Olen koko raskausajan murehtinut aika ajoin kaikenlaista, puolihulluakin. Joku murhe on kestänyt tunnin, toinen päivän ja toinen ehkä kolme päivää.
Kaikki kuitenkin menneet ohi enkä enää osaisi edes puolia sanoa niistä mitä ne on olleet. Monet liittyneet johonkin ruokaan, toiset johonkin kissoihin tms. Mitä milloinkin. Tai sitten olen pelännyt jotain tautia itselläni.
Olen kuitenkin perusonnellinen ja peruspositiivinen ihminen. En siis ole yhdeksää kuukautta märehtinyt ja vain stressannut jotain asioita.
Eikö tämä ole pienemmässä tai isommassa mittakaavassa ihan normaalia vähän jokaiselle raskaana olevalle? Eli ettei se tarkoita sitä, että vauva kärsisi siitä, kun äiti huolehtii vauvan terveydestä ja sen sellaisesta?
Kaikki kuitenkin menneet ohi enkä enää osaisi edes puolia sanoa niistä mitä ne on olleet. Monet liittyneet johonkin ruokaan, toiset johonkin kissoihin tms. Mitä milloinkin. Tai sitten olen pelännyt jotain tautia itselläni.
Olen kuitenkin perusonnellinen ja peruspositiivinen ihminen. En siis ole yhdeksää kuukautta märehtinyt ja vain stressannut jotain asioita.
Eikö tämä ole pienemmässä tai isommassa mittakaavassa ihan normaalia vähän jokaiselle raskaana olevalle? Eli ettei se tarkoita sitä, että vauva kärsisi siitä, kun äiti huolehtii vauvan terveydestä ja sen sellaisesta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
raskauden aikana milloin mistäkin ja nyt vuorostaan huolehdit siitä, oletko huolehtimisellasi saanut jotain vaurioita vauvalle. Huoh... Koitapa nyt relata vähäksi aikaa.:)
kysyin, että mitä mieltä olette. Toiset kun tuntuu uskovan, että sillä tekee hirveästi hallaa vauvalle.
kolmanneksella äidin mielialat kyllä vaikuttavat vauvaan. Vauva ei ole syntyessään mikään valkoinen kangas, jota voi alkaa muokata, vaan kyllä kohdussa on jo tietyt aivoradat muokkaantuneet. Eli esim. äiti, joka on suuressa stressissä raskauden aikana, vaikuttaa kyllä haluamattaan vauvaankin. Mutta normaali pieni huolehtiminen kuuluu elämään, etkä ole sillä vahingoittanut vauvaa.
mistä täällä palstalla on muutamat kohkanneet niin koski nimenomaan alkuraskauden voimakasta stressiä, ei loppuraskauden.
Ja stressi on minusta eri asia kuin huolehtia siitä, että saikoha syödä tuota tai tuota.
viimeisen kolmanneksen aikana vauvan "tunne-elämä" alkaa jo kehittyä. Sillä on myös alkeellinen muisti jne.
Eiköhän lapsista tule ihan normaaleja ja iloisia, vaikka äiti stressaisikin. Moni äiti ei voi välttää stressiä. Elämä voi heitellä kosvastikkin raskauden aikana ja kaikkea ikävää voi sattua. Tärkeämpää on kuitenkin millaista hoitoa lapsi saa synnyttyään. Tällöinkin äiti voi masentu ja synnytksen jälkeen kivut voi olla kovat. Elämässä vain tapahtuu, vaikka kuinka yrittäisi olla murehtimatta.
että normaali stressaus tuhoaisi lapsen loppuelämän.
Tämä nyt ei kuulu tähän, mutta esim. tuolla synnytyksen jälkeisellä masennuksella (kestää yleensä 7-8kk) on kyllä ihan kauaskantoiset vaikutukset lapsen elämään, jos äiti on pääasiallinen huolenpitäjä, koska varhainen vuorovaikutus häiriintyy pahasti.
Mutta tuo on ihan totta mitä sanoit, kaikkea ei voi estää ja elämään kuuluu kaikenlainen myllerrys. Ap:n ei kannata tästä huolehtia.