Niin se tuli taas todistetuksi. Jos Ruotsia ei lasketa on Suomessa koko Euroopan tehottomin ja turhin julkinen hallinto. Euroopan keskuspankin teettämä raportti jättää Ruotsin ja Suomen viimeisiksi vertailtaessa julkisen sektorin tehokkuutta.
"Tutkimus väittää myös, että jos Ruotsin verovarat käytettäisiin yhtä tehokkaasti kuin Luxemburgissa tai Japanissa, voitaisiin nykyisistä kuluista vähentää 500 miljardia kruunua ilman, että sillä olisi mitään vaikutusta kansalaisten hyvinvointiin." IL 30.07.03, s.9.
Suomalaisten verotusta voidaan keventää ja silti säilyttää kaikki palvelu, jos toimitaan kuten Euroopan keskupankin raportti antaa aihetta.
Raskain, tarpeettomin ja eniten vahinkoa kansalaisille aiheuttava on ympäristöhallinto. Pikainen laskenta sanoo, että ympäristöministeriön lisäksi päällekkäisiä "töitä" tehdään Suomen Ympäristökeskuksessa ja 13 alueellisessa ympäristökeskuksessa. Lähes kaikissa Suomen kunnissa taitaa olla melkoinen joukko ympäristövirkamiehiä. Myös lääninhallituksissa ja maakuntien liitoissa hallinnoidaan samojen asioiden kimpussa.
On laskettu, että sillä rahalla, joka Suomessa käytetään julkishallintoon, voitaisiin pyörittää 20 miljoonan kansaa.Niin se tuli taas todistetuksi.
Minun mielestäni tästä ongelmasta täytyy käynnistää laaja asiallinen keskustelu. Siis miten ja millä aikataululla Suomen julkinen hallinto "ajetaan alas" sille tasolle kuin se kuuluukin. Ja mikä se taso on? Siitäkin on keskusteltava. Laajan kerskustelun käynnistäminen on kansallisesti ja kansantaloudellisesti todella merkittävä teko.
Se tiedetään, että virkamiehet ja poliitikot eivät halua näistä asioista keskustella. Ei myöskään poliitikkoja liehittelevä lehdistö.
Tai no... syyttävät keskustelun avaajia propagandasta ja yhteiskuntajärjestelmän murentamisesta. Ja ne jotka arvostelevat ympäristöhallintoa leimataan ympäristön ja luonnonsuojelun vastustajiksi.
Tuon tämän aiheen tarkoituksella keskusteluun useammalle keskusteluryhmälle ja toivon todella, että asiasta ryhdytään tosissaan puhumaan.
Tehoton julkishallinto
5
248
Vastaukset
- Harri
Poliitikot ja virkamiehet haluavat kerätä paljon veroja jotta voisivat perustaa uusia isotuloisia virkoja ja työnimikkeitä.
Ministerit ja poliitikot tietävät että eivät ole välttämättä loppuelämäänsä ministereinä tai kansanedustajina,tämän takia mistään verotuotosta ei luovuta kuin pakon edessä ja silloinkin mieluusti otetaan se jostain muusta takaisin.
Sehän on selvää että julkinen hallinto ja virkapaikat Suomen Pankki ovat viimeisiä mistä luovutaan,ennemmin säästetään kansalaisten terveydenhuollosta jne...
Kun poliittinen ura saattaa tyssätä jo ensimmäisen kauden jälkeen niin mitä enemmän valtion virkoja ja johtajien paikkoja on jo olemassa,sitä paremmat mahdollisuudet on päästä jollekin pallille jos politiikka ei kiinnosta tai eväät riitä.Yleensä palkka ja edut ovat ihan hyvällä mallilla.
Joten selitys on hyvin yksinkertainen miksi Suomessa kerätään niin paljon veroja joka paikasta,liikkumavaraa täytyy olla viran suhteen.
Poliitikothan puhuvat hyvinvointivaltion turvaamisesta mutta totuus on valitettavasti toinen.- Liero
Jos joku "merkittävä" poliitikko luopuu paikastaan tai syrjäytetään ja mitään sopivaa tehtävää ei löydy ollaan aika helposti perustamassa uutta tointa tai virkaa ns. suojatyöpaikkaa missä voi turvallisin mielin olla ja pöhöttyä.
Vanha lause "Ei korppi korpin silmää noki"
Esim ministeri Huuhtasesta tuli KELA:n johtaja,nyt KELA:lla on 6 johtajaa.
Esko Aho yritti Suomen Pankin hallitukseen,heti oli paikka auki kun edellinen työ loppuu ja jos ei ole,perustetaan sellainen!
- STT
Suomi ja Ruotsi ovat myös verotuksessa Euroopan mestareita.
EU:n tilastotoimiston Eurostatin mukaan Suomi ja Ruotsi verottivat työntekoa ja yrittämistä kovemmin kuin mikään muu EU-maa. Keskimääräinen työhön kohdistuva veroprosentti oli Suomessa 44,2. Myös kulutusta ja pääomatuloja verotetaan meillä ankarammin kuin muissa EU-maissa keskimäärin.
Ja mihin ne mielettömät veroeurot sitten käytetään? Tehottoman julkisen hallinnon ja byrokratian pyörittämiseen.
Eivät ne verorahat ainakaan julkisiin palveluihin mene. Koko ajan sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluista karsitaan. Ja juuri suorittavasta portaasta. Kouluja lakkautetaan, lääkäreiden virkoja ei täytetä, ei palkata päteviä opettajia, materiaali- ja tarvikekuluissa säästetään, kenttätyötä tekevän poliisin resursseissa pihistellään jne jne. Mutta sekä valtion että kuntien hallinto pysyy ennallaan tai paisuu.
Ainoa poikkeus lienee maa- ja metsätalousministeriö, joka on muutamassa vuodessa supistanut virkakuntaansa 10000:sta n. 7000:een.
Jopa väestötappiokunnissa hallinnollinen virkamieskunta pysyy palleillaan samaan aikaan kun kyläkouluja lakkautetaan. - Voitto
Täsätä asiasta ei sitten puhuta täällä tämän enempää!! Meidän saavutettuihin etuhin et jätkä puutu!!!! Eli: iho umpeen!!!
- Tiikeri
Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa on mainittu tehtävien siirtäminen keskushallinnosta aluehallintoon.
Ote hallitusohjelmasta: "Valtion toimintojen alueellistamista jatketaan. Valtion toimintojen sijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle toteutetaan maan tasapainoista kehitystä edistäen, alueiden olemassa olevia vahvuuksia hyödyntäen ja tukien."
Näin käsittääkseni on tehty niin ympäristöhallinnon kuin esim. maa- ja metsätaloushallinnon alallakin on tehtäviä siirretty te-keskuksiin.
Se, että joidenkin virastojen nimissä esiintyy sama sana (ympäristö) ei välttämättä tarkoita sitä, että molemmissa tehtäisiin päällekkäin samoja tehtäviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h874987Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1073238Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313098Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262285Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191656Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961281Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391242Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311146- 48924