Kärppäfaneille

Kiitokset hienoille kärppäfaneille hyvästä tunnelmasta ja ennen kaikkea kunnianosoituksesta Raipe Helmistä kohtaan legendan viimeisessä pelissä. Kärppäfanit osoittivat Hakametsässä upeaa jääkiekkokulttuuria antamalla hienosti arvostusta yhdelle suomalaisen kiekkoilun ikoneista eli meidän Ilvesten kuninkaalle Raipelle. Teidän oululaisten toimista oli kyllä todella upeaa verrattuna esimerkiksi aiempina vuosina Tampereella nähtyihin molopäihin Helsingin Pasilasta ja Hämeenlinnasta. Samalla tavalla alemmalla tasolla pelaavien vaasalaisten ns. fanit voisivat suuruudenhulluudessaan käydä ottamassa oppia jääkiekkokulttuurista Oulun Raksilasta. Onnea ja menestystä Kärpille ja kärppäfaneille välieriin.
5541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olisin toivonut Ilvestä mitaleille, jopa mestariksi, jos Kärpillä ei olisi ollut siihen saumaa. Ahtaalle laitoitte Kärpät, mutta meidän kannalta hyvin kävi. Ehkä tähän ottelusarjaan lähdettiin vähän takki auki kuitenkin, mutta Ilves antoi hurjan vastuksen ja ennen kaikkea opetuksen. Raipe on ollut aina suursuosikki Oulussa. Voitte olla todellakin ylpeitä omasta legendastanne.

Äänestä

Ilveksestä olen tykänny aina ja Raipe on ollut yksi suosikkipelaajiani niin kauan kuin muisti riittää:)

Kärpät saa olla kiitollinen siitä,että Ilves tuli vastaan. Se opetti sen,että fyysisellä pelillä voidaan Kärpät pistää todella ahtaalle. Se tavallaan sparrasi meidät kohden mestaruutta. Uskon,että Ilves oli kovempi pala kuin Tappara tulee olemaan,vaikka toki sekin on vaikea vastustaja. Kärpät heräsi Ilveksen myötä todellisuuteen. Heittopusseja ei ole, enkä usko,että Kärpät sellaista Ipasta on edes ajatellut.Kärpät herätettiin huomaamaan,miten tärkeä osa-alue tuo fyysisyys myös on.

Harmi,että just Ipa ja Kärpät joutuivat vastakkain pelaamaan.Olisin suonut mielelläni myös Ipalle jatkoonpääsyn.Näin tällä kertaa. Ehkä ensi kausi on teillä sitten pitemmälle menevä.Aika näyttää.

Ilves kaatui vaivoin ja siitä voitte olla todella ylpeitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ilvesfani kirjoitti:

Kiitokset hienoille kärppäfaneille hyvästä tunnelmasta ja ennen kaikkea kunnianosoituksesta Raipe Helmistä kohtaan legendan viimeisessä pelissä. Kärppäfanit osoittivat Hakametsässä upeaa jääkiekkokulttuuria antamalla hienosti arvostusta yhdelle suomalaisen kiekkoilun ikoneista eli meidän Ilvesten kuninkaalle Raipelle. Teidän oululaisten toimista oli kyllä todella upeaa verrattuna esimerkiksi aiempina vuosina Tampereella nähtyihin molopäihin Helsingin Pasilasta ja Hämeenlinnasta. Samalla tavalla alemmalla tasolla pelaavien vaasalaisten ns. fanit voisivat suuruudenhulluudessaan käydä ottamassa oppia jääkiekkokulttuurista Oulun Raksilasta. Onnea ja menestystä Kärpille ja kärppäfaneille välieriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu