Kansanedustajien palkankorotuksesta...

Mojave

Tämän aiheen pitää herättää keskustelua!!!

4. elokuuta tullut ilmoitus, nostaa kansanedustajien palkkioita herätti minussa hyvin suurta inhoa koko kansanedustuslaitosta kohtaan. En ole ikinä pitänyt tavasta jolla politiikka toimii. |tässä tarkoitan politiikalla koko sitä päätöksenteko rattaistoa ja byrokratian säätöä, mikä pyörittää lähes kaikkia tämän planeetan valtioita.|
Politiikasta löytyy liikaa kieroilua ja vedättämistä, asioista epäsuorasti puhumista, kansalaisten tekopyhää miellyttämistä, sekä valta-aseman väärinkäyttöä. Politiikassa liikutaan varsin usein harmaalla alueella. Ei ole väärin tehdä sitä, mikä ei ole kiellettyä. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta mielestäni politiikalla on ollut jotakin yhteyttä näihin aikojen kuluessa, Suomessa tapahtuneisiin dopingsotkuihinkin..
No, asiaan.
Mielestäni kansanedustajien palkankorotus oli ERITTÄIN TARPEETON!!! En ole niinkään harmissani niistä palkankorotuksiin menevistä euroista, vaan lähinnä siitä pettymyksestä ja mielipahasta, jonka uutinen aiheuttaa muille verorahoilla eläjille. On mahdotonta väittää, ettei kansanedustaja voi tänäpäivänä pärjätä samalla palkalla, kuin vuonna 2000, jolloin edustajien palkkoja viimeksi tarkastettiin. Tällä hetkellä kansanedustajan päiväpalkka on samaa luokkaa kuin opiskelijan koko kuukauden tuki! Ihmettelen todellakin mihin edustajat tuota rahaa konkreettisesti tarvitsevat.
Tapa, jolla korotuksista päätettiin, oli vähintäänkin pelkurimaista. Nyt kun edustajat eivät voi enää itse päättää palkankorotuksistaan, tarvitaan muutamia sopivia henkilöitä päättämään asiasta. Lautakunnan palaverissä ei varmasti mietitty korotuksen tarpeellisuudesta, vaan siitä määrästä, millä palkkoja voidaan nostaa aiheuttamatta, liian suurta haloota medioissa!

Pystyykö joku politikoista selvittämään minulle, miten on mahdollista, että ne n. parisataa kansanvalitsemaa henkilöä ovat niin avuttomia, että eivät pärjää reilulla 1000 mummomarkalla päivässä???

Ei vetele...

3

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TYKA

      TYKA esittää seuraavaa konseptia. Katsotaan kaikkien valtion palveluksessa olevien henkilöiden (juoksupojasta ylimpään päällikköön) palkankorotus vuoden aikana ja lasketaan siitä keskiarvo (pienipalkkaisia on tietenkin eniten joten heidän korotuksensa vaikuttaa keskiarvoon eniten). Tällä keskiarvolla korotetaan sitten kansanedustajien palkkaa vuosittain.

      Kulukorvausten suhteen vastaava menetelmä, mutta vartailuarvoksi otetaan työmatkavähennysten korotus.

      Vaarana tässä toimintatavassa on se, että kansanedustajat korottavat valtion palveluksessa olevien palkkoja suuremmiksi kuin yksityisen sektorin palkkoja saadakseen itselleen suuremmat korotukset.

      Kuten kerroit, nämä nykyisetkin korotuksen ovat mitättömiä summia, vain 30 sentin verran työssäkäyvää kohti. Kysymys oli vain periaatteesta.


      Mutta meillä on toinen kustannus, jota ei voi sanoa mitättömäksi, nimittäin työttömyysturvalakimme, joka ei koske kaikkia työttömiä. Siitä jokainen työssä käyvä kansalainen maksaa noin 10 000 euroa vuodessa. Tämän turhan kustannuksen poistamiseksi kannattaisi jo tehdä jotakin myös taloudellisessa mielessä. Kaikilla ei varmaan ole aivan samantekevää mihin tuo 10 000 euroa menee, jääkö se saamatta vai saako sen itselleen.

      Jos työttömyysturvalaki muutettaisiin koskemaan kaikkia työttömiä, se tarkoittasi muutaman vuoden viiveellä nettotulojen tuplaantumista kaikilla kansalaisilla.


      TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • Olli

        Eikös se olisi helpompaa, että verotustiedoista katsotaan kaikkein ansiotulot ja siitä saatu keskiarvo olisi kansanedustajan palkkka? Silloinhan "kansan edustus" olisi täydellistä. Ja matkakulukorvauksiin samat periaatteet kuin työmatkakulujen verovähennyksissäkin on. Ei tarvittaisi mitään erityisiä päätöksiä, eikä palkkatoimikuntia.

        (Vielä täydellisempi systeemi olisi jos palkkaperiaattena olisi sama kuin esim vanhempainvapaassa: palkka olisi esim 60% edustajan tehtäviä edeltäneen työn palkasta?)


      • TYKA
        Olli kirjoitti:

        Eikös se olisi helpompaa, että verotustiedoista katsotaan kaikkein ansiotulot ja siitä saatu keskiarvo olisi kansanedustajan palkkka? Silloinhan "kansan edustus" olisi täydellistä. Ja matkakulukorvauksiin samat periaatteet kuin työmatkakulujen verovähennyksissäkin on. Ei tarvittaisi mitään erityisiä päätöksiä, eikä palkkatoimikuntia.

        (Vielä täydellisempi systeemi olisi jos palkkaperiaattena olisi sama kuin esim vanhempainvapaassa: palkka olisi esim 60% edustajan tehtäviä edeltäneen työn palkasta?)

        Luuletko että saisimme tarpeeksi päteviä kansanedsutajia jos palkka olisi työttömyystuen luokkaa?

        Eihän se ole pätevää nytkään, joten esitin aiemmin parannusta asiaan. Valitaan 50 kokopäivätoimista kansanedustajaa ammatillisin vaatimuksin. Laaja yleissivistys, taloustieto ja eri alojen asiantuntijoita. Lisäksi 1500 osapäiväistä kansanedustajaa jotka pitävät yhteyttä kansalaisiin. Eduskuntatyötä viikonloppu kerran kuussa ja 300 tuntia korvattavaa työtä kansan parissa. Kustannukset samat kuin nykyisessä järjestelmässä, 20 000 000 euroa. Kokopäivätoimisten palkkakustannukset 5 000 000 euroa ja osapäivätoimisille 15 000 000 euroa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe