Kertokaahan mistä löytyisi luotettavaa infoa aiheesta. Eli ovatko hengityssuojaimet kuinka tärkeät epoksia levitettäessä, kun monet sanovat ettei tuosta haihdu mitään liuottimia. Samoin epoksin (Kevran SP 106) ohjekin taisi varoittaa vain ihokosketuksesta.
Epoksin työturvallisuus
15
13221
Vastaukset
- allergisoivaa
Epoksi ei suinkaan ole mitään vaaratonta tavaraa. Ihokosketus ja epoksi-hiomapölyn hengittäminen allergisoivat voimakkaasti. Jos tällainen allergia pamahtaa päälle, niin saa voimakasta hengitysteiden ja ihon kutinaa/ihottumaa jo pelkästä epoksipöntön höyryistä. Lisäksi oletetaan, että epoksi aiheuttaa mm. syöpää ja hedelmättömyyttä sikiövaurioita ym kivaa. Eli häkäpärstä päälle vaan ja pölysuojain.
- maarapu
tiedän, mutta kyse oli laminoinnista. Siitähän ei pitäisi haihtua mitään?
Pölystä pääsee aika hyvin kun hioo epoksia veden kanssa. Hiomalaikkakaan ei juuri tukkeudu ja jälki on siistiä. Sotkee kyllä.
- ruiskulaminoinnissa
Epoksin hartsin ja kevetteiden haihtuvuus on hyvin alhainen, joten mitään hengityssuojaa ei tarvitse tavallisissa käsin tehtävissä laminoinneissa, ellei sitten jo ole allergisoitunut.
Hengityssuoja on tarpeen epoksilla vasta kun sitä levitetään ruiskulla, jolloin sitä on runsaasti ilmassa pieninä pisaroina.
Jos käytössä onkin epoksi-maali tai - lakka, joka sisältää myös liuottimia, koskee näitä näiden omat käyttöturvatiedotteet. Laminointi ja liimaepoksit eivät tavallisesti sisällä liuottimia.
Iho on syytä suojata hyvin. Itselle on jo vuosien saatossa syntynyt jonkiasteinen herkistyminen. Altistunut ihoalue ensin punoittaa ja kuumottaa kuin olisi palanut, sitten etenkin käsiin ilmestyy pieniä vesirakkuloita ja lopuksi koko iho lähtee pois - aika ilkeän näköistä ja kutina vie hermot.
Eli: suojapuku varsinkin isojen pintojen kanssa työskennellessä ; esim. vahakankaasta tehty essu on mainio, kunnolliset kemikaalityöhön tarkoitetut kumihanskat käteen, ja varmuudeksi vielä suojavoide alle.
Iho kannattaa pestä välittömästi mikäli ja kun saa roiskeita tai nojaa märkään epoksipintaan.
Ei kannata leikkiä teräsmiestä, tai Mr. Teflonia.- Anonyymi
Mitä jos pomoni ei välitä että Sisä tiloissa maalataan epoksilla ja ei ole kunnon ilman vaihtoa ja pistää hengitystä miteä tehdä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä jos pomoni ei välitä että Sisä tiloissa maalataan epoksilla ja ei ole kunnon ilman vaihtoa ja pistää hengitystä miteä tehdä
Lähde kotiin .
- käyttöturvallisuustiedote r...
Eli näin:
Hengityksensuojaus
Jos ilmanvaihto käyttöpaikalla on riittävä, on käyettävä puoli- tai kokonaamaria varustettuna A-tyypin kaasunsuodattimella(ruskea), hionnassa P2(IIb) -tyypin hiukkassuodattimella. Ruiskumaalauksessa käytettävä yhdistelmäsuodatinta AP. Yhtäjaksoisessa pitkäaikaisessa työssä suositellaan moottorikäyttöistä puhalinsuojainta tai eristävää suojainta (raitisilma- tai paineilmahuppu tms)
Käsiensuojaus
Pitkittyneessä tai useasti toistuvassa altistuksessa tulisi käyttää suojakäsineitä(materiaali: nitriili/neopreeni/lateksikumi. Suojavoiteen käyttö on suositeltavaa.
Silmiensuojaus
Sivusuojalliset suojalasit tai kasvojensuojain
Ihonsuojaus
Suojahaalarit, suojakengät sekä päähine. Työn jälkeen peseydytään huolellisesti. - tuli
...polyyppejä nenään aina kun olin käsitellyt epoxia.
Polyypit on sellaisia punaisia rakkuloita jotka tukkivat sieraimet. Ne eivät lähde itsestään pois vaan lääkärin pitää kiskoa ne pois teräslankaisella lassolla. Todella epämiellyttävä toimenpide. - lissbeth
kerron omakohtaisesta kokemuksesta.Kuusi vuotta töissä missä käsittelin sillointällöin epoxihartsia.Käytin suojahanskoja ja pitkiä hihoja.Naamari ehdoton,sellainen koko päässä oleva huppu.Nyt olen altistunut,ihoallergia käsissä ja jaloissa.Jos huomaa että tulee pientäkään oireilua,iho tai hengitys teissä,oireet pahenevat koko ajan.Jos altistaa vain menetät terveytesi.
- "kesällä" 30 kg
juurikin SP 106 käyttäen. Rupesin kyllä käyttämään puolinaamaria aika nopeasti.
Iho ei kauheasti
ärsyyntynyt, mutta mietityttäähän se kun laminoidessa kertakäyttöhanskat sulavat käsiin.
- Ikäseilori
myyjältä pitää löytyä käyttöturvallisuustiedote (myös netistä?).
- Härö22
Joo vlk ylitöitä(tehtaassa, linjalla(elintarvike)) ja molempina päivinä tultiin tekemään puoli hallin lattiaa epoksilla. La valitin heti alusta että päätä ja poskionteloita koskee. Altistuminen 3h. Olimme puolen metrin päässä työmaasta ja suojana oli verho. No tänään su sama juttu. Tulivat laittamaan mutta sain vihdoin kesäpomon tajuamaan että en usko olevan hyväksi niin tuotteelle kun meillekään.minulla on epilepsia,olisi kiva tietää voiko vaikuttaa siihen mitenkään tuo altistuminen. Nyt on päänsärky ja nenä, poski ja otsa ontelo särkyinen.mielipiteitä pliis.kaipaan tietoa voiko olla vielä jälkikäteen haittaa
- Tietäjävain
Vedät kännit,se auttaa!
- Anonyymi
Olut on hyvä ilman hartsia viinikin
- udpaosuproiuap
Älkää leikkikö sen epoksin kanssa. Vaikka se on ainakin polyesterihartsiin verrattuna varsin hajutonta, se ei suinkaan ole vaaratonta.
Sama neuvo muuten koskee myös automiehiä, jotka levittävät pikaepoksia sormella ja kaivavat sitten nenäänsä. - Korpi-Hessu
Epoksiliimasaumojen viimeistelypyyhintää muutaman kuukauden ajan keskimäärin 1-2 h päivässä. Tuloksena ihon voimakasta punoitusta ja paksuuntumista ensin jaloissa, myöhemmin myös ranteissa ja kämmenselissä. Loppujen lopuksi punoitusta alkoi olla myös kaulan ja kasvojen alueella. Ei auttanut asianmukainen suojaus. Nyt odotetaan allergiatesteihin menoa. Se on sinänsä jännä juttu, että riittävän pitkäaikainen altistus aiheuttaa palovammatyppisiä iho-oireita. En uskonut asiaa ennen kuin jouduin kokemaan sen itse. Kutina on ihan omaa luokkaansa. Se on aivan järkyttävää. Epoksiliimojen ja niiden puhdistusaineiden kanssa ei todellakaan kannata leikkiä, vaan ottaa varoitukset riittävän vakavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1598068Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1027333Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht27306Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit357230Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217078Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t856826Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126512Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236334Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845700Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475488