Miksi Keskusta pokkuroi EU:n

Ei kannata puhua Lipposesta ja Vanhasesta samana päivänäkään EU-asioiden suhteen. Lipponen sentään yritti ja osittain onnistui vaikuttamaan koko EU:hun, mutta Vanhanen on täysin passiivinen.

Oikeastaan koko hallitus on pelkkänä ajopuuna, mitä tulee Brysseliin. Niinistö, Lehtinen ja monet muut ovat antaneet hyviä neuvoja kuinka oikeaoppisesti koplattaisiin isoille maille tärkeitä asioita niihin, mitkä meitä liikuttavat, mutta ei. Kanerva ei koplannut edes Itämerta Välimereen, vaikka olisi ollut tuhannen euron paikka. Oli kai mukavampaa pällistellä valokuvissa kuin neuvotella asioista.

Keskustalle on suuri torjuntavoitto se, että sikafarmari saa neuvoteltua Brysselissä sellaisen tuloksen, että suomalaiset veronmaksajat saavat itse edelleen kaataa rahaa maataloustukien pohjattomaan kansalliseen tukikaivoon.

Mahtaa siellä pääkallonpaikalla herroja naurattaa, että kuinka tyhmiä nuo finskit oikein ovat.

Sinipunahallitukset Lipposen ja Niinistön yhteistoimin hoitivat Suomen kansallisia etuja ennennäkemättömän tehokkaalla tavalla.

Pokkuroinnista ei ollut puhettakaan. Kyse oli erittäin tehokkaasta Suomen kansallisen aseman vahvistamisesta ja sitä kautta omien etujemme ajamisesta.

Tapa, jolla Suomen etuja ajetaan on hyvin yksinkertainen. Suomen pääministeri ja hallitus hoitaa kansallisen talouspolitiikan tavalla, joka pitää meidän taloutemme kasvussa ja vakaalla pohjalla, mahdollisimman velattomana ja omavaraisena.

Näin me olemme "mallioppilas" ja osoitamme isoille EU-maille, että Suomi hoitaa omat kansalliset asiansa niin kuin EU:ssa on sovittu.

Tämän määrätietoisen toiminnan ansiosta suomalaisilla on parhaan mahdollisuudet omalla esimerkillään osoittaa, että meihin voi luottaa, että me pidämme sanamme ja olemme mukana kehittämässä EU:ta juuri niin kuin EU:ta pitääkin kehittää koko Euroopan kaikkien valtioiden yhteistoimintafoorumiksi, jossa kaikille jäsenmaille yhteiset asiat voidaan ratkaista kaikkia jäsenmaita oikeudenmukaisesti hyödyttävällä tavalla.

Sinipunahallitukset veivät Suomen kaikkiin EU:n päätöksenteon ytimiin, joissa meidän mielipidettämme kuultiin. Tämä toiminta oli niin tehokasta ja tuloksellista, että jopa Ruotsi hermostui ja Pehrsson poltti päreensä lipposen suhteen, koska Lipponen vei Suomen ohi Ruotsin kaikkiin niihin pöytiin, joissa mm. Pohjoismaiden asioista päätettiin.

Vahhanen ei ole yltänyt aivan samaan. Halosen tavoite on ollut vain päästä ylimääräisen lautasen kautta hymyilemään yhteispotretteihin. Tuomiojan Attac-tausta ja ideologinen skeptisyys ovat aiheuttaneet antipatiaa hyvin monella suunnalla. Eniten tuhoa syntyi Tuomiuojan harkitsemattomista puheista, joilla hän kyseenalaisti parlamentin vaalitavan ja EU:n demokraattisuuden, kun nhän olisi poistanut suoran kansanvaalin ja valituttanut parlamentin jäsenet kansallisten eduskuntien toimesta.

Punamulta veti pahasti mattoa Suomen EU-vaikutyusvallan alta eikä sitä vahinkoa ole vieläkään ehditty korjata kuin osittain, koska Vanhasen EU-osaaminen ja etenkin hänen visionsa siitä, millainen EU:n pitäisi tulevaisuudessa olla ovat vähintään epämääräisiä ja jatkuvasti epäjohdonmukaisesti heilahtelevia milloin mihinkin suuntaan.

Onneksi kokoomus on nyt mukana palauttamassa EU-kysymyksiin sitä luottamusta, joka vallitsi sismipunan aikana. Tästä lankeaa kiitos etenkin Kataiselle, Kanervalle ja Häkämiehelle, unohtamatta tietenkään EU-komissaarimme Olli Rehnin mahtavan asiallista ja luottamusta herätävää panosta EU:n laajentumisesta vastaavana komissaarina.

Parasta työtä Suomen kannalta on tehnyt viime EU-vaalien äänikuningas, Alexander Stubb, kun äänikuningatar, Keskustan Anneli Jäätteennmäki on parlamentin jäsenenä lähinnä turha täyte, niin kuin koko muukin keskustan EU-ryhmä. Tämä johtuu ennen muuta Paavo Väyrysen pikkupulitikoinnista, kun hän aikanaan halusi mielikuvapolitikoida keskustan asemalla liittämällä keskustan EU-edustajien ryhmän EU:n libertaristeihin, ettei keskusta samaistuisi kokoomuksen tapaan konservatiiveihin.

Suomen EU-politiikka voisi ajaa kansallisia etujamme paljon vahvemmin, jos keskusta siirtyisi kokoomuksen ja kd:n rinnalle parlamentin konservatiivien joukkoon vahvistamaan EU-parlamentin suurinta ja vaikutusvaltaisinta konservatiivien ryhmää.

Saksa, Ranska, Britannia, Italia, Espanja, Itävalta, Belgia, Alankomaat ja muut EU:n keskeisesti vahvat vaikuttajat kuuntelevat Suomen kannanottoja vain jos olemme hankkineet itsellemme luotettavan ja sanamme oitävän toimijan maineen hakeutumalla mukaan kaikkiin niihin "pöytiin", joissa asioita valmistellaan. Vaikutusvaltahan tulee ainoastaan siellä, jossa asiat valmistellaan ja päätösvaihtoehdot muotoillaan.

Jois Suomi jää noista valmistelupöydistä pois, niin kansallinen etu jää jälkikäteen kinattavaksi, kuten nhyt on valitettavasti tapahtunut mm. maataloustukikysymysten kohdalla, kun osaamaton keskusta on reagoinut vasta sitten, kun asiat on jo valmiiksi valmisteltu ja päätösehdotus tulossa viimeiseen vaiheeseensa lopullista lukkoonlyöntiä varten.

Kepuministereiden herääminen liian myöhään on aiheuttanut kaikki EU-vaikeudet, mitä meillä on viimen viime vuoden aikana saatu kokea.

Pokkuroinnista puhuminen osoittaa vain sen, ettei pokkuroinnista pouhuja ymmärrä koko EU-politiikasta höykäsen pölähtävän vertaa, kun näiden puheiden takana ei ole muuta kuin perikepulainen konservatiivisuus 15-vuoden takaisine EU-vastaisuuden periaatteellisine painolasteineen.