Pohjois Eurooppalaista tuotantoa oleva Arn-Temppeliritari,yltää parempaan seikkailulliseen ilmeeseen,kuin jotkut spektaakkeliset Hollywood tekeleet.Keskiaikaan Ruotsinmaalle sijoittuva tarina kertoo nuoren pojan kasvusta Ristiretki ritariksi.Jan Guilloun romaaniin perustuva elokuva on kerronnallisesti sujuvaa,mutta ei vältä kaikkia turhia kliseitä.Kriittisyyden nimessä tämä Arn elokuva on kuitenkin harvinainen seikkailu elokuva,josta ei puutu tunnelmaa.
Tunnelmallisuus ei ole sitä toimintaan perustuvaa,vaan enemmänkin ajankuvaukseen ja draammattiseen tarinaan keskittyvä,joka on tietenkin pettymys action faneille.Spektaakkelimainen ilme loistaa yllättäen poissaoloaan.Digitaalisia tehosteita ei juurikaan ole tehty kuin taustoihin,perinteisellä tavalla kuvattuna elokuva saa meikäläisen nostamaan hattua tekijöille.
Arn elokuva uhkuu selittämätöntä intensiivisyyttä,eli kiinostavuus säilyy katsojalla loppuun asti.Tästä huomaa,että elokuvia osataan tehdä Hollywoodin ulkopuolellakin,melko lähellä Suomea.Suomalaisen panostus elokuvaan on musiikissa,jonka sävelsi erinomainen Tuomas Kantelinen.Ohjauksesta vastasi Tanskalainen Peter Flinth,romaani taas on Ruotsalaisen Guilloun kirjoittama.Näyttelijät ovat taasen enimmäkseen Ruotsin,Englannin ja Tanskan kansalaisia.
TÄHTIÄ ¤¤¤¤

Vastaukset 1
Vanhimmat
taidan mennä katsomaan sillä luettuani kirjat olin haltioissani.Minäkin naisena jaksoin lukea sivutolkulla sotakuvauksia pyhältä maalta. MTVLLä sai tosi huonot arvostelut, mutten voi uskoa että niin hyvästä materiaalista tulisi niin huono leffa...