Kuule Jumalan kansa, katso ja tutki tilaasi seurakuntana, kuinka olet paloiteltu, jaettu, suuressa hajaannuksen ja luopumuksen, paikallaan polkevassa tilassa. Te julistatte armon evankeliumia, mutta ette itsekään sitä elä todeksi. Te rakennatte kaikenlaisia esteitä Jumalan seurakunnan jäsenten yhtäolemiselle.
Te olette hyljänneet ensirakkautenne Kristukseen, silloin kaikkiin Hänen omiinsa. Ettekö ole tutkineet ja koetelleet itseänne, ettekö näe malkaa omassa silmässänne. Ettekö näe kuinka suuresti olette eksyksissä, kuinka olette hylkineet toisianne ja näyttäneet hunoa, hävettävää esimerkkiä ulkopuolella oleville, jotka sitten sen tähden eivät halua tutustua Jumalan sanaan, vaan jääneet odottavalle kannalle, jatkaen tuskaista elämäänsä, kun ei miltään suunnalta tule selvää ääntä ja sanomaa, joka kirkastaisi Kristusta, eli toisi valoa tähän suureen pimeyteen jossa koko maailma tänäkin päivänä elää ja vaikeroi, syntielämän sokaisemina.
Teidän Kristuksen seuraajien kutsumukseen kuuluu valona ja suolana oleminen, sisältyy armonehtoihinne. Tässä nykyisessä olotilassa palvelette enemmän paholaista, kuin Jumalaa toisianne ja lähimmäisiänne.
Miksi siis olette mielistyneet vääryyteen, miksi olette alkaneet lyömään toisianne, kivittämään totuuden puhujiä hengellisillä kivillä. Miksi kannatte vihaa, ylpeyttä, sekä itsekkyyttä sydämissänne.
Tuossa tilassa ette voi olla Kristuksen morsian, seurakunta jossa ei ole tahraa, eikä ryppyä.
Vasta se joukko Kristuksen omia, jotka tekevät parannuksen, kääntyvät nöyrinä Hänen, silloin myös toistensa puoleen, niiden jotka tunustavat eksymyksensä, ja haluavat palata vanhurskauden suoralle ja puhtaalle, totuuden, oikeuden, armon ja rakkauden pyhälle tielle, vasta se joukko, joka apostoliseksi seurakunnaksi yhtynyt ja alkuseurakunta malliin palautunut, käytännössä toimiva seurakunta, ylös otetaan, = morsian, joka on itsensä kaunistanut.
Jeesus nasaretilaisen nimessä, kehoittaen ja muistuttaen, puolustaja Pyhä Henki, joka totuuden Henki / Esko H.
Ym. http://samima1.tripod.com
KRISTITYILLE SANOMA
4
199
Vastaukset
- VL-mies
...mutta viestisi on aika sekava ja voisit puhua suomeksi saman asian.
En oikeasti jaksanut joka riviä lukea.- Jusu
että on typerää riidellä uskonasioista. Mutta ei foorumia olisi, jos perättömyyksiin ei vastattaisi totuuden sanoilla. Esko ei ilmeisesti ole lukenut Vl-miehen, matkamiehen, matkasetän, leenun, elkirahwin yms. todella rakentavia kommentteja. Hän itse luulee olevansa pyhä henki, totuuden henki ja puolustaja. Hyvää asiaahan hän puhuu, mutta ehkä asian voisi ilmaista kansantajuisemmin.
- Esko H.
Jusu kirjoitti:
että on typerää riidellä uskonasioista. Mutta ei foorumia olisi, jos perättömyyksiin ei vastattaisi totuuden sanoilla. Esko ei ilmeisesti ole lukenut Vl-miehen, matkamiehen, matkasetän, leenun, elkirahwin yms. todella rakentavia kommentteja. Hän itse luulee olevansa pyhä henki, totuuden henki ja puolustaja. Hyvää asiaahan hän puhuu, mutta ehkä asian voisi ilmaista kansantajuisemmin.
Anteeksi jos ette ymmärtäneet. Oli tarkoitettu uskovaisille, jotka tuntevat Raamatun sanaa. Samoista asioistahan apostolit muistuttivat ja varoittelivat, kehottaen olemaan valppaina, ja sanoi vielä että teidän omasta jokosta nousee niitä, jotka eksyttävät ja saavat aikaan hajaanusta ja luopumusta. Ja näinhän siinä on käynyt. Tämän osoittaa tämän päivän todellisuus, valitettavasti.
Jumalan mielen mukaista murhetta Kristuksessa kantava, vähäinen seuraajansa, Esko H.
Joka ei luule olevansa Pyhä Henki ja puolustaja, vaan Pyhän Hengen temppeli. " ei Jumala asu kasintehdyissä temppeleissä, vaan te olette Jumalan temppeli", joissa Hän vaikuttaa tekemistä ja tahtomista, myös valistamista, opettamista, kehoittamista, varoittamista, muistuttamista, seurakuntansa Kristuksen ruumiin rakentamista, keskinäistä rakkautta ja huolenpitoa, täydellisyyteen pyrkimistä ym. hyvää, jos vain ette vastustelisi Häntä, = kieltäytyisi tottelemasta. Kukin tutkikoon itseänsä ja elämäänsä, onko Jumalan Henki saanut vaikuttaa ??? Totuuden Hegessä terv, Esko H. - Esko H.
Jos tuntuu raskaalta ja vaikealta ymmärtää, ei välttämättä tarvitse ottaa kantaa. kaikkihan on ihan vapaaehtoista, ja löytyy varmaan sellaisiakin asioita joita ymmärtää, ehkä parempi kommentoida silloin vain niitä asioita joista saa ns. tolkkua. Kristuksen Jeesuksen nimessä, siunaavin terv. Esko H.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p465269Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511730Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1331700Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141335
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41230No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol24116081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877