Pohjolan asiakas on vaarallinen

uhrina

Jouduin peräänajo kolariin. Pohjolan asiakas ajoi perääni ja myönsi jo paikalla säätäneensä radiotaan ja siksi tilanteen tuleen vähän yllättäin. Otti homman ns. omaan piikkiinsä jo paikalla, saman kertoi poliisillekin. Olin viimeisenä jonossa joka liikkui hieman eteenpäin, onneksi. Korjattavaa ei tullut juurikaan taakse, mutta työtäisy lennätti metrejä eteenpäin, pahaksi onneksi edellä ajavan perään koska rullasin eteenpäin kytkin pohjaan poljettuna. Maski, umpio, konepelti, yms uusiksi.
Aluksi minulle ilmoitettiin, että Pohjola korvaa, mutta kun oman autoni korjaus maksaakin tuhansia, ilmoitettiin, että maksavat keulastani vain 30-50%.
Mielenkiintoista. Olen siis Pohjolan mielestä syyllistynyt liikenteen vaarantamiseen koska heidän mielestään olen osasyyllinen. Poliisi ei kuitenkaan ole antanut minulle sakkoa tai huomautusta, kuten perääni ajaneelle.
Lain mukaan etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon on sovitettava sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ole, vaikka tämä ajoneuvo pysäytetään. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa.
Molemmat kohdat täyttyivät kohdallani oman toimintani tuloksena, mutta annettu lasävauhti oli liikaa...

Pohjolan mielestä on siis niin, että on täysin ennalta arvattavissa, että heidän asiakkaansa säätävät radiotaan ja törmäävät teihin!
Jokin varoitussysteemi olisi varmaan paikallaan??? Varoitusvalot pohjolan asiakkaiden autoihin???

12

964

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuo ketjukolarit

      Minulla on käsitys, että aina on vaikeuksia jos on sekä keula että perä rutussa. Kun olen vuosikymmenet ajanut tuota Länsiväylää on oppinut. Yhden kerran vaan on perääni ajettu, myönsi syyllisyytensä ja hänen yhtiönsä maksoi viulut. Mutta minä olen oppinut tavan, että pidän riittävän etäisyyden edelläajavaan ja katson peiliin. Monta kertaa olen välttänyt peräänajon jonon jarruttaessa, siis minun luukkuuni tunkijan, kun edessä on ollut tilaa, niin olen mahtunut alta pois. Eikä se ole pitkä matka, jonka jätän silloin kun autovirta menee tasaisesti, sanotaanko yhden rekan pituus. Niitä vaan riittää koukkijoita, joiden pitää ohittaa oikealta tai vasemmalta päästäkseen tuohon vapaaseen tilaan. Ja onpa ollut tilanteita, että se koukkija on ollut rekka.
      Mutta minä en tapojani muuta, vältän peräänajokolareita. Silti en taatusti ole tientukko jos tiellä on tilaa ajaa lujaa. Muut ovat silloin tientukkoja.

    • automaatti...

      niin jonossa sulla on aina jalka valmiiksi jarrulla!!

      T: pohjolan asiakas jo vuodesta -70

    • kyllä kansa tietää

      Kannattaa mennä omaan vakuutusyhtiöön keskustelemaan tapauksesta. Saattavat olla innokkaita lähtemään taittamaan asiasta peistä leivättömän pöydän ääreen.

    • sama aina

      oli kyseessä sairas, henki, tapaturma, liikenne tai eläkevakuutus aina sama tilanne kun ne ei korvaa.
      Karpokin puuttunut näihin monesti ja kaverit nauraa että siinä se on majava hampaissa.
      Eipä naurata enää.
      En oi mitenkään käsittää ihmisisä joilla on vakuutuksia kyseisessä yhtiössä.
      Onneksi esim.Jalkapallo lisenssien vakuutukset eivät ole enää pakollisia ottaa seurojen kautta kun ne on aina Pohjolasta joka ei korvaa.
      MUISTAKAA JUNIOREIDEN VANHEMMAT EI POHJOLASTA VAKUUTUKSIA!

      • valtion virkavaltaa nykyisin?

        Johan mielenkiintoisen kannan ottivat asiaan! Aika rohkeeta. Liekö niin, että se joka oli tyytyväinen Pohjolaan, ei koskaan ole mitään Pohjolalta takaisin tarvinnutkaan? Sinne päin vaan maksellu..


      • johan murjasit

        mites se on mahdollista, kun juniorin vakuutus tulee SUL:n kautta seuralle niin tarvisi kyllä päästä tuonne SUL:ään töihin, että voisi vaihtaa yhtiötä


      • asiallisesti

        Kaikki meidän perheen vakuutukset on Pohjolassa ja olemme olleet yhtiöön tyyväisiä. Muutaman kerran olemme hakeneet korvauksia koti-, henkilö- ja liikennevakuutuksista ja aina on korvattu asiallisesti ja nopeasti.

        Se on tietenkin kiinni siitä, että mitä yrittää saada korvattavaksi. Jos ei ole hirvivakuutusta niin ei voi saada korvausta hirvivahingosta. Jos pudotat kännykkäsi vesiämpäriin niin ei siitäkään saa korvausta jne. Monet valittajat ovat niitä avuttomia jotka eivät ymmärrä ettei kaikkea voi saada jos ei ole perusteita.


      • ?????????+?
        asiallisesti kirjoitti:

        Kaikki meidän perheen vakuutukset on Pohjolassa ja olemme olleet yhtiöön tyyväisiä. Muutaman kerran olemme hakeneet korvauksia koti-, henkilö- ja liikennevakuutuksista ja aina on korvattu asiallisesti ja nopeasti.

        Se on tietenkin kiinni siitä, että mitä yrittää saada korvattavaksi. Jos ei ole hirvivakuutusta niin ei voi saada korvausta hirvivahingosta. Jos pudotat kännykkäsi vesiämpäriin niin ei siitäkään saa korvausta jne. Monet valittajat ovat niitä avuttomia jotka eivät ymmärrä ettei kaikkea voi saada jos ei ole perusteita.

        "Jos pudotat kännykkäsi vesiämpäriin niin ei siitäkään saa korvausta jne."

        Jaa, kyllä sen ainakin korvaa Lähivakuutuksen Lähi-Koti-vakuutus suppeimmillaankin. Eikö Pölhölässä ole kuultu AllRisk-vakuutuksista vai ovatko rajanneet kännykät vakuutuksen ulkopuolelle.


    • esimerkki....
      • noiden

        osallisten oma moka! mikseivät ottaneet volvon tietoja ylös..


    • näkijä!!

      se Jyväskylän kuokkalan sillan ketjukolari?

    • ...... .....

      ...jonka ainoa myyntiargumentti on se, että vakuutusmaksujen maksuun voi käyttää saman konsernin pankin myöntämiä bonuksia, joita saadakseen pitää olla rutosti lainaa kyseisestä pankista ja jonka lainan koroilla sitten kustannetaan nämä bonukset.

      Suosittelen keskinäisiä vakuutusyhtiöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1835
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      461
      1179
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1063
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      841
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      786
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe