Kuka antaisi asiallista, todenperäistä tietoa. Ile Kalliosta.
Onko muusikko minkä instrumentin. ikä, ym asiaan kuuluvaa.
tarvitsen tietoa.
3
787
Vastaukset
- Avulias
Ile Kallio on entinen Hurriganes-kitaristi. Instrumentti on siis kitara. Nykyisin naimisissa Kaija Kärkisen kanssa ja he työskentelevät paljon yhdessä Kaija Kärkinen-Ile Kallio-duona. Ile tekee paljon myös muuta musiikkityötä.
Ilen ikä lienee joku 44 tai jotain, syntynyt muistaakseni 1959 tai 1958. - Avulias
Ilkka 'Ile' Tahvo Kallio on kitaristi.
Hän on syntynyt 18.11.55 Oulussa.
On naimisissa Kaija Kärkisen kanssa, heillä on lapsiakin. He myös keikkailevat duona.
Ile on aiemmin ollut mm. Hurriganesissa. Veli Pera oli mukana Pera and the Dogs-bändissä Hurriganesin jälkeen.
Siinä jotain tietoa. - Sammy...
Historiasta sen verran, että Ile tuli aikanaan Hurriganesiin kitaristiksi kun Remu pilvipäissään heitti kaikkien aikojen suomalaisen kitaralegendan, Albert Järvisen, ulos bändistä. Ile ei osannut soittaa ollenkaan ja parin entisenkaltaisen biisin yrittämisen jälkeen bändi keskittyi kappaleisiin joissa kitaralla ei ollut osaa eikä arpaa. Ja niissä harvoissa kappaleissa joissa oli, riffit laitettiin varmuuden vuoksi niin hitaiksi että Ilekin pysyi mukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719497- 756482
- 286126
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni985925Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435779Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1005668- 625093
- 434777
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604134- 493745