Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Minä

hei kaikille !

Kerronpas teille jotain, hämeenlinnan kadut ovat osa elämäntietäni, niiden joukossa en ole maininnut minulle hyvin tuttuja luterilaisia ja ortodoksisen hautausmaan teitä. Lapinlahden hautausmaalla lepäävät etelä-satamassa södern-laivasta maihin astuneesta perheestä isäni, äitini ja kolme sisartani. Ja ortodoksisella hautausmaalla on tienpätkä, joka on elämäntieni raskain osa, suruntie. Sen päässä lepää pieni Vallilan lapseni, joka kasvoi nuorukaiseksi ja meni pois tästä maaimasta ennen minua. Tätä tietä kulkiessani muistan hänen pienten jalkainsa askelet Vallilassa, muistan nuorukaisen, nuoren miehen Töölössä. Minun Hämeenlinna ilma on tihentynyt eletystä elämästä, se on täynnä ystävien ja heidän kanssaan vietettujen hetkien muistoja, tapaamisia ilossa ja surussa....kadonnutta maailmaa. Sitä sävyttävät hämeenlinnan kadut, julkiset rakennukset, puut, antikvariaatit, jotka aina henkevöittävät kaupunkien ilmaa. Kanta-Hämeen kaduilla kulkiessani on melkein kaikkialla jo muistojen varjoiksi muuttuneita ihmisiä eri ikäkausiltani, ja he kansoittavat kaupunkia yhä, rikastuttavat sitä varjoillaan. Olen itse osa hämeenlinnaa, osa sen elämää on ollut minun.
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Enpä ollut minä joka tuon kirjotti. Mulla ei ole kun yksi mielipide ja se kuuluu: asijantuntian saisi tunkea johonkin niin syvälle :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SakkeL kirjoitti:

hei kaikille !

Kerronpas teille jotain, hämeenlinnan kadut ovat osa elämäntietäni, niiden joukossa en ole maininnut minulle hyvin tuttuja luterilaisia ja ortodoksisen hautausmaan teitä. Lapinlahden hautausmaalla lepäävät etelä-satamassa södern-laivasta maihin astuneesta perheestä isäni, äitini ja kolme sisartani. Ja ortodoksisella hautausmaalla on tienpätkä, joka on elämäntieni raskain osa, suruntie. Sen päässä lepää pieni Vallilan lapseni, joka kasvoi nuorukaiseksi ja meni pois tästä maaimasta ennen minua. Tätä tietä kulkiessani muistan hänen pienten jalkainsa askelet Vallilassa, muistan nuorukaisen, nuoren miehen Töölössä. Minun Hämeenlinna ilma on tihentynyt eletystä elämästä, se on täynnä ystävien ja heidän kanssaan vietettujen hetkien muistoja, tapaamisia ilossa ja surussa....kadonnutta maailmaa. Sitä sävyttävät hämeenlinnan kadut, julkiset rakennukset, puut, antikvariaatit, jotka aina henkevöittävät kaupunkien ilmaa. Kanta-Hämeen kaduilla kulkiessani on melkein kaikkialla jo muistojen varjoiksi muuttuneita ihmisiä eri ikäkausiltani, ja he kansoittavat kaupunkia yhä, rikastuttavat sitä varjoillaan. Olen itse osa hämeenlinnaa, osa sen elämää on ollut minun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu