Onko tämä paniikkihäiriötä? OON 19v mies. ja vasenkäsi tuntuu puutuneelta/ joskus kädet kylmiä ja niska jumissa. Sit rupeen ajattelee et sydänkohtaus vai nielasenko kielen vai ... :( tä on oikeesti perseest. Mitä voin tehä. Alan tärisemään ja tulee paniikkimainen olo. Ja sit alkaa päässä ajatukset sekoamaan ihan kauheesti.
Kävin kerran sydänfilmeissä ja sydän oli ok. Sano et hyeprventiloin. Anto paperipussin.
Mikä tää voi olla? Misät apu?
Kävin kerran sydänfilmeissä ja sydän oli ok. Sano et hyeprventiloin. Anto paperipussin.
Mikä tää voi olla? Misät apu?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kärsin paniikkihäiriömäisistä tiloista, olen myös aikoinaan hyperventiloinut. Varsinaisesti mulla on pitkittynyt migreeni. Nykyisin migreenikohtaus alkaa sillä, että jalkapohjat menevät tunnottomiksi tai sormet puutuvat. Silloin tiedän ottaa migreenilääkkeen, joka aivan tavallista tulehduskipulääkettä ja kohtaus on tunnissa ohi. Aluksi aloin pelätä, että "jalat menee alta", mutta nyt tiedän ottaa lääkkeen ja lepään. Ihmiskeho "valehtelee" joskus mitä kummallisimmilla tavoin. Lopuksi, migreenin ehkäisyyslääkkeet ovat usein verepaine- ja sydänlääkkeitä.
Kuulostaa ihan paniikkihäiriöltä. Tosin voi olla, että niska-hartiaseutusi on niin jumissa, että se ihan oikeastikin aiheuttaa puutumisen oireita käteesi. Olisiko sinun mahdollista käydä hierojalla? Alkuun kymmenen kerran kuuri vähän tiheämpään tahtiin, ja siitä eteenpäin aina silloin tällöin. Ja varmaan tiedätkin, että oikeanlainen liikunta ehkäisee sekä tuota lihasten jumiutumista että paniikkihäiriökohtauten ilmaantumista.
Tuo on hyvin tyypillistä paniikkihäiriökohtauksissa, että iskee kuolemanpelko. Sinä pelkäät sydänkohtausta ja kielen nielaisemista, minä pelkään kurkun turpoamista umpeen ja aivoveritulppaa tai aivokasvainta. Kohtauksen aikana pelko on hyvin voimakas ja todellinen. Jos siinä on joku turvallinen ihminen rauhoittelemassa, on ehkä han hitusen helpompi olla, mutta ei se pelkoa pois vie. Ja minun kokemukseni kyllä on se, että muiden on hyvin vaikea suhtautua toisen paniikkikohtaukseen luontevasti.
Mitä sitten voit tehdä..? Paras apu on, kun opettelet pakottamaan itsesi siihen ajatukseen, että et ole hengenvaarassa, vaikka päähäsi pälkähtäisi mitä ajatuksia ja pelkoja. Et ole kuollut aiemmilla kerroilla, etkä kuole nytkään. Älä missään nimessä lähde haukkomaan henkeä! Hyperventilointi pahentaa kuolemanpelkoa ja tukehtumisen tunnetta. Vanha konsti, joka tuntuu toimivankin, on juuri se paperipussiin hengittäminen. Uuden näkemyksen mukaan riittää, kun tietoisesti hengittää rauhallisesti. Puhuminen ja laulaminen ehkäisevät hyperventiloimista, sillä niitä tehdessään ihminen hengittää automaattisesti normaalisti. Eli jos sinulla on seuraa, puhu. Jos olet yksin, niin puhu tai laula.
Jos koet oireet niin hankaliksi, ettet pärjää omin voimin, tilaa aika lääkärille (terveyskeskukseen). Minäkin tein niin. Minulta otettiin laaja verenkuva ihan vain mieleni rauhoittamiseksi, ja olisin päässyt pään alueen kuvaukseenkin, jos olisin halunnut. En kuitenkaan ilennyt pyytää sitä, kun toisaalta arvelinkin, ettei minussa mitään "oikeaa" vikaa ollut. Tieto vaarallisten sairauksien puuttumisesta rauhoitti vähän paniikkitilannetta.
Lisäksi sain puhelinnumeron psykologille ja reseptin johonkin paniikkihäiriön hoitamiseksi käytettävään lääkitykseen. Resepti on vieläkin kaapissa hätävarana. Minulla on aika suuri kynnys koskea lääkkeisiin, mutta mahdollisuus hakea niitä rauhoittaa sekin. Psykologin juttusilla olisin käynyt, mutta hän muutti pois paikkakunnalta ennen uin ehdin soittaa hänelle, joten se siitä. Vastoin omaa tahtoani eräs hankala ihminen poistui elämästäni, ja sen olen huomannut helpottavan kaikista eniten.
Osaatko ollenkaan ounastella, mikä laukaisee sinun paniikkikohtauksesi? Mitkä ovat suurimmat stressitekijät elämässäsi?
Mutta muista aina, että et kuole oireisiisi. Yritä ajatella kohtauksen aikana vain hyviä ajatuksia ja seuraavaa päivää. Viimeistään silloin olosi todennäköisesti on melko normaali. On normaalia, että ajatukset sekoavat kohtauksen aikana. Et ole tulossa hulluksi. Eikä sinun tarvitse hävetä itseäsi, sillä ethän sinä kohtauksia ole itsellesi tilannut, ja samasta vaivasta kärsii moni muukin. Ehkä jopa järkevimpänä pitämäsi ihminen. Se kun ei näy päällepäin. Uskalla puhua, älä jää yksin.
Kyllä sinä pärjäät.
Kun alan miettiä "nyt ei ruoka maistu onkohan mulla joku bulimia" "väsyttää kokoajan olenko masentunut" mietin liikaa ja sit tuntuu et oikeesti pää sekoo...
ainut hyvä on et hyperventiloinnilta olen toistaiseksi pystynyt ensinmäisten kohtausten jälkeen välttymään.
Eli tä alko kun tulin 5viikon lomalta ulkomailta. Todella iso ero suomeen... samassa talossa asu 5-8 henkilöä kun on paljon miten sen sanois... perheellisempi ilmapiiri. Monta kertaa vieraita yökylässä. En tosin kieltä puhunut vaan isi tulkkas ^^. Ihmisiä oli kaupungissa 3,5miljoonaa et todella iso ero suomeen. Paljon ystävällisempiä ja heti tervehtimässä ja tutustumassa.
En kokenut mitään eroa kun olin siellä... mut ku lähdin jätin kaikki sinne ja lähdin yksin suomeen. Lentokentällä iski jo pieni ikävä. Nyt on oikeesti ihan hirvee ikävä ihmisiä. Vaikka ei musta ikinä päältäpäin uskois ni tippalinssissä ajattelen aina ja en tie mikä auttais ikävään. Voisko tuollasesta alkaa paniikkikohtaus?
Täällä suomessa kuitenki saa olla yksin rauhassa(en sitten tie onko hyvä vai huono asia)Siellä tosiaan oli huikeita ihmisiä. Elintasov varmaan vaikutti kans ihmisiin hyvällä tavalla. Kaikki oli samanlaisia.
Ihan mahdollistahan se on, että paniikkikohtaukset ovat saaneet alkunsa tuosta. Varmaksi sitä on mahdotonta sanoa.
Käsitinkö siis oikein, että koit asioiden olevan paremmin siellä muualla? Kaipaat sitä yhteisöllisyyttä ja toisen ihmisen hyväksymistä?
Itse ainakin kaipaan aidompaa yhteyttä muihin ihmisiin, vaikka en ole sitä missään saanut kokeakaan. Jostakin olen saanut sellaisen hullun idean, että ei kaikki voi olla tässä. Ei ihmissuhteet voi olla pelkästään tätä suomalaisten kyräilyä... En kyllä yhtään ihmettele, että niin monet voivat täällä pahoin.
Pelkästään se, että kätellään ku tavataan ja poskipusut saa jo sellasen voisko sanoo hyväksynnän.
Vaikka kavereillakin hampaat melkeempä pudonnu ja elää köyhemmissä oloissa niin silti se elämä oli jotenki rikkaampaa. Täällä poskipusuja ei kyllä ikimaissa anneta kun voin kuvitella et toinen ajattelee "emmä nyt tolle".
Haluisin takasin vaikka kieltä en osaa. "on lottovoitto syntyä suomeen" joo ehkä elintaso on hyvä ja kadut siistejä mut uskomatonta kyl oli. Vaikka sitä en siellä vielä tajunnut. Itseasiassa halusin suomeen rauhaan. Nyt ikävöin kyllä sitä kaikkea. Merta, maisemia ja ihmisiä. Kun matkasin parin maan halki niin kyllä tuli huomattua, että mitä ns "huonompi" maa sitä koskemattomampi se on ja maisematki huikeit.
Olin alicantessakin pari päivää ja sinne ei vielä oltu mitään uutta rakenneltu, siksi pelkästään siitä tuli jo sellanen yhteisöllisempi fiilis karnevaaleja kaduilla jne. Kyl ihmiset muuttuu liikaa kun kaikilla on varaa.
Huhu ompa vaikeeta pitää pokkaa ku muistelee.
Ajattele niin, että sentään olet päässyt kokemaan sen mitä olet. Olet yhtä tärkeää kokemusta rikkaampi, ja ehkä juuri tuo kokemus ja nyt kokemasi ikävä ovat ne asiat, joista olet tietämättäsi saanut suunnan tulevalle elämällesi. Sinähän voit vielä tehdä lähes mitä vain =)! Ja mennä minne vain.
Täytyy yrittää 8) kiitosta vaa
Ota yhteys paikkakuntasi terveyskeskukseen ja kerro huolesi. He osaavat ohjata sinut oikeaan paikkaan jotta saat apua. Itse olen kokenut samoja tuntemuksia muiden ahdistavien asioiden lisäksi, mutta sain onneksi apua ammattiauttajalta ja voin nykyään paljon paremmin.
Ja hyvä että osaat "huudella" ongelmastasi! itse en sitä aikoinaan tajunnut ja sain kärsiä siitä monta vuotta. Eli lekuriin vaan.