Edvard Radzinski:
Ote teoksesta ”Stalin” WSOY 1997, ss. 272- 277, ISBN 951-0-21274-1
Tuomioiden ja kirousten välissä kaikuivat ennenkuulumattomat ylistyslaulut. Koko vuoden 1929 maa valmistautui juhlimaan Stalinin 50-vuotispäivää. Tarkemmin sanottuna hänen itsensä valitsemaa 50-vuotispäivää. Lehdissä ilmestyi tuhansia artikkeleja rakkaasta Johtajasta. Tehtaat ja tuotantolaitokset raportoivat uskomattomista tuloksistaan suuren juhlan kunniaksi. Radio oli räjähtää tervehdysten tulvasta. Erääseen moskovalaiseen mielisairaalaan suljettu, järkensä menettänyt 53-vuotias entinen matematiikan professori Kotsin huusi lakkaamatta ylistyksiä Johtajalle. Hän keskeytti tulvansa vain tuholaisille osoitetuilla lahjakkailla kirouksilla.
Viisikymmenvuotispäivänään Stalinilla oli tilaisuus tehdä yhteenvetoa aikaansaannoksistaan. Viimeisetkin Leninin työtoverit oli erotettu puolueen johdosta. Viimeistään Stalinin merkkipäivän aikoihin kaikki saattoivat havaita, että hänellä oli käsissään absoluuttinen valta. Hänen kruunauksensa oli määrä tapahtua seuraavassa edustajakokouksessa. "Kaikki odottavat edustajakokoukselta sensaatiota... Puoluejohtaja jättää kaikki varjoonsa", 1. Schutz kirjoittaa päiväkirjassaan.
Stalin kirjoitti onnittelijoilleen vaatimattoman vastauksen: "Kaikille organisaatioille ja tovereille, jotka ovat onnitelleet minua... Katson, että tervehdyksenne on osoitettu työväenluokan suurelle puolueelle, joka on synnyttänyt ja kasvattanut minut kuvakseen ja kaltaisekseen."
Hän ei turhaan käyttänyt kirkollista ilmausta "kuvakseen ja kaltaisekseen." Samasta syystä hän ilmoitti, että hänet oli synnyttänyt puolue eikä nainen. Ryhtyessään tsaariksi hän oli päättänyt samalla ryhtymään jumalaksi. Näin oli luotu bolsevistinen pyhä kolminaisuus: Marx, Lenin ja hän. Maanpäälliset jumalat.
Murskatut oikeistojohtajat yrittivät tehdä rauhan hänen kanssaan. Buharin ja Tomski ilmestyivät uudenvuodenyönä 1930 Stalinin asuntoon viinipullot mukanaan. Sovinto syntyikin. Stalin tarvitsi vielä pikku Buhartsikia. Hänellä ei ollut ketään parempaakaan teoreetikkoa. Ja olivathan he kumpikin "Himalajoja".
Stalin oli valinnut oman juhlavuotensa suuren käänteen vuodeksi. Samaan aikaan kun hän juhli perheensä, nöyryytettyjen vihollistensa ja matelevien työtoveriensa kanssa uutta vuotta, Venäjän äärettömillä kylmän kangistamilla lakeuksilla tehtiin valmisteluja. Tavaravaunut seisoivat jo kiskoilla valmiina. Ennen niillä oli kuljetettu karjaa, mutta nyt valmistauduttiin kuljettamaan ihmisiä.
Vuoden 1929 lopussa, vain vähän ennen merkkipäiväänsä, Stalin julkaisi artikkelin nimeltä "Suuren käänteen vuosi". Siinä hän asetti tavoitteeksi "kulakkien likvidoimisen luokkana". 1900-luvun valtio valmistautui järjestelmällisesti tuhoamaan kansalaisensa, jotka elivät maanviljelyksestä. Kulakkien hävittämisen lisäksi oli tarkoitus tuhota koko vanha venäläinen maaseutu. Vallankumous oli jakanut maata talonpojille. Nyt heidän oli palautettava maa ja karja yhteiseen käyttöön. Ja opittava sanomaan talonpojalle rakkaan sanan "minun" asemesta "meidän". Rikkaat talonpojat, kulakit, eivät tietenkään olisi siihen valmiita vaan asettuisivat vastahankaan. Sen vuoksi hän oli päättänyt ajan säästämiseksi toimia vallankumouksellisesti ja yksinkertaisesti hävittää heidät. Hän oli nimittänyt uskollisen Molotovin johtamaan komiteaa, jonka tehtävä oli ratkaista ongelma lopullisesti. Molotov uurasti ahkerasti. Ja verisesti.
Komitea laati ennätysajassa suunnitelman kulakkien täydelliseksi hävittämiseksi. Kulakit siirrettäisiin pohjoisille seuduille, Uralille, Kazahstaniin ja Siperiaan. Tunnetut taloustieteilijät Kondratjev, Jurovski ja Tsajanov ehdottivat kulakkien, usein talonpojista työteliäimpien ja kyvykkäimpien, käyttämistä uudismaiden maanviljelykseen. Miksei heille annettaisi kazahipaimentolaisten hylkäämiä hyödyntämättömiä lakeuksia pitkäaikaista vuokraa vastaan? He eivät tajunneet, ettei Stalin ollut nyt kiinnostunut talousasioista. Hän toteutti poliittista tehtävää: hävitti erästä yhteiskuntaluokkaa jäljettömiin. Vallankumouksellisen Tkatsovin iskulause "meidän pitää kysyä itseltämme, kuinka monta ihmistä voimme jättää jäljelle" juhli riemuvoittoaan.
Kolmen luokan kulakkeja (entisiä maaorjia)
Helmikuussa Molotov ja hänen komiteansa jakoivat kulakit kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluivat vastavallankumoukselliset kulakkiaktivistit. Heidät siirrettäisiin vankileireihin tai teloitettaisiin ja heidän perheenjäsenensä karkotettaisiin mahdollisimman syrjäisille seuduille. Toiseen ryhmään kuuluivat loput rikkaimmista kulakeista. Heidät siirrettäisiin syrjäisille, hedelmättömille seuduille. Kolmanteen ryhmään kuuluivat huonommin menestyvien tilojen omistajat, jotka häädettäisiin kolhoosien ulkopuolelle.
Kukaan ei tarkalleen tiennyt, kuka mihinkin ryhmään kuului. Kuka oikeastaan oli "kulakki"? Miten heidät erotettiin keskiluokkaisista talonpojista? Onnettomat varakkaat talonpojat olivat täysin GPU:n, puoluevirkailijoiden ja ennen muuta maaseudun kateellisen köyhälistön armoilla. Varakkaat talonpojat luovuttivat omaisuutensa kolhoosille vapaaehtoisesti ja rukoilivat, ettei heitä julistettaisi kulakeiksi. Maaseudun laiska ja saamaton ryysyköyhälistö kosti heille; uudet käskijät eivät antaneet armoa.
Keskuskomitean ja Molotovin komitean jäsen losif Vareikis kirjoitti tyytyväisenä Pravdassa: "Kulakkien vastainen taistelu etenee köyhälistön aktiivisella osanotolla. Köyhälistö kulkee suurin joukoin komissioiden matkassa takavarikoimassa karjaa ja omaisuutta. Öisin se vartioi omasta aloitteestaan kylien ulosmenoteitä estääkseen kulakkeja pakenemasta."
Ympäri maata istutettiin onnensa hylkäämiä kuormarattaille naisten parkuessa ja kyynelehtiessä ja vietiin GPU:n valvonnassa kylistä. Ihmiset katselivat autioita taloja, jotka olivat olleet heidän kotejaan vuosisatojen ajan. He jättivät taakseen elämän, jota eivät saisi enää milloinkaan nähdä.
Molotovin komitea toimitti pohjoisille äärialueille kaikkiaan 50 000 kulakkiperhettä. Pohjoisen aluepiirikomitea ilmoitti, että se oli valmis ottamaan vastaan vain 20 000 perhettä. Lämmittämättömät ja valaisemattomat parakit eivät olleet vielä valmistuneet. Stalin vastasi: "Keskuskomitea ei voi suostua ehdotukseen, jossa kieltäydytään noudattamasta puolueen jo hyväksymää uudelleenasuttamissuunnitelmaa." Tässä hänen viestinsä Novosibirskiin: "Siperian aluepiirikomitean sihteeri Eiche. Ryhtykää kaikkiin tarpeellisiin valmistelutoimiin vastaanottaaksenne huhtikuun puolivälissä vähintään 15 000 kulakkiperhekuntaa." Kaikkiin muihinkin Siperian aluepiirikomiteoihin ja aluekomiteoihin virtasi vastaavanlaisia sähkeitä. Stalinin suunnitelmia alettiin panna täytäntöön. Vaunuista purettiin ihmisiä keskelle autiota, nälkäistä aroa, joka oli ympäröity piikkilangalla. Kokonaista yhteiskuntaluokkaa tuhottiin.
Komitea oli tehnyt työnsä hyvin. Sen jäsenet olivat aluekomiteoiden sihteerejä, maaseudun kaikkivoipia puoluejohtajia, Stalinin valitsemia Kremlin uusia pajareja. Jagoda edusti tietenkin GPU:ta. Komiteaan kuulunut Molotov muisteli 90-vuotiaana tyytyväisin mielin: "Toteutimme kollektivoinnin varsin onnistuneesti... Hahmottelin itse kulakkien karkotuspaikat. Kaikkiaan nelisensataatuhatta siirrettiin muualle." Komiteaan kuulunut politbyroon uusi jäsen Stanislav Kosior kirjoitti: "Meidän on annettava todella murskaava isku kulakeille". Ja Leningradin puoluejohtaja Kirov maalaili: "Traktorikolonnat kaivavat kulakeille hautoja." Olisipa Kirov tiennyt, keille muille kaivettiin hautoja.
Kirov, Kosior ja Vareikis jakoivat saman kohtalon. Komitean kahdestakymmenestäyhdestä jäsenestä yhdeksäntoista, 90 prosenttia, makasi jonkin ajan kuluttua tuntemattomissa kuopissa Stalinin puhdistusten uhreina. Nyt he vielä uurastivat tarmokkaasti muiden ihmisten tuhoamiseksi. Juna toisensa jälkeen vei talonpoikia pois karjavaunuissa. Vaunujen katoille oli kiinnitetty valonheittimiä ja sisällä oli vartijoita koirineen.
Maaorjuutettujen varallisuuden uudelleenjako
Köyhät ja henkensä säilyttäneet keskiluokkaiset talonpojat pakotettiin kolhooseihin. Kulakkien hyvin hoidettu karja, heidän hyväkuntoiset ja kestävät talonsa, vuosisatojen aikana kertynyt omaisuutensa ja säästökassoihin 'talletetut rahansa luovutettiin kaikki kolhooseille. Kolhoosit saivat alkunsa toisten ihmisten omaisuuden verisestä haltuunotosta.
Kaikki puolue-elimet pyrkivät kuumeisesti ylittämään niille asetetut tavoitteet ja toteuttamaan kollektivoinnin ennätysajassa. Puheissa talonpojilta tietenkin odotettiin vapaaehtoista liittymistä kolhoosiin. Tai "vapaaehtoista pakollista liittymistä", kuten ihmiset vitsailivat. GPU ajoi talonpojat laulun ja musiikin tahdissa kolhooseihin. Paikalliset puoluejohtajat tiesivät, että kollektivoinnin oli onnistuttava sataprosenttisesti tai muussa tapauksessa he joutuisivat luopumaan puoluekirjastaan. Molotov muisteli vanhana kaskua, joka oli ollut aikoinaan hyvin suosittu kansan keskuudessa: "Talonpojalta kysytään: 'Miten voisi päästä eroon täistä?' Tämä vastaa: 'Kirjoita päähäsi kolhoosi, niin ne kaikki karkaavat heti.'"
Kapinoitta ei selvitty. Rjazanin seudulla puhkesi verinen yhteenotto, jossa muutaman kolhoosin puheenjohtajat ja GPU:n valtuutetut tapettiin. Kapina tukahdutettiin julmasti. Juuri noihin aikoihin hoitajani sisar, pitkä ja kaunis Pasa, ilmestyi kaupunkiin. Kuulin, kuinka Pasa kertoi viereisessä huoneessa äidilleni polttaneensa mökkinsä, "ettei se joutuisi niiden pirulaisten käsiin".
Puna-armeijalaiset lähetettiin kukistamaan kapinoita. Stalin tiesi kuitenkin hyvin, millainen vaikutus sillä saattoi olla armeijaan, joka koostui pääasiassa talonpoikien jälkeläisistä. Hän ei ollut vielä onnistunut kokonaan rauhoittamaan maata, sitä piti vielä miettiä. Silloin hän julkaisi artikkelin "Menestys huimaa päätä". Siinä hän kirjoitti, kuinka "tiettyjen toverien" pää oli mennyt pyörälle ja nämä olivat innostuneet liikaa, kun ihmiset pyrkivät joukoittain ja vapaaehtoisesti kolhooseihin. Nämä "tietyt toverit" olivat toisinaan syyllistyneet pakkokollektivointiin. Vielä pahempaa oli, etteivät he aina osanneet erot taa keskiluokkaisia talonpoikia kulakeista. Ei ihme, että "tietyt toverit" julistettiin pienen ajan kuluttua salatrotskilaisiksi, jotka olivat yrittäneet tietoisesti vahingoittaa kollektivointia. Juuri heidän syytään olivat poikkeamat oikeasta linjasta. Oikeudenkäyntien sarja pyyhkäisi jälleen yli maan, mutta tällä kertaa syytettyinä olivat "pahantahtoiset vääristelijät". Stalin piti taitavasti yllä pelon aiheuttamaa jännitystä.
Paavi Pius XI kehotti rukoilemaan Venäjän vainottujen kristittyjen puolesta, mutta liian myöhään. Päivää ennen paavin julistamaa yleistä rukoushetkeä, 15. maaliskuuta 1930, Stalin esitti julkilausuman "puoluelinjan vääristelystä kolhoosiliikkeessä". Pahantahtoiset vääristelijät olivat jälleen olleet asialla, mutta tällä kertaa he olivat sulkeneet väkisin useita kirkkoja.
Vaikka julkilausuma ei tuonut pappeja ja munkkeja karkotuksesta ja vuoden lopulla maaseudun kirkoista oli yhä 80 prosenttia suljettuina, kaikki puhuivat haltioissaan muutamasta kirkosta, jotka Stalin oli määrännyt avaamaan uudelleen. Hän toteutti taitavasti venäläisten rakastamaa uskomusta hyvästä tsaarista ja tämän huonoista ministereistä.
Vielä Stalinin artikkelin "Menestys huimaa päätä" ilmestymisen jälkeenkin vauraamman talonpoikaiston tuhoaminen jatkui entistä kiivaammassa tahdissa. Karkotettavia, myös lapsia ja vanhuksia, kuljetettiin yhä joka puolella maata. Junat olivat tupaten täynnä kylmään ja janoon kuolevia ihmisiä. Lapsia menehtyi matkan varrelle, joskus äitinsä kädestä, kun äidit eivät enää kestäneet katsoa pienokaistensa kärsimyksiä. Vuoteen 1932 mennessä karkotettiin (tietoisesti aliarvioitujen) virallisten tilastojen mukaan vielä 240 000 perhettä lisää. Jättiläismäinen vallankumouksellinen kokeilu oli onnistunut. Leninin vihaama luokkaa, Venäjän vauras talonpoikaisto, oli lakannut olemasta.
Kuvitellun vihollisen likvidointi
Kaikkia näitä tapahtumia saattelivat kohuoikeudenkäynnit. Kesällä 1930 autot ajoivat ristiin rastiin Moskovassa ja sen lähiseuduilla, kun älymystöläisiä pidätettiin kaupunkiasunnoistaan ja huviloiltaan. Jagoda oli ryhtynyt uuteen mittavaan hankkeeseen. Koko huippuälymystö pidätettiin. Akateemikoita, huomattavia tieteen ja tekniikan asiantuntijoita ja professoreja, heidän joukossaan taloustieteilijät Tsajanov, Kondratjev ja Jurovski. Yksi pääsyytetyistä oli tunnettu lämpöteknikko Leonid Ramzin, Moskovan teknologisen instituutin johtaja. GPU ilmoitti paljastaneensa mahtavan terroristijärjestön, jolla oli lähes kaksisataatuhatta maanalaisuudessa toimivaa jäsentä. Maassa toimi salainen "teollisuuspuolue", joka oli suunnitellut vallankaappausta. Pidätetyt tunnustivat kaiken. Lukemattomissa kirjoissa on kerrottu, kuinka syytetyiltä kiskottiin todistajanlausunnot ja kuinka heitä kidutettiin vuorokauden ympäri kuulusteluissa ja estettiin nukkumasta.
Tähän saakka ei ole kuitenkaan tiedetty, kuinka merkittävä Stalinin henkilökohtainen osuus oikeudenkäynneissä oli. Vasta nyt, luettuani uusimmat asiakirjat, voin vahvistaa että hän oli itse kaiken takana. Hän ohjasi oikeudenkäyntejä. Ja millainen ohjaaja hän olikaan! Hän ohjasi omaa kauhukabinettiaan pienintä piirtoa myöten sanellen jopa esiintyjien vuorosanat.
Ote teoksesta ”Stalin” WSOY 1997, ss. 272- 277, ISBN 951-0-21274-1
Tuomioiden ja kirousten välissä kaikuivat ennenkuulumattomat ylistyslaulut. Koko vuoden 1929 maa valmistautui juhlimaan Stalinin 50-vuotispäivää. Tarkemmin sanottuna hänen itsensä valitsemaa 50-vuotispäivää. Lehdissä ilmestyi tuhansia artikkeleja rakkaasta Johtajasta. Tehtaat ja tuotantolaitokset raportoivat uskomattomista tuloksistaan suuren juhlan kunniaksi. Radio oli räjähtää tervehdysten tulvasta. Erääseen moskovalaiseen mielisairaalaan suljettu, järkensä menettänyt 53-vuotias entinen matematiikan professori Kotsin huusi lakkaamatta ylistyksiä Johtajalle. Hän keskeytti tulvansa vain tuholaisille osoitetuilla lahjakkailla kirouksilla.
Viisikymmenvuotispäivänään Stalinilla oli tilaisuus tehdä yhteenvetoa aikaansaannoksistaan. Viimeisetkin Leninin työtoverit oli erotettu puolueen johdosta. Viimeistään Stalinin merkkipäivän aikoihin kaikki saattoivat havaita, että hänellä oli käsissään absoluuttinen valta. Hänen kruunauksensa oli määrä tapahtua seuraavassa edustajakokouksessa. "Kaikki odottavat edustajakokoukselta sensaatiota... Puoluejohtaja jättää kaikki varjoonsa", 1. Schutz kirjoittaa päiväkirjassaan.
Stalin kirjoitti onnittelijoilleen vaatimattoman vastauksen: "Kaikille organisaatioille ja tovereille, jotka ovat onnitelleet minua... Katson, että tervehdyksenne on osoitettu työväenluokan suurelle puolueelle, joka on synnyttänyt ja kasvattanut minut kuvakseen ja kaltaisekseen."
Hän ei turhaan käyttänyt kirkollista ilmausta "kuvakseen ja kaltaisekseen." Samasta syystä hän ilmoitti, että hänet oli synnyttänyt puolue eikä nainen. Ryhtyessään tsaariksi hän oli päättänyt samalla ryhtymään jumalaksi. Näin oli luotu bolsevistinen pyhä kolminaisuus: Marx, Lenin ja hän. Maanpäälliset jumalat.
Murskatut oikeistojohtajat yrittivät tehdä rauhan hänen kanssaan. Buharin ja Tomski ilmestyivät uudenvuodenyönä 1930 Stalinin asuntoon viinipullot mukanaan. Sovinto syntyikin. Stalin tarvitsi vielä pikku Buhartsikia. Hänellä ei ollut ketään parempaakaan teoreetikkoa. Ja olivathan he kumpikin "Himalajoja".
Stalin oli valinnut oman juhlavuotensa suuren käänteen vuodeksi. Samaan aikaan kun hän juhli perheensä, nöyryytettyjen vihollistensa ja matelevien työtoveriensa kanssa uutta vuotta, Venäjän äärettömillä kylmän kangistamilla lakeuksilla tehtiin valmisteluja. Tavaravaunut seisoivat jo kiskoilla valmiina. Ennen niillä oli kuljetettu karjaa, mutta nyt valmistauduttiin kuljettamaan ihmisiä.
Vuoden 1929 lopussa, vain vähän ennen merkkipäiväänsä, Stalin julkaisi artikkelin nimeltä "Suuren käänteen vuosi". Siinä hän asetti tavoitteeksi "kulakkien likvidoimisen luokkana". 1900-luvun valtio valmistautui järjestelmällisesti tuhoamaan kansalaisensa, jotka elivät maanviljelyksestä. Kulakkien hävittämisen lisäksi oli tarkoitus tuhota koko vanha venäläinen maaseutu. Vallankumous oli jakanut maata talonpojille. Nyt heidän oli palautettava maa ja karja yhteiseen käyttöön. Ja opittava sanomaan talonpojalle rakkaan sanan "minun" asemesta "meidän". Rikkaat talonpojat, kulakit, eivät tietenkään olisi siihen valmiita vaan asettuisivat vastahankaan. Sen vuoksi hän oli päättänyt ajan säästämiseksi toimia vallankumouksellisesti ja yksinkertaisesti hävittää heidät. Hän oli nimittänyt uskollisen Molotovin johtamaan komiteaa, jonka tehtävä oli ratkaista ongelma lopullisesti. Molotov uurasti ahkerasti. Ja verisesti.
Komitea laati ennätysajassa suunnitelman kulakkien täydelliseksi hävittämiseksi. Kulakit siirrettäisiin pohjoisille seuduille, Uralille, Kazahstaniin ja Siperiaan. Tunnetut taloustieteilijät Kondratjev, Jurovski ja Tsajanov ehdottivat kulakkien, usein talonpojista työteliäimpien ja kyvykkäimpien, käyttämistä uudismaiden maanviljelykseen. Miksei heille annettaisi kazahipaimentolaisten hylkäämiä hyödyntämättömiä lakeuksia pitkäaikaista vuokraa vastaan? He eivät tajunneet, ettei Stalin ollut nyt kiinnostunut talousasioista. Hän toteutti poliittista tehtävää: hävitti erästä yhteiskuntaluokkaa jäljettömiin. Vallankumouksellisen Tkatsovin iskulause "meidän pitää kysyä itseltämme, kuinka monta ihmistä voimme jättää jäljelle" juhli riemuvoittoaan.
Kolmen luokan kulakkeja (entisiä maaorjia)
Helmikuussa Molotov ja hänen komiteansa jakoivat kulakit kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluivat vastavallankumoukselliset kulakkiaktivistit. Heidät siirrettäisiin vankileireihin tai teloitettaisiin ja heidän perheenjäsenensä karkotettaisiin mahdollisimman syrjäisille seuduille. Toiseen ryhmään kuuluivat loput rikkaimmista kulakeista. Heidät siirrettäisiin syrjäisille, hedelmättömille seuduille. Kolmanteen ryhmään kuuluivat huonommin menestyvien tilojen omistajat, jotka häädettäisiin kolhoosien ulkopuolelle.
Kukaan ei tarkalleen tiennyt, kuka mihinkin ryhmään kuului. Kuka oikeastaan oli "kulakki"? Miten heidät erotettiin keskiluokkaisista talonpojista? Onnettomat varakkaat talonpojat olivat täysin GPU:n, puoluevirkailijoiden ja ennen muuta maaseudun kateellisen köyhälistön armoilla. Varakkaat talonpojat luovuttivat omaisuutensa kolhoosille vapaaehtoisesti ja rukoilivat, ettei heitä julistettaisi kulakeiksi. Maaseudun laiska ja saamaton ryysyköyhälistö kosti heille; uudet käskijät eivät antaneet armoa.
Keskuskomitean ja Molotovin komitean jäsen losif Vareikis kirjoitti tyytyväisenä Pravdassa: "Kulakkien vastainen taistelu etenee köyhälistön aktiivisella osanotolla. Köyhälistö kulkee suurin joukoin komissioiden matkassa takavarikoimassa karjaa ja omaisuutta. Öisin se vartioi omasta aloitteestaan kylien ulosmenoteitä estääkseen kulakkeja pakenemasta."
Ympäri maata istutettiin onnensa hylkäämiä kuormarattaille naisten parkuessa ja kyynelehtiessä ja vietiin GPU:n valvonnassa kylistä. Ihmiset katselivat autioita taloja, jotka olivat olleet heidän kotejaan vuosisatojen ajan. He jättivät taakseen elämän, jota eivät saisi enää milloinkaan nähdä.
Molotovin komitea toimitti pohjoisille äärialueille kaikkiaan 50 000 kulakkiperhettä. Pohjoisen aluepiirikomitea ilmoitti, että se oli valmis ottamaan vastaan vain 20 000 perhettä. Lämmittämättömät ja valaisemattomat parakit eivät olleet vielä valmistuneet. Stalin vastasi: "Keskuskomitea ei voi suostua ehdotukseen, jossa kieltäydytään noudattamasta puolueen jo hyväksymää uudelleenasuttamissuunnitelmaa." Tässä hänen viestinsä Novosibirskiin: "Siperian aluepiirikomitean sihteeri Eiche. Ryhtykää kaikkiin tarpeellisiin valmistelutoimiin vastaanottaaksenne huhtikuun puolivälissä vähintään 15 000 kulakkiperhekuntaa." Kaikkiin muihinkin Siperian aluepiirikomiteoihin ja aluekomiteoihin virtasi vastaavanlaisia sähkeitä. Stalinin suunnitelmia alettiin panna täytäntöön. Vaunuista purettiin ihmisiä keskelle autiota, nälkäistä aroa, joka oli ympäröity piikkilangalla. Kokonaista yhteiskuntaluokkaa tuhottiin.
Komitea oli tehnyt työnsä hyvin. Sen jäsenet olivat aluekomiteoiden sihteerejä, maaseudun kaikkivoipia puoluejohtajia, Stalinin valitsemia Kremlin uusia pajareja. Jagoda edusti tietenkin GPU:ta. Komiteaan kuulunut Molotov muisteli 90-vuotiaana tyytyväisin mielin: "Toteutimme kollektivoinnin varsin onnistuneesti... Hahmottelin itse kulakkien karkotuspaikat. Kaikkiaan nelisensataatuhatta siirrettiin muualle." Komiteaan kuulunut politbyroon uusi jäsen Stanislav Kosior kirjoitti: "Meidän on annettava todella murskaava isku kulakeille". Ja Leningradin puoluejohtaja Kirov maalaili: "Traktorikolonnat kaivavat kulakeille hautoja." Olisipa Kirov tiennyt, keille muille kaivettiin hautoja.
Kirov, Kosior ja Vareikis jakoivat saman kohtalon. Komitean kahdestakymmenestäyhdestä jäsenestä yhdeksäntoista, 90 prosenttia, makasi jonkin ajan kuluttua tuntemattomissa kuopissa Stalinin puhdistusten uhreina. Nyt he vielä uurastivat tarmokkaasti muiden ihmisten tuhoamiseksi. Juna toisensa jälkeen vei talonpoikia pois karjavaunuissa. Vaunujen katoille oli kiinnitetty valonheittimiä ja sisällä oli vartijoita koirineen.
Maaorjuutettujen varallisuuden uudelleenjako
Köyhät ja henkensä säilyttäneet keskiluokkaiset talonpojat pakotettiin kolhooseihin. Kulakkien hyvin hoidettu karja, heidän hyväkuntoiset ja kestävät talonsa, vuosisatojen aikana kertynyt omaisuutensa ja säästökassoihin 'talletetut rahansa luovutettiin kaikki kolhooseille. Kolhoosit saivat alkunsa toisten ihmisten omaisuuden verisestä haltuunotosta.
Kaikki puolue-elimet pyrkivät kuumeisesti ylittämään niille asetetut tavoitteet ja toteuttamaan kollektivoinnin ennätysajassa. Puheissa talonpojilta tietenkin odotettiin vapaaehtoista liittymistä kolhoosiin. Tai "vapaaehtoista pakollista liittymistä", kuten ihmiset vitsailivat. GPU ajoi talonpojat laulun ja musiikin tahdissa kolhooseihin. Paikalliset puoluejohtajat tiesivät, että kollektivoinnin oli onnistuttava sataprosenttisesti tai muussa tapauksessa he joutuisivat luopumaan puoluekirjastaan. Molotov muisteli vanhana kaskua, joka oli ollut aikoinaan hyvin suosittu kansan keskuudessa: "Talonpojalta kysytään: 'Miten voisi päästä eroon täistä?' Tämä vastaa: 'Kirjoita päähäsi kolhoosi, niin ne kaikki karkaavat heti.'"
Kapinoitta ei selvitty. Rjazanin seudulla puhkesi verinen yhteenotto, jossa muutaman kolhoosin puheenjohtajat ja GPU:n valtuutetut tapettiin. Kapina tukahdutettiin julmasti. Juuri noihin aikoihin hoitajani sisar, pitkä ja kaunis Pasa, ilmestyi kaupunkiin. Kuulin, kuinka Pasa kertoi viereisessä huoneessa äidilleni polttaneensa mökkinsä, "ettei se joutuisi niiden pirulaisten käsiin".
Puna-armeijalaiset lähetettiin kukistamaan kapinoita. Stalin tiesi kuitenkin hyvin, millainen vaikutus sillä saattoi olla armeijaan, joka koostui pääasiassa talonpoikien jälkeläisistä. Hän ei ollut vielä onnistunut kokonaan rauhoittamaan maata, sitä piti vielä miettiä. Silloin hän julkaisi artikkelin "Menestys huimaa päätä". Siinä hän kirjoitti, kuinka "tiettyjen toverien" pää oli mennyt pyörälle ja nämä olivat innostuneet liikaa, kun ihmiset pyrkivät joukoittain ja vapaaehtoisesti kolhooseihin. Nämä "tietyt toverit" olivat toisinaan syyllistyneet pakkokollektivointiin. Vielä pahempaa oli, etteivät he aina osanneet erot taa keskiluokkaisia talonpoikia kulakeista. Ei ihme, että "tietyt toverit" julistettiin pienen ajan kuluttua salatrotskilaisiksi, jotka olivat yrittäneet tietoisesti vahingoittaa kollektivointia. Juuri heidän syytään olivat poikkeamat oikeasta linjasta. Oikeudenkäyntien sarja pyyhkäisi jälleen yli maan, mutta tällä kertaa syytettyinä olivat "pahantahtoiset vääristelijät". Stalin piti taitavasti yllä pelon aiheuttamaa jännitystä.
Paavi Pius XI kehotti rukoilemaan Venäjän vainottujen kristittyjen puolesta, mutta liian myöhään. Päivää ennen paavin julistamaa yleistä rukoushetkeä, 15. maaliskuuta 1930, Stalin esitti julkilausuman "puoluelinjan vääristelystä kolhoosiliikkeessä". Pahantahtoiset vääristelijät olivat jälleen olleet asialla, mutta tällä kertaa he olivat sulkeneet väkisin useita kirkkoja.
Vaikka julkilausuma ei tuonut pappeja ja munkkeja karkotuksesta ja vuoden lopulla maaseudun kirkoista oli yhä 80 prosenttia suljettuina, kaikki puhuivat haltioissaan muutamasta kirkosta, jotka Stalin oli määrännyt avaamaan uudelleen. Hän toteutti taitavasti venäläisten rakastamaa uskomusta hyvästä tsaarista ja tämän huonoista ministereistä.
Vielä Stalinin artikkelin "Menestys huimaa päätä" ilmestymisen jälkeenkin vauraamman talonpoikaiston tuhoaminen jatkui entistä kiivaammassa tahdissa. Karkotettavia, myös lapsia ja vanhuksia, kuljetettiin yhä joka puolella maata. Junat olivat tupaten täynnä kylmään ja janoon kuolevia ihmisiä. Lapsia menehtyi matkan varrelle, joskus äitinsä kädestä, kun äidit eivät enää kestäneet katsoa pienokaistensa kärsimyksiä. Vuoteen 1932 mennessä karkotettiin (tietoisesti aliarvioitujen) virallisten tilastojen mukaan vielä 240 000 perhettä lisää. Jättiläismäinen vallankumouksellinen kokeilu oli onnistunut. Leninin vihaama luokkaa, Venäjän vauras talonpoikaisto, oli lakannut olemasta.
Kuvitellun vihollisen likvidointi
Kaikkia näitä tapahtumia saattelivat kohuoikeudenkäynnit. Kesällä 1930 autot ajoivat ristiin rastiin Moskovassa ja sen lähiseuduilla, kun älymystöläisiä pidätettiin kaupunkiasunnoistaan ja huviloiltaan. Jagoda oli ryhtynyt uuteen mittavaan hankkeeseen. Koko huippuälymystö pidätettiin. Akateemikoita, huomattavia tieteen ja tekniikan asiantuntijoita ja professoreja, heidän joukossaan taloustieteilijät Tsajanov, Kondratjev ja Jurovski. Yksi pääsyytetyistä oli tunnettu lämpöteknikko Leonid Ramzin, Moskovan teknologisen instituutin johtaja. GPU ilmoitti paljastaneensa mahtavan terroristijärjestön, jolla oli lähes kaksisataatuhatta maanalaisuudessa toimivaa jäsentä. Maassa toimi salainen "teollisuuspuolue", joka oli suunnitellut vallankaappausta. Pidätetyt tunnustivat kaiken. Lukemattomissa kirjoissa on kerrottu, kuinka syytetyiltä kiskottiin todistajanlausunnot ja kuinka heitä kidutettiin vuorokauden ympäri kuulusteluissa ja estettiin nukkumasta.
Tähän saakka ei ole kuitenkaan tiedetty, kuinka merkittävä Stalinin henkilökohtainen osuus oikeudenkäynneissä oli. Vasta nyt, luettuani uusimmat asiakirjat, voin vahvistaa että hän oli itse kaiken takana. Hän ohjasi oikeudenkäyntejä. Ja millainen ohjaaja hän olikaan! Hän ohjasi omaa kauhukabinettiaan pienintä piirtoa myöten sanellen jopa esiintyjien vuorosanat.
Vastaukset 1
Vanhimmat
churchill muistelee potsdamin konferenssista stalinia ja hänen käytöstään;
"sitten tapahtui jotain kummallista. pelottava vieraani nousi paikaltaan ruokalista kädessään ja kulki pöydän ympäri keräillen paikallaolijoiden allekirjoituksia. en olisi ikinä voinut kuvitella stalinia nimikirjoitusten metsästäjänä! kun hän palasi kohdalleni ja kirjoitin nimeni, katsoimme toisiamme ja nauroimme. stalinin silmät tuikkivat hilpeyttä ja hyväntuulisuutta."
Daniel Rancour-Laferriere "stalinin psyyke"