Mun pitäis varmaan mennä johonkin psykiatrille puhuu kun ei oo ketään muuta sellasta henkilöö jolle haluisin puhuu asioistani, mut ongelma on se et en tiiä mitä sille puhun.
En osaa sanoo mitää muuta ku et oon niin täys koko elämää ja parempi olis ku olisin kuollu.
Kyseleekö ne vai pitääkö siellä ite kertoo koko elämäntarina???
En osaa sanoo mitää muuta ku et oon niin täys koko elämää ja parempi olis ku olisin kuollu.
Kyseleekö ne vai pitääkö siellä ite kertoo koko elämäntarina???
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyselevät koko ajan.
http://www.youtube.com/watch?v=gu-H1m0dG6w
hyvä video. Ehkä "mediaseksikäs", mutta pelotteleva, pelottava, ei ystävällinen, iloinen, positiivinen, helposti lähestyttävä, turvallinen tai tuttavallinen. Että katsokoon se, jota pelottelu kiinnostaa. Mä etsisin toisenlaisia videonpätkiä.
psykiatriasta.
Psykiatri on erikoislääkäri. He osaavat alustaa puhumispuolen kyselemällä.
Hyvä jos osaa sii kertoessaan ongelmastaan rentoutua ja kertoa vast.otolle tulon syynsä.
Ei niit huoli jännittää, vaiika mie kyllä jännitin. Se pysty ottaan tilanteen ns. haltuun.
He pyrkivät ensinnäkin saamaan potilaan varomattomaksi lepertelemällä kaikkea mukavaa kuten "kaunis ilma tänään" tai "mitä pidät jostain televisiosarjasta" jne. Kun potilas aikoo paljastaa jotain he tulevat ikäänkuin mukaan esim. "kaikkihan me ääniä kuulemme" tai "kyllähän niitä vainoojia on". He arvioivat myös pukeutumista eli puhtaat vaatteet kantsii laittaa päälle. Potilaan kannattaa myös kertoa että siivoaa kotiaan ja harrastaa jotain. He voivat tarjota myös klassista keppi- tai porkkanametelmää. Esim. "ehdotan vapaaehtoista hoitoa sairaalassa tai muuten saatat joutua pakkohoitoon". Muista että jos menet vapaaehtoiseen hoitoon on suuri vaara joutua "kaapatuksi" pakkohoitoon! Eli se siitä porkkanasta.
muuttuuu pakolliseksi silloin kun aikoo lopettaa.
Itse kun olen psykiatrilla käynyt,
niin hyvää se on vain tehnyt.
Se tosin riippuu myös psykiatrista,
pystyykö luottamaan, olemaan oma itsensä.
Aluksi voi olla vähän pelottavaa kertoa
omia asioitaan tuntemattomille, mutta hyvä puoli
niissä on, että osaavat johdatella keskustelua,
kysyä oikeita kysymyksiä.
Mullakaan ei ketään muita ole joille puhuisin,
en halua huolestuttaa ketään joten salailen.
Mutta psykiatreille on ollut helppo avautua
alkuhankaluuksien jälkeen. Jos ei pysty heti
kaikesta puhumaan, he eivät painosta.
Auttaahan heidän on vain tarkoitus.
Ja psykoterapiaan olisin itse jossain
vaiheessa halukas. Siitä olen kuullut vain
positiivisia juttuja.
Mutta mene ihmeessä kokeilemaan..
Tiedän kuinka raskasta on olla
puhumatta kenellekään, kantaa kuormaa hiljaa
yksinään. Itsellä vakava masennus..
Ja elämä.. yhtä kamppailua.
Yritän vain pysyä hengissä mahd. pitkään
läheisteni vuoksi.
Tsemppiä sulle :)
järjestelmää joka laittaa viattomia ihmisiä lukkojen taakse ja myrkyttää heitä?
haluan siksi koska pää hajoo kun yksinään kelailee asioita joista ei voi kenellekkään puhua.
Mulla on ihan sama ongelma .. Välillä tuntuu et kivat tästä elämästä! Kuolleena ei sentää olis murheita .. Mutsi jankkaa et pitäis mennä, ku en kuulemma syö hyvin, et mulla on joku "masennus" mielentilas .. Minuu vaivaa joku, mutten tiiä ite ees MIKÄ! Mut onhan tässä ollu aika lailla vastoin käymisiä ..
Eniten just mietityttää, et mitä mä kertoisin sille? Mistä alottaisin ja näin .. Ja myös sama juttu, että en löydä ihmistä joka osais auttaa! Kaikki vaa "hmm" "höh" "harmi" .. NE EI YMMÄRRÄ!!
Täällä Helsingissä olen nyt yli 52 vuotta eläessäni jo nähnytkin yhteensä jo yli satoja meitä mielenterveysongelmista kärsiviä valkoihoisia "sinisilmäisiä" tapauksia, jotka onkin vaan hoidettu jo ainaki käytännössä pelkällä Eutanaasialla.
Nämä olivat kaikki omat isovanhempani, vanhempani, kummitätini, tätejäni, setiäni, enojani sekä kaikkein parhaita omia ystäviäni, entisiä koulukavereitani, naapureitani, entisiä-silloisia-nykyisiä työtovereitani, rakkaitani, sukulaisiani, omaisiani, aviopuolisoehdokkaitani
Heidän Muistoaan Kunnioittaen
Carita Inger Jansson
Helsingissä 7.pvä helmikuuta 2017
Tuo, miten kuvasit ajatuksiasi ja tunteistasi aloituksessasi riittää myös psykiatrille. Sanot vain tuon ja hän kyllä kyselee ja auttaa jatkoa. Olen itse käynyt psykiatrilla useamman kerran ja olen käyttänyt mietoa mielialalääkettä vuosikausia (ja halua käyttää varmaan tukenani lopun ikää). Myös psykoterapiassa olen käynyt ja sille tielle itsetuhoiset ajatuksi jäivät. Pelkkiä hyviä kokemuksia.
Ikävä kyllä psykiatria ei aina toimi potilaan ehdoilla. Pakottamisen riski on olemassa. Punnitkaa hyödyt ja haitat.
Kyllä niillä on taito viedä jutustelua eteenpäin. Voithan kirjoittaa paperille tukisanoja tai vaikka koko historiasi ja tarvittaessa vaikka tyrkätä lekurin kouraan. Jos on pelko siitä että menee lukkoon.Toki yksilöitähän nekin, eikä kaikkien kanssa kemiat futaa. Ja on paljon niitäkin, jotka heti ovat lääkepurkkia tyrkyttämässä. Jos ei sitä halua, niin varmaan psykologista/terapeutista voisi olla enemmän hyötyä.
Mulle kerrottiin ekaa kertaa psykiatria varatessani yli 10 v sitten, että ko. psykiatri on pidetty ja suosittelevat ajanvarauksessa. Olikin aivan ihastuttava tyyppi, empaattinen mutta analyyttinen. Eli jos lääkärikeskuksesta varaa niin voi ihan hyvin kysyä suosituksia.
Kannattaa mennä eikä kärvistellä!
No miten mulle sattu heti kovin ikävä kokemus ????!
Että näinkin voi käydä. Olisin toki toivonut aivan toisin ja olisi jäänyt tämäkin
kirjottamatta.
Monenlaisia psykiatreja olen tavannut. Ekaa tapasin enemmän ja tapaamisten keskustelut oli osin terapeuttisempia. Sitten meni sukset ristiin, kun en alkanut syödä määrättyjä lääkkeitä.
Toka totesi ekan määräämät lääkkeet vääriksi ja määräsi uudet tabletit, jotka nekään ei tuoneet apua. Hullun diagnoosi napsahti silloin.
Kolmas näki minut ihmisinä, ei tuputtanut lääkkeitä, mutta tarjosi vaihtoehtoja. En ollutkaan enää umpihullu. Kova kynnys oli enää edes etsiä psykiatrian apua ja suosittelen tämän viimeisen kokemukseni perusteella kokeilemaan eri yksityisiä lääkäreitä, jos vaan alueella niitä toimii ja rahatilanne antaa myöden.