J(H)allitus

Ei tule oikein korkeita ajatuksia kun kuuntelee ja katselee kun vALTIONNEUVOSTON jäsenet avaavat suunsa ja antavat lausuntoja!Ovat nykyajan uuuusavuttomia eivät pysty tekemään minkäänlaisia päätöksia koska jallituksessa tyhmyys tiivistyy.Kaikiin päätöstä vaativiin asioihin perustetaan kuppikuntia tuhlaamaa verovaroja.Perseelleen menneitä päätöksiä mm,maatalousneuvottelut eu:ssa, stora enson omistaja politiikka,puuneuvottelut, rekkaparkit itärajalle( ompa ruslanin hyvä tulla hulikupperilla rajalle), eläkeläisten veronkevennykset(suosivat vain sinkkuja)ja jälleen on tutkinnan alaisena lääkekorvaukset ym.ym.... Lääkekorvaukisia kiristämällä saadaan vähävaraiset pois kuluttamasta kun ei ole varaa oastaa lääkkeitä! Luonnollista poistumaa?
Tuntuu myös siltä, että rahaa riittää levitellä kaikialla muuaalle maailmassa paitsi oman maan väestön hyvinvoinnin parantamiseen.Imago kärsii jos ei levittele verovaroja maailmalle! Ollaan mukavia.
Eipä ole tämän jallituksen aikana selvinnyt kummassa päässä seisoooooo!
Työvoimapulasta jaksavat toitottaa vaikka työttömiä on kehä kolmosen ulkopuolella YLI(HUOM!)10%. Luulisi olevan kirkkaana mielessä että tuodaan työtä sinne missä on tekijöitä ja tehdään mahdolliseksi firmoille. Muuallakin on osaavaa ja halukasta väkeä kuin napapaikalla!
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Paskahousu kirjoitti:

Ei tule oikein korkeita ajatuksia kun kuuntelee ja katselee kun vALTIONNEUVOSTON jäsenet avaavat suunsa ja antavat lausuntoja!Ovat nykyajan uuuusavuttomia eivät pysty tekemään minkäänlaisia päätöksia koska jallituksessa tyhmyys tiivistyy.Kaikiin päätöstä vaativiin asioihin perustetaan kuppikuntia tuhlaamaa verovaroja.Perseelleen menneitä päätöksiä mm,maatalousneuvottelut eu:ssa, stora enson omistaja politiikka,puuneuvottelut, rekkaparkit itärajalle( ompa ruslanin hyvä tulla hulikupperilla rajalle), eläkeläisten veronkevennykset(suosivat vain sinkkuja)ja jälleen on tutkinnan alaisena lääkekorvaukset ym.ym.... Lääkekorvaukisia kiristämällä saadaan vähävaraiset pois kuluttamasta kun ei ole varaa oastaa lääkkeitä! Luonnollista poistumaa?
Tuntuu myös siltä, että rahaa riittää levitellä kaikialla muuaalle maailmassa paitsi oman maan väestön hyvinvoinnin parantamiseen.Imago kärsii jos ei levittele verovaroja maailmalle! Ollaan mukavia.
Eipä ole tämän jallituksen aikana selvinnyt kummassa päässä seisoooooo!
Työvoimapulasta jaksavat toitottaa vaikka työttömiä on kehä kolmosen ulkopuolella YLI(HUOM!)10%. Luulisi olevan kirkkaana mielessä että tuodaan työtä sinne missä on tekijöitä ja tehdään mahdolliseksi firmoille. Muuallakin on osaavaa ja halukasta väkeä kuin napapaikalla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu