Olen käynyt pari vuotta nuortenpsykiatrian poliklinikalla juttelemassa, ja tuossa ennen joulua en käynyt pariin kuukauteen koska en halunnut ja kaikki kärvisty jonkinlaiseen omituiseen stressi/ahdistus/masennustilaan jonka vuoksi oli pakko ottaa sairaslomaa koulusta. sairasloman aikana kaikki tuntukin pikkuhiljaa menevän parempaan suuntaan, ekan viikon tein kaikkea ihan hulluna (leivoin, siivosin, vein koiraa pitkille lenkeille yms) koska halusin olla silti jotenkin arvokas johonkin. lisäksi faija kyseli joka päivä, että mitäs oot tänään tehny, enkä halunnu sanoa että emmä mitää.
jokatapauksessa. kun nyt olen ollut koulussa, asiat on taas pikkuhiljaa menny tohon samaan suuntaan, mä en tiedä, voisinko mä jotenkin itse estää sitä. tavallaan voisin koska en pidä itseäni masentuneena, enkä haluais myöntää olevani sellainen, mutta en saa käsiksi tehtyä mitään. pidän sitä omana syynäni, koska aiemmin olen ollut oikea perfektionisti ja hoitanut kaikki hommat ajallaan. häpeän sitä, millainen olen. en saa edes siivottua huonettani, vaikka aiemmin kaiken on täytynyt olla tiptop. nyt täällä on ruokaa joka puolella, vittu kaikki roskat ja likaset vaatteet lattialla, ihan paskasta. faija (jonka kanssa siis asun) valittaa tästä kokoajan, mutta en saa tehdyksi mitään.
mulla on kaksi tunnetilaa : se ettei tunnu miltään ja sellainen ihan paska, todellaki ihan vitun masentunu olo, jolloin tekis mieli viiltää kaulavaltimoon. viiltelin sillon ekan "episodin" aikana mutta koska sisko (joka asuu muualla) huomas jäljet, en viitti enää tehä sitä. se autto ahdistukseen, en tosiaankaan tehny sitä minkään huomion vuoksi.
mä pidän itteeni syypäänä kaikkeen tähän alotuskyvyttömyyteen ja apatiaan. mä voisin kuitenkin vaan "ottaa itteeni niskasta kiinni" ja vaan tehä asioita, mutta en vaan pysty. vituttaa. tää aiheuttaa lisää ahdistusta koska sain opettajilta vielä erikoisluvan ton sairasloman takia tehä näit kurssei nyt itsenäisesti...enkä tunnu pystyvän siihen, ja se lisää ahistusta. selviydyn sillä, että pakotan itteni menemään tonne kaupungille hillumaan ja nauramaan, juon aika paljon vaikka en kerralla paljoa, ja nyt oon kokeilemas pilveeki lähiaikoina, koska todellisuus tuntuu vaan jotenki liian... joltaki. kaikki päivät vaan menee enkä muista menneistä päivistä paljoakaan, ne vaan menee ohi ja mä vaan liu'un niiden läpi niinku jossain kalaverkossa pääsemättä mihinkään suuntaan. mulla oli ennen paljonkin suunnitelmia ja tavotteita, menestyin hyvin opinnois ja sain kannustavaa palautetta etenki analyyttisyydestä, kirjottamisestani ja psykasta, nyt niistäkää ei oo jäljellä enää mitää, en vaan jaksa ajatella ja oppiminen tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä. oon 18.
mä oon se pelle, jonka huumorille muut nauraa, enkä oikein osaa&pysty näyttämään tunteitani. mä en halua olla lamaantunu... siks kai juonki ja poltan. mullei oikeestaan oo mitään sellasii konkreettisia motivaationlähteitä tai kiinnostuksenkohteita. mä vaan teen tiettyjä asioita vaan hillitäkseni jotain sisäistä tuskaa, "kestääkseni elämää". vittu... mä vihaan itteeni tälläsenä.
oon mä kai enemmän ajatellu itsemurhaakin.
käyn terapias mut se muija on sellanen nuiva pökkelö, joka kyselee jotain diipadaapaa ja mä kerron sille sitten sitä diipadaapaa. sillei oo mun mielest mitään vaikutusta mihinkään. mut silti tuntuu että tää on kaikki mun syytä, se miks olen tälläinen. aika paljon kertoo seki musta että mä mieluummi tapan itteni kun lamaannun tonne sängyn pohjalle.
mä vaan yritän yritän taistella tätä paskaa vastaan, muttei se suostu päästää irti. must tuntuu etten oo enää sama ihminen, joka joskus olin. joku usko elämiseen on menny. oon vaan vittu kyllästyny, mulle on ihan sama.
mä ajattele toimin vaan, ei siin mitää, täs elämäs pysyy raiteilla kun ei kelaa lannotteista tehny vuosii miettiny vuosii hei voisitsä, en, muuttuneet tunnelmat nyt on pakko jatkaa kun me näännytaan siinei paljoo kelaa pysty oikeen futaa mitäs me nipsut ei ne skulaa, me ollaan lopun edes me jälkeenjääneet , luonnos kierrettii kompostii päädyttii hukkumaa hikipisarois,ymmärrä tätä elämää paineet raiteilla, vai välitänkö mä mistään, no e, haistatan vitut kaikille ja mahdollisuudet poissuljen, ku ei jaksa puhua, on vaan niin vitun jumissa
jokatapauksessa. kun nyt olen ollut koulussa, asiat on taas pikkuhiljaa menny tohon samaan suuntaan, mä en tiedä, voisinko mä jotenkin itse estää sitä. tavallaan voisin koska en pidä itseäni masentuneena, enkä haluais myöntää olevani sellainen, mutta en saa käsiksi tehtyä mitään. pidän sitä omana syynäni, koska aiemmin olen ollut oikea perfektionisti ja hoitanut kaikki hommat ajallaan. häpeän sitä, millainen olen. en saa edes siivottua huonettani, vaikka aiemmin kaiken on täytynyt olla tiptop. nyt täällä on ruokaa joka puolella, vittu kaikki roskat ja likaset vaatteet lattialla, ihan paskasta. faija (jonka kanssa siis asun) valittaa tästä kokoajan, mutta en saa tehdyksi mitään.
mulla on kaksi tunnetilaa : se ettei tunnu miltään ja sellainen ihan paska, todellaki ihan vitun masentunu olo, jolloin tekis mieli viiltää kaulavaltimoon. viiltelin sillon ekan "episodin" aikana mutta koska sisko (joka asuu muualla) huomas jäljet, en viitti enää tehä sitä. se autto ahdistukseen, en tosiaankaan tehny sitä minkään huomion vuoksi.
mä pidän itteeni syypäänä kaikkeen tähän alotuskyvyttömyyteen ja apatiaan. mä voisin kuitenkin vaan "ottaa itteeni niskasta kiinni" ja vaan tehä asioita, mutta en vaan pysty. vituttaa. tää aiheuttaa lisää ahdistusta koska sain opettajilta vielä erikoisluvan ton sairasloman takia tehä näit kurssei nyt itsenäisesti...enkä tunnu pystyvän siihen, ja se lisää ahistusta. selviydyn sillä, että pakotan itteni menemään tonne kaupungille hillumaan ja nauramaan, juon aika paljon vaikka en kerralla paljoa, ja nyt oon kokeilemas pilveeki lähiaikoina, koska todellisuus tuntuu vaan jotenki liian... joltaki. kaikki päivät vaan menee enkä muista menneistä päivistä paljoakaan, ne vaan menee ohi ja mä vaan liu'un niiden läpi niinku jossain kalaverkossa pääsemättä mihinkään suuntaan. mulla oli ennen paljonkin suunnitelmia ja tavotteita, menestyin hyvin opinnois ja sain kannustavaa palautetta etenki analyyttisyydestä, kirjottamisestani ja psykasta, nyt niistäkää ei oo jäljellä enää mitää, en vaan jaksa ajatella ja oppiminen tuntuu ihan ylitsepääsemättömältä. oon 18.
mä oon se pelle, jonka huumorille muut nauraa, enkä oikein osaa&pysty näyttämään tunteitani. mä en halua olla lamaantunu... siks kai juonki ja poltan. mullei oikeestaan oo mitään sellasii konkreettisia motivaationlähteitä tai kiinnostuksenkohteita. mä vaan teen tiettyjä asioita vaan hillitäkseni jotain sisäistä tuskaa, "kestääkseni elämää". vittu... mä vihaan itteeni tälläsenä.
oon mä kai enemmän ajatellu itsemurhaakin.
käyn terapias mut se muija on sellanen nuiva pökkelö, joka kyselee jotain diipadaapaa ja mä kerron sille sitten sitä diipadaapaa. sillei oo mun mielest mitään vaikutusta mihinkään. mut silti tuntuu että tää on kaikki mun syytä, se miks olen tälläinen. aika paljon kertoo seki musta että mä mieluummi tapan itteni kun lamaannun tonne sängyn pohjalle.
mä vaan yritän yritän taistella tätä paskaa vastaan, muttei se suostu päästää irti. must tuntuu etten oo enää sama ihminen, joka joskus olin. joku usko elämiseen on menny. oon vaan vittu kyllästyny, mulle on ihan sama.
mä ajattele toimin vaan, ei siin mitää, täs elämäs pysyy raiteilla kun ei kelaa lannotteista tehny vuosii miettiny vuosii hei voisitsä, en, muuttuneet tunnelmat nyt on pakko jatkaa kun me näännytaan siinei paljoo kelaa pysty oikeen futaa mitäs me nipsut ei ne skulaa, me ollaan lopun edes me jälkeenjääneet , luonnos kierrettii kompostii päädyttii hukkumaa hikipisarois,ymmärrä tätä elämää paineet raiteilla, vai välitänkö mä mistään, no e, haistatan vitut kaikille ja mahdollisuudet poissuljen, ku ei jaksa puhua, on vaan niin vitun jumissa
Vastaukset 1
Vanhimmat
moikka,
ehkä sulle vois olla apua mäkikuismasta? se on luonnonlääke masennukseen, ainakin voisit kokeilla josko se auttais, tiedän ihmisiä joilla se on ollut viimeinen oljenkorsi (kun masennuslääkkeet ei oo auttanut, tai sivuvaikutukset olleen liian kovia), mäkikuismaa saa apteekeista ilman reseptiä. Netissä on kans paljon juttua mäkikuismasta, ja tosi hyviä kertomuksia ihmisillä siitä on!
Toinen mitä suosittelen on E-EPA kalaöljy ja vitamiineista sinkki, magnesium ja dolomiitti (hyviä hermostolle, rauhoittavat, tasapainottavat) ja noni-mehua voi myös kokeilla, esim. Marja-Liisa Kirvesniemi kertoi parantuneensa kovasta uupumuksestaan, masennuksestaan ja väsymyksestään noni-mehun avulla. Netissä kans paljon juttua noni-mehun käytöstä masennuksen hoidosta, pari hyvää noni-kirjaa myös kirjotettu, niissä osiot myös masennuksen hoidosta nonilla.
Hyvää kevättä!