Hassi mallit leviää

Hassi saa 5 v aikana lähes puolimiljoonaa euroa...ihan tyhjästä. Nimellä "kulukorvaus".
Kieroa ! Vain se yksi kolmesta kulukorvauksestaan, tuottaa verotta näin.

Siis...kulukorvaus vain nimenä, kun on verotonta.

Kiero Suomi...korruptoitunut...ja laillisesti...sanovat.

Porvoon kaupunki teki ex-kaupunginjohtaja Per-Håkan Slotten entisen sihteerin kanssa sopimuksen, jonka mukaan kaupunki maksaa sihteerille korvauksena työsuhteen päättymisestä 112 500 euron kultaisen kädenpuristuksen.

Sopimus yritettiin salata, mutta Uusimaa -lehti sai sen haltuunsa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksellä.

Käytännössä sihteeri saa ylityökorvaukset vapaana. Työt sihteeriltä loppuivat viime heinäkuussa, mutta palkka juoksee elokuun 2009 loppuun.

Järjestelyt on tyrmistyttänyt porvoolaiset ja Porvoon kaupunginhallitukselle jätettiin tällä viikolla kaksi vaatimusta päätöksen kumoamiseksi. Toisen takana on paikallinen veteraanipoliitikko ja toisen takana yksityishenkilö.

Ylityökorvausten maksaminen perustuu Slotten 15.3.2006 allekirjoittamaan asiakirjaan, jossa ex-kaupunginjohtaja todistaa entisen sihteerinsä tehneen ylitöitä yhden päivän viikossa koko sihteerinuransa ajan eli yhteensä 765 työpäivää.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1507323
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ikävää korruptiota ! kirjoitti:

Hassi saa 5 v aikana lähes puolimiljoonaa euroa...ihan tyhjästä. Nimellä "kulukorvaus".
Kieroa ! Vain se yksi kolmesta kulukorvauksestaan, tuottaa verotta näin.

Siis...kulukorvaus vain nimenä, kun on verotonta.

Kiero Suomi...korruptoitunut...ja laillisesti...sanovat.

Porvoon kaupunki teki ex-kaupunginjohtaja Per-Håkan Slotten entisen sihteerin kanssa sopimuksen, jonka mukaan kaupunki maksaa sihteerille korvauksena työsuhteen päättymisestä 112 500 euron kultaisen kädenpuristuksen.

Sopimus yritettiin salata, mutta Uusimaa -lehti sai sen haltuunsa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksellä.

Käytännössä sihteeri saa ylityökorvaukset vapaana. Työt sihteeriltä loppuivat viime heinäkuussa, mutta palkka juoksee elokuun 2009 loppuun.

Järjestelyt on tyrmistyttänyt porvoolaiset ja Porvoon kaupunginhallitukselle jätettiin tällä viikolla kaksi vaatimusta päätöksen kumoamiseksi. Toisen takana on paikallinen veteraanipoliitikko ja toisen takana yksityishenkilö.

Ylityökorvausten maksaminen perustuu Slotten 15.3.2006 allekirjoittamaan asiakirjaan, jossa ex-kaupunginjohtaja todistaa entisen sihteerinsä tehneen ylitöitä yhden päivän viikossa koko sihteerinuransa ajan eli yhteensä 765 työpäivää.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1507323

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu