Kysyn

Kävimme eilen saunaillassa keskustelun capitasta. Ja heräsi kysymys 100x vivun takaajasta vaikka miljoonalle taalalle (valuuttakaupassa käytetään useinmiten taaloja). Kysyin sitä jo tuolla aiemmin, mutta en saa vastausta hyvin yksinkertaiseen kysymykseen, joka ei ole mikään salaisuus. Tämä olisi jo clubin uskottavuudenkin kannalta hyvin oleellinen asia. Ja jokainen valuuttakauppaa tekevä kyllä törmää ensimmäisenä tähän takaus asiaan. Eli kaikkien se täytyy tietää. Itse voin sanoa, että tilini on nordeassa ja takaajani on sampo-pankki. Ei mitään mullistavia salaisuuksia.
212135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kysele ihan rauhassa, mutta ei kerrota mitään.
On sisäinen asia, eikä asia kuulu sinulle, eikä siitä tiedosta SINULLE ole mitään hyötyä.
Sinulla tuskin tulee koskaan olemaan sitä miljoonaa euroa. Oanda ja forex.com riittävät hyvin sinun rahoillesi.

Äänestä
  • tällaista vastausta, koska kyseessä ei pitäisi olla mikään salaisuus. Sinä et näköjään kysymykseeni tiedä vastausta, joten odottelen vielä.

    Äänestä

WinCapita on pyramidi-huijaus.
Se ole käynyt mitään kauppaa.
Ei edes myynyt rukkasia Kuopion torilla !!!!!

Äänestä

kysykää sponsorilta, jos ette itse tiedä. Ja mitä sponsori sanoi vakuudesta kun sijoititte rahanne. Toivottavasti ei puhunut vaan stop lossista ja kertonut miten ette voi menettää rahojanne, kuten täällä suunnassa tehty. Sanokaa nyt oikeasti joku capitaan sijoittanut mitä sponsori sanoi vakuuksista? erilaisia huhuja kuullut, mutta vastausta en ole saanut.

Äänestä

Ei sitä kukaan takaa. Systeemi on ihan sama kuin esim. futuurikaupassa, välittäjä sulkee position sen marginaalin puitteissa, joka treidaajalla on käytössä jos mennään väärään suuntaan.

Futuurikaupan idea on nimenomaan se, ettei pääomaa sitoudu positioon kuin murto-osa normaalista portfoliosta.

Äänestä
  • ja tällaistako on clubilaisille selitetty. Futuurinahan kauppa käydään, mutta vipuhan ei ole käytännössä mikään vipu vaan laina ja lainalle on aina takaus. Eräs säätiö (Suomessa toimiva ja laillinen esim. eläkerahastoilla valtavia summia jota sijoittavat) antoi takauksen sijoittajalle, joka sai sijoittaa heidän rahansa heidän takaustaan vastaa. Summa oli iso, mutta ei nyt sentään tämän clubin tasolla. Heillä onkin valtavat vakuudet takana.

    Äänestä

  • näimpä juuri kirjoitti:

    ja tällaistako on clubilaisille selitetty. Futuurinahan kauppa käydään, mutta vipuhan ei ole käytännössä mikään vipu vaan laina ja lainalle on aina takaus. Eräs säätiö (Suomessa toimiva ja laillinen esim. eläkerahastoilla valtavia summia jota sijoittavat) antoi takauksen sijoittajalle, joka sai sijoittaa heidän rahansa heidän takaustaan vastaa. Summa oli iso, mutta ei nyt sentään tämän clubin tasolla. Heillä onkin valtavat vakuudet takana.

    No missään tekemisissä en ole näiden clubien kanssa, mutta asiat tunnen, kun elätän itseni vastaavalla treidauksella(osake/index).

    Tottakai pitää olla vakuus, mutta se voi olla huomattavasti pienenpi kuin otettu positio. Koska välittäjä katkaisee automaattisesti väärään suuntaan kulkevan treidin, ei vakuuden tarvi olla kuin osa positiosta!

    Äänestä

  • Tradettaja kirjoitti:

    vipu eli laina tarvii aina vakuudet. Jos ostat kiinteistön siinä osavakuus on seinät ja katto. Valuuttakaupassa näin ei ole tarvit jonkunlaiset takuut vivullesi eli lainalle. Niinkuin sanoin erialalla toimiva ystäväni(hän toimii valuuttakaupassa minä en) sanoi juuri eilen tuon yhtälön olevan mahdoton ja kannattaa kysyä mikä on alusta ja takaus, koska ei ole mikään salaisuus, vaikka kuinka suljettu sisäpiiri onkin.

    Äänestä

  • jälleen hohhoijaa kirjoitti:

    No ei tarvitse, voisit vähän goolettaa asiaa ja jatkaa sitten noita sun jorinoita, jos vielä mieli tekee!

    Äänestä

  • jälleen hohhoijaa kirjoitti:

    vipu eli laina tarvii aina vakuudet. Jos ostat kiinteistön siinä osavakuus on seinät ja katto. Valuuttakaupassa näin ei ole tarvit jonkunlaiset takuut vivullesi eli lainalle. Niinkuin sanoin erialalla toimiva ystäväni(hän toimii valuuttakaupassa minä en) sanoi juuri eilen tuon yhtälön olevan mahdoton ja kannattaa kysyä mikä on alusta ja takaus, koska ei ole mikään salaisuus, vaikka kuinka suljettu sisäpiiri onkin.

    JOS OOT NIIN VITUN TYHMÄ ETTÄ ET OSAA LUKEA, NIIN TEE JOTAIN ITSELLESI.

    MIKÄ TÄSSÄ ON NIIN VAIKEAA? NÄIHÄN TÄMÄ HOMMA ON TOIMINUT NIIN KAUAN KUIN JAKSAN MUISTAA!

    Marginaali
    FOREXYARD sallii valuuttakaupan käyttäen erittäin suurta vipua. Jokainen sijoittaja voi valita vipumäärän, jota hän haluaa käyttää kaupankäynnissä. Ellei sijoittaja toisin määrää, FOREXYARD asettaa viputason FOREXYARD:n oletusmarginaalitasoon talletetulle määrälle. Vipuvaatimukset vaihtelevat tilin koon mukaan, ja meklari voi muuttaa niitä omalla päätöksellään ajoittain perustuen kaupankäynnin määrään ja markkinaolosuhteisiin.

    Vipua jopa 200:1
    Jokaista valuuttaerää kohti asiakkailla on oltava 1/2% positioidensa arvosta tilillään (vipua noin 200:1). Määrä ei muutu klo 17 jälkeen New Yorkin aikaa, jolloin tehdään uusinta, mutta se pysyy vakiona noin 1/2 %:ssa erää kohti koko päivän ja yön yli.

    Jopa 100:1 vipua yli 100 000 yksikön kaupoille
    Jokaista valuuttaerää kohti asiakkailla on oltava 1% positioidensa arvosta tilillään (vipua noin 100:1). Määrä ei muutu klo 17 jälkeen New Yorkin aikaa, jolloin tehdään uusinta, mutta se pysyy vakiona noin 1 %:ssa erää kohti koko päivän ja yön yli.

    Jopa 25:1 vipua yli 1 000 000 yksikön kaupoille
    Jokaista valuuttaerää kohti asiakkailla on oltava 4% positioidensa arvosta tilillään (vipua noin 100:4). Määrä ei muutu klo 17 jälkeen New Yorkin aikaa, jolloin tehdään uusinta, mutta se pysyy vakiona noin 4%:ssa erää kohti koko päivän ja yön yli.

    Marginaaliseuranta
    Järjestelmään sisältyy myös tärkeä turvallisuustoiminto, jonka avulla asiakkaat eivät voi menettää enempää rahaa kuin heillä on tilillään. Jos tilin likviditeetti, eli tilin liikkuva kokonaisarvo, laskee alle marginaalivaatimuksen, joka on noin 20 %:n käyttömarginaalista, suljetaan kaikki positiot. Näin sijoittajaa suojataan menettämästä enempää kuin kaupankäyntitilille talletetut rahat.

    forexia oikeasti? vastaus et. Ensinnäkin antavat pääomaan sitoutuvan takauksen (joka on käytännössä oma pääoma). Toiseksi eivät takaa omaa pääomaa ylittävältä osuudelta varsinkaan 100x vivulla ylittävää lainaa, vaan ilman muuta vaativat sijoittaakseen takauksen. kolmanneksi forexyard ei ole takaava osapuoli, vaan vaatii aina pankkilaitokseen sitoutuvan takauksen. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • käyttänyt kirjoitti:

    No juuri näin, ja niinhän mä koitin sulle selittää. Eli voit ottaa huomattavasti suuremman position kuin sulla on PÄÄOMAA. Ihan sama futuurien treidaamisessa.

    Ja jos 100x on nyt tämän asian pointti, niin ei tietenkään 100 x vipua saa kuin aivan pienille pääomille.

    edelleenkin tarvit sen TAKAUKSEN. Mistä se tulee, jota olen nyt kysynyt tämänpäivän. Kukaan sijoituclubiin sijoittanut ei ole ilmeisesti niin tyhmä, että ei ole kysynyt sitä.

    oikein =)

    Äänestä

  • käyttänyt kirjoitti:

    forexia oikeasti? vastaus et. Ensinnäkin antavat pääomaan sitoutuvan takauksen (joka on käytännössä oma pääoma). Toiseksi eivät takaa omaa pääomaa ylittävältä osuudelta varsinkaan 100x vivulla ylittävää lainaa, vaan ilman muuta vaativat sijoittaakseen takauksen. kolmanneksi forexyard ei ole takaava osapuoli, vaan vaatii aina pankkilaitokseen sitoutuvan takauksen. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää?

    Valuutat on tosin kokoajan taulussa, kun haen niistä tukea osake/index-scalppaukseen. Valuuttadatan toimittaa mulle Prorealtime, joten en varsinaisesti käytä näitä mitään valuuttatrading saitteja!

    Äänestä

  • mutta jopa kirjoitti:

    edelleenkin tarvit sen TAKAUKSEN. Mistä se tulee, jota olen nyt kysynyt tämänpäivän. Kukaan sijoituclubiin sijoittanut ei ole ilmeisesti niin tyhmä, että ei ole kysynyt sitä.

    Mä oon käsittänyt että nämä veijarit käyttivät näitä forex alustoja ikäänkuin yhtenä isona asiakkaana(sikäli kun käyttivät), joten silloinhan tuo pelkkä marginaali riittäisi!

    Äänestä

  • Tradettaja kirjoitti:

    Valuutat on tosin kokoajan taulussa, kun haen niistä tukea osake/index-scalppaukseen. Valuuttadatan toimittaa mulle Prorealtime, joten en varsinaisesti käytä näitä mitään valuuttatrading saitteja!

    tule ulos niin nopessa reaaliajassa, jonka 100x vipu tuollaisilla summilla vaatisi. Kerkeät hävitä viiveellä sijoitus pääomasi muutamassa sekunnissa tuollaisilla vivuilla ja varsinkin summilla. Niinkuin sanoin valuuttakauppaa käyvä taho käyttää jopa 250x vipua, mutta summat on mitä on vaikka isoja mielestäni (tutulla limiitti 250x 15000 taalaa). Ja niinkuin itsekin sanoit kyse ei ole lainan(lue vivun) kertoimesta vaan suuruudesta.

    Äänestä

  • Tradettaja kirjoitti:

    Mä oon käsittänyt että nämä veijarit käyttivät näitä forex alustoja ikäänkuin yhtenä isona asiakkaana(sikäli kun käyttivät), joten silloinhan tuo pelkkä marginaali riittäisi!

    läheskään näihin tuottoihin jota ilmoitettu(jos vähänkin totta nuo tuotto ilmoitukset). Laina rahaa täytyy olla väkisin vääntämässä tuota tuottoa ylös ja 100x ylöspäin johtava vipu sen selittäisi, mutta kuka sen takaa?

    Äänestä

  • ei riitä kirjoitti:

    juuri tuolla sängyssä mietin, että niin isolla pääomalla kun tämä clubin nyt muka pitäisi toimia, tuo vipuvaikutus olisi todellakin paljon pienempi kuin 100x.

    Oikestaan tämän kusetuksen ydin on juuri tuossa, että sijoittajille on myyty tuo valtavan vivun mahdollisuus. Sitten nämä sijoittajapolot eivät ole ymmärtäneet, että se on mahdollista vain hyvin pienillä pääomilla.

    Äänestä

  • ei sekään kirjoitti:

    tule ulos niin nopessa reaaliajassa, jonka 100x vipu tuollaisilla summilla vaatisi. Kerkeät hävitä viiveellä sijoitus pääomasi muutamassa sekunnissa tuollaisilla vivuilla ja varsinkin summilla. Niinkuin sanoin valuuttakauppaa käyvä taho käyttää jopa 250x vipua, mutta summat on mitä on vaikka isoja mielestäni (tutulla limiitti 250x 15000 taalaa). Ja niinkuin itsekin sanoit kyse ei ole lainan(lue vivun) kertoimesta vaan suuruudesta.

    käytän valuuttaa(chartteja) vain antamaan tukea noihin mun position avauksiin, joten en sen kummemmin ole ikinä itse valuuttakauppaan paneutunut.

    Kyllä toi feedi on ihan ajantasaista(tosin robot osaa hyödyntää myös millisekunnit, mihin mun näpit ei taivu).

    Mutta esim. jenkeistä olen treidannut tuolla Prorealtime feedillä ja Swedujen E*tradella ja hyvin ehtii mukaan nopeissakin liikkeissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudelleen kirjoitti:

Kävimme eilen saunaillassa keskustelun capitasta. Ja heräsi kysymys 100x vivun takaajasta vaikka miljoonalle taalalle (valuuttakaupassa käytetään useinmiten taaloja). Kysyin sitä jo tuolla aiemmin, mutta en saa vastausta hyvin yksinkertaiseen kysymykseen, joka ei ole mikään salaisuus. Tämä olisi jo clubin uskottavuudenkin kannalta hyvin oleellinen asia. Ja jokainen valuuttakauppaa tekevä kyllä törmää ensimmäisenä tähän takaus asiaan. Eli kaikkien se täytyy tietää. Itse voin sanoa, että tilini on nordeassa ja takaajani on sampo-pankki. Ei mitään mullistavia salaisuuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu