Kun alkoholista tehtiin vuosisata sitten pulloon suljettu perkele, tupakasta tuli monen uskovaisen ainut sallittu nautintoaine. Tässäkö syy, että Keskustasta on tullut positiiivisia signaaleja tupakkaveron alentamiseksi? Keskustahan on syystä tai toisesta ollut lahkolaisten suosiossa, jotka ovatkin jo saaneet merkittävän osuuden puolueen äänivallasta. Eräiden ministerien suusta on jo kuultu muutamakin oman uskontokunnan näkemyksiä peilaava irtiotto.
Alkoholia puolustamatta ikävää tässä on se, että tupakka on yksi harvoista riippuvuutta aiheuttavista aineista, jonka välittömät haitalliset vaikutukset kohdistuvat lapsiin ja muihin sivullisiin. Suomessa on pitkään ja menestyksekkäästi tehty työtä sen eteen, että tupakoijien osuus väestöstä laskee. Miksi nyt halutaan tuhota kaikki saavutetut tulokset?
Alkoholin veron alentamiselle on perustellut syy, jotta edes kohtuullinen verotuotto siitä saataisiin myös jatkossa. Tupakkavero on taas jo niin alhaalla, että sitä pitisi ennemminkin nostaa jotta eurooppalainen taso saavutettaisiin. Onkin käsittämätöntä, että Suomen alhaista tupakkaveroa oltaisiin laskemassa entisestään vain hyvitykseksi siitä, että alkoholivero laskee.
Tupakkavero ja uskonto
ainoa oikea puolue
1
129
Vastaukset
- voittaja
huvittavaa..etkö ruikuttaja uskalla kritisoida puoluetta joka omistaa valtiovarainministerin salkun?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057