirjoitti:

hei
kirjoittelin tuolla alkuvaiheessa nimimerkillä kohta läski. päädyin taas tänne, kun ajatukset vain koko ajan kiinni ruuassa. vielä en ole sortunut liiaksi, ja yritän nyt tällä avautumisella saada edes vähän lisää voimia hillitä itseäni,

pääsiäisen jälkeen en muistaakseni ole liikaa ahminut. ei ole tehnyt mieli. sen jälkeen olen laskenut syödyt kalorit joka päivältä ja se on hieman auttanut. lauantaisin on mennyt yli kulutuksen, mutta vain n. 200kcal:in edestä. olen myös yrittänyt syödä säännöllisesti ja kunnon ruokaa, jotta verensokeri pysyisi tasasena ja ei tulisi heikkoa oloa, joka voisi laukaista ahmimiskohtauksen.

eilen kuitenkin taas oli yks tosi huono päivä mielialan suhteen. söin laskujeni mukaan n. kulutukseni verran mutta silti tosi paska olo. 1800kcal:kin tuntuu jo liialliselta ja tuli semmoinen olo, että kun nyt on näin paljon jo syönyt niin ihan hyvin voisi jatkaa vielä muutaman pullan ja muffinssin. onneksionneksi niitä ei kuitenkaan enää kaapissa ollut.

tänään olen syönyt n. 700 kcal ja en uskalla lähteä kotoa minnekään kun olen ihan varma että sortuisin herkutteluun. mutta sitten kun vain makaan paikoillani, niin energian kulutus pysyy nollassa ja alkaa noikin syödyt kalorit jo ahdistaa.
kahviloita ja kauppoja jokapuolella. siirsin jo osan rahoistakin pois käyttötililtä, jotta tajuaisin sen että ei mulla edes olisi varaa herkkuihin. sen muutaman kympin mikä siellä nyt vielä on, niin on riitettävä vielä lähes kaksi viikkoa ja täytyy varata kunnon ruokiin.

miksi ei voi olla jo huominen niin pääsisin takaisin normaaliin päivärytmiin. inhoan vapaapäiviä kun vaan masistelen ja ahmituttaa. tiedän että urheilu auttaisi mutta ei huvita, ja pelkään eksyväni matkalla kauppaan.

Lue lisää

hei kaikki bedistä kärsivät!

tosi paljon on tullut vinkkejä tässä keskustelussa esille miten voisi ahmimista välttää ja estää. minä olen kärsinyt ahmimisesta ainakin 8 vuotta säännöllisesti, vaikka nimen tälle löysinkin vasta pari viikkoa sitten! nyt (reilun puolen vuoden aikana) olen kuitenkin huomannut, että olen saanut pidettyä ahmimisen kurissa parilla kikalla. tosin tämänkin ketjun viestejä luettua alkoi kaivella pelko, että repsahdus on edessä.. anyways:

-syö koko hereilläoloaikasi 3-4 tunnin välein
-ÄLÄ KOSKAAN LASKE KALOREITA! niistä iskee maailman pahin masis, itseinho ja suruunsa ahmiminen.
-jos tekee mieli syödä paljonkin varaa kaappeihin paljon proteiineja, lemppari kasviksia, tummaa pastaa, kokojyväriisiä, ruisleipää jne eli hitaasti sulavia ja alhaisen GI:n tuotteita, jolloin tulevan ahmimisen voi välttää, kun seuraavalla ruokailukerralla (3-4h välein siis) ei mahdukaan mahaan vielä niin paljoa eikä välttämättä tee edes mieli niin paljoa!
-ja oikean ruuan mitä syöt on oltava hyvää!! muuten jäätelö/sipsi/karkki-fantasiat iskevät kaikkein pahiten (ei siis mitään pelkkää ruisleipää ja porkkanaa..)
-kerro lähipiirillesi, että sinulla on ongelma jolloin ruokaan liittyvä kyttäämisesi/ahdistuksesi ymmärretään ja sitä voidaan tukea.

ihmeellisesti olen huomannut, että kun pakotan itseni syömään ruokaa 3-4 tunnin välein se auttaa! minun pahin ongelma on ollut koulun/työn jälkeen ahmiminen, koska olen yrittänyt olla syömättä liikaa alkupäivän ajan. kroppa ei tuota näläntunnetta eikä ilmoita kylläisyydestä, jolloin ainoa keino on kytätä kelloa. nyt minusta tuntuu, että syön kokoajan, mutta se on normaalia eikä lihota! varmasti tiedättekin nämä, halusin vain koota omat keinoni yhteen paikkaan.

HENKISTÄ apua saa varmasti psykologeilta ja muilta. kannatan kuitenkin erään teoksen lukemista, joka ainakin minun silmäni aukaisi. hieman akateemista tekstiä, älkää pelätkö, vaikka ei olisi tuttua kieltä. varsinkin johanna lahikaisen artikkeli, joka liittyy bediin on silmiä avaava!
Katariina Kyrölä ja Hannele Harjunen (toim): Koolla on väliä! -lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli (2007) Like.

Vika ei siis ole meissä, jotka pelkäämme lihomista ja sorrumme ahmimiseen! Yhteiskunnalla ja medialla on oma osuutensa kannettavana ehdottomasti. Jännittävä fakta: painoindeksi on keksitty juttu, normi jonka joku on määritellyt. alle 30BMIn ei ole voitu todistaa aiheuttavan terveydellisiä ongelmia. ihmisiä ei kuuluisi pakottaa laihtumaan vaan vaalimaan terveyttä painosta piittaamatta.

cayennepepper kirjoitti:

hei kaikki bedistä kärsivät!

tosi paljon on tullut vinkkejä tässä keskustelussa esille miten voisi ahmimista välttää ja estää. minä olen kärsinyt ahmimisesta ainakin 8 vuotta säännöllisesti, vaikka nimen tälle löysinkin vasta pari viikkoa sitten! nyt (reilun puolen vuoden aikana) olen kuitenkin huomannut, että olen saanut pidettyä ahmimisen kurissa parilla kikalla. tosin tämänkin ketjun viestejä luettua alkoi kaivella pelko, että repsahdus on edessä.. anyways:

-syö koko hereilläoloaikasi 3-4 tunnin välein
-ÄLÄ KOSKAAN LASKE KALOREITA! niistä iskee maailman pahin masis, itseinho ja suruunsa ahmiminen.
-jos tekee mieli syödä paljonkin varaa kaappeihin paljon proteiineja, lemppari kasviksia, tummaa pastaa, kokojyväriisiä, ruisleipää jne eli hitaasti sulavia ja alhaisen GI:n tuotteita, jolloin tulevan ahmimisen voi välttää, kun seuraavalla ruokailukerralla (3-4h välein siis) ei mahdukaan mahaan vielä niin paljoa eikä välttämättä tee edes mieli niin paljoa!
-ja oikean ruuan mitä syöt on oltava hyvää!! muuten jäätelö/sipsi/karkki-fantasiat iskevät kaikkein pahiten (ei siis mitään pelkkää ruisleipää ja porkkanaa..)
-kerro lähipiirillesi, että sinulla on ongelma jolloin ruokaan liittyvä kyttäämisesi/ahdistuksesi ymmärretään ja sitä voidaan tukea.

ihmeellisesti olen huomannut, että kun pakotan itseni syömään ruokaa 3-4 tunnin välein se auttaa! minun pahin ongelma on ollut koulun/työn jälkeen ahmiminen, koska olen yrittänyt olla syömättä liikaa alkupäivän ajan. kroppa ei tuota näläntunnetta eikä ilmoita kylläisyydestä, jolloin ainoa keino on kytätä kelloa. nyt minusta tuntuu, että syön kokoajan, mutta se on normaalia eikä lihota! varmasti tiedättekin nämä, halusin vain koota omat keinoni yhteen paikkaan.

HENKISTÄ apua saa varmasti psykologeilta ja muilta. kannatan kuitenkin erään teoksen lukemista, joka ainakin minun silmäni aukaisi. hieman akateemista tekstiä, älkää pelätkö, vaikka ei olisi tuttua kieltä. varsinkin johanna lahikaisen artikkeli, joka liittyy bediin on silmiä avaava!
Katariina Kyrölä ja Hannele Harjunen (toim): Koolla on väliä! -lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli (2007) Like.

Vika ei siis ole meissä, jotka pelkäämme lihomista ja sorrumme ahmimiseen! Yhteiskunnalla ja medialla on oma osuutensa kannettavana ehdottomasti. Jännittävä fakta: painoindeksi on keksitty juttu, normi jonka joku on määritellyt. alle 30BMIn ei ole voitu todistaa aiheuttavan terveydellisiä ongelmia. ihmisiä ei kuuluisi pakottaa laihtumaan vaan vaalimaan terveyttä painosta piittaamatta.

Lue lisää

Noin viisi vuotta olen taistellut ahmimiskohtauksia vastaan. Olen siis 20. Joinakin päivinä kaikki sujuu niinkuin pitääkin, juoksen pitkän lenkin ja syön terveellisesti ja normaalisti. Syöminen pysyy hallinnassa noin kolmen päivän ajan parhaimmillaan. Sitten. Oi, sitten! Yht'äkkiä jotain napsahtaa enkä pysty hallitsemaan itseäni. Leivät, makkarat, hedelmät, jugurtit.. Nimenomaan täysiä paketteja. En pystynyt lopettamaan, enkä jälkeenpäin oksentamaankaan. Olo oli hirveä.

Liikunta on luultavasti ollut pelastukseni näihin päiviin asti, sillä en ole vielä ylipainoinen. Kuljen töihin pyörällä (n. 7km) ja juoksen puolesta tunnista tuntiin joku kolme-neljä kertaa viikossa.

Nyt olen huomannut, kun teen ostoksia kaupassa, lasken tuotteiden koko paketin energiapitoisuuden, jos vaikka en pysty hillitsemään itseäni. En voi vain jättää yhteen pullaan/sämpylään/karkkiin/mihin tahansa jos pussiin jää vielä. Olen myös alkanut kieltäytymään baari-illoista sun muista, etten saisi turhia kaloreita alkoholista ja muusta purtavasta. Eli siis pyrin olemaan vähillä kaloreilla ja pikkuhiljaa myös erakoidun, mutta ongelma tuntuu ennemmin olevan siinä etten hallitse itseäni yksin.

Olen kuitenkin aina tottunut olemaan yksin ja edes parhaalle ystävälleni en tästä kerro, en koskaan. Enkä perheellenikään, en usko että kukaan ymmärtäisi, tai ainakaan uskoisi kun olen vielä normaalipainoinen. Pelottaa kyllä, että miltä näytän puolen vuoden päästä jos sama jatkuu.. Ei hitto, ajatukset on ruoassa melkein 24/7, mitähän söisin sitten, nyt en kyllä syö enää, en ahmi enää ikinä, ...

Kummallista että se huono olo, mikä siitä seuraa ei saa pidettyä ahmintaa kurissa! Tiedän, että se seuraa ahmintaa, ja tiedän myös, että se on olotila jota en enää koskaan haluaisi, mutta ei..

Taisi tulla aika sekava teksti, kirjoitan ensimmäistä kertaa tänne ja ensimmäistä kertaa kokoan ajatuksiani koko ahmimisesta.. Tsemppiä kaikille joita nää ajatukset kummittelee :)