ohittaa kummalta puolelta tahansa edellä hidastelevan. Eli tilanne on se, että nopeusrajoitus 100km/h ja edessä madellaan 70km/h. Yleensä ohitan sieltä mistä pääsee, mutta onko ohitus määritelty vasemmaslta vaiko oikealta suoritettavaksi?
Saako moottoritien
rampilla
9897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos vieressä menee toinen tie niin moottoritien voi ohittaa sitä kautta. Usein näitä teitä kutsutaankin ohitusteiksi. Mikäli moottoritien vierellä ei mene toista tietä, ei ole varmaankaan kovin suositeltavaa lähteä ohittamaan moottoritietä metsän kautta.
vaikka kaikki pyörät ei ole tien päälysteellä, nurmikolla vetää myös hyvin.
Ohitus on suoritettava vasemmalta. Ramppia ei tässä suhteessa koske mikään poikkeussääntö. Pientareen kautta ei saa ohittaa, mutta onhan yksikaistaisen rampin ajorata 4,5 metriä leveä, joten periaatteessa ohi mahtuu. Poliisi voi sitten olla eri mieltä siitä, onko ohitettavaan jäänyt riittävästi sivuetäisyyttä. Eikä yksisuuntaisella ajoradalla ohitettavallakaan ole velvollisuutta ajaa oikeassa reunassa.
Ohi saat ajaa oikealtakin, moottoritien alkumerkkiin asti. Ohittaminen on aina suoritettava vasemmalta.
Rampillahan todellakin usein on kaksi kaistaa. Moottoritien alkumerkki aiheuttaa toki ongelmia, samoin ihmisten taipumus seilata molempia kaistoja sekaisin. Ohittaminen ei ehkä jälkimmäisestä syystä ole suotavaa, jätä mielummin vähän väliä, että saat itse potkaistua tarpeeksi vauhtia koneeseen turvallista liittymistä varten.
on.
Jatkossa voisit tehdä niin ettet lähde autolla liikenteeseen kerran sulla ei ole korttiakaan. Käy autokoulu, se lisää turvallisuutta koska sitten sinäkin tiedät liikennesäännöt.
miten moottoritien rampilla ohitetaan tientukoja. Hienoa, pitänee opiskella asiaa.
..on vielä turhan vaativia sulle. Opiskelehan ensin peruskoulu loppuun niin ymmärrät lukemasi tekstin.
Minulle ei kyllä ainakaan opetettu autokoulussa miten moottoritien rampilla ohitetaan. Mutta onhan tuo selvää maalaisjärjelläkin.
Eli ennen moottoritiemerkkiä saa mennä ohi kummalta puolelta tahansa, moottoritiemerkin jälkeen vain erikoistapauksissa oikealta.
Käytännössä järkeä saa käyttää, eli ohitusta ei tarvitse keskeyttää vain siksi, että se merkki tulee vastaan.