Satuin palstalle puolivahingossa ja järkytyin kovasti viesteistä, joissa ihmiset kysyvät vinkkejä laihtukseen olemattomiin.
Sairastin itse anoreksiaa vuosikausia, elämäni pimein ja ahdistavin aika, vaikka en sitä silloin tajunnut. Kuvittelin olevani jotenkin täydellisempi kuin kukaan muu, kauniimpi ja onnistuneempi, vaikka tosiasiassa olin äärettömän yksinäinen ja surullinen. Parisuhteet kaatuivat alkumetreille, ystävyyssuhteisiin sisältyi hirveä määrä valehtelua ja kulissinpitoa. Kaikki avuntarjoukset torjuin tyystin.
Kuin ihmeen kautta aloin pikkuhiljaa ymmärtämään olevani sairas ja siitä alkoi hidas paranemisprosessi. Maailma avautui täysin uudella tavalla. Paino kohosi ja mieli. Rakastuin. Seksuaalinen halu heräsi vuosien horroksesta.
Elämä anoreksian kanssa on tuskaista ja tyhjää. Sen ymmärtää kunnolla vasta parannuttuaan, sairaana ollessa näkee itsensä ja ympäristönsä täysin vinksahtaneesta perspektiivistä. En osannut rakastaa itseäni, enkä siksi ketään muutakaan.
Nyt on toisin. Toivottavasti joku saa tästä kipinän ajatella asiaa omalta kohdaltaan uudestaan. Elämä on elämisen arvoista, siitä saa eniten irti, kun pitää itsestään hyvän huolen.
Kaikella rakkaudella, parantunut.
Sairastin itse anoreksiaa vuosikausia, elämäni pimein ja ahdistavin aika, vaikka en sitä silloin tajunnut. Kuvittelin olevani jotenkin täydellisempi kuin kukaan muu, kauniimpi ja onnistuneempi, vaikka tosiasiassa olin äärettömän yksinäinen ja surullinen. Parisuhteet kaatuivat alkumetreille, ystävyyssuhteisiin sisältyi hirveä määrä valehtelua ja kulissinpitoa. Kaikki avuntarjoukset torjuin tyystin.
Kuin ihmeen kautta aloin pikkuhiljaa ymmärtämään olevani sairas ja siitä alkoi hidas paranemisprosessi. Maailma avautui täysin uudella tavalla. Paino kohosi ja mieli. Rakastuin. Seksuaalinen halu heräsi vuosien horroksesta.
Elämä anoreksian kanssa on tuskaista ja tyhjää. Sen ymmärtää kunnolla vasta parannuttuaan, sairaana ollessa näkee itsensä ja ympäristönsä täysin vinksahtaneesta perspektiivistä. En osannut rakastaa itseäni, enkä siksi ketään muutakaan.
Nyt on toisin. Toivottavasti joku saa tästä kipinän ajatella asiaa omalta kohdaltaan uudestaan. Elämä on elämisen arvoista, siitä saa eniten irti, kun pitää itsestään hyvän huolen.
Kaikella rakkaudella, parantunut.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tosi hyvä kuvaus parantumisesta!!!
mulle kävi lähes tarkalleen noin vaikka en sairastanutkaan kovin pitkään...kun paranin oli kuin olisin katsonut maailmaa uudestaan ja katsoessani peiliin näin kauniin, nuoren ja hoikan naisen ja ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni:olenpa minä kaunis! eikä sen jälkeen ole ollut mitään vaikeuksia itseni kanssa(eikä muidenkaan)olen rakastanut maailmaa ja se on rakastanut minua!