WC:n sijoittaja määrä kasvoi 5 vuodessa ˇ10:stä noin 6000:een. Eli huijattujen lukumäärä kasvoi vuodessa.
10:stä 6000:een viidessä vuodessa = 360 % vuodessa
Jos jokin jäsen päätti kuitata rahansa esim kolmantena toimintavuotena 'luvatulla' 360%:n korolla. Hanski saattoi hyvin maksaa tuon summan, tietäessään että jäsenmäärä oli kasvanut edellisvuonna 360%.
Rahat nostanut sijoittaja kertoi tietysti kavereilleen saaneensa juuri 360% vuosikoron WC:stä, mikä motivoi uudet 3,6 sijoittajaa liittymään tuon 'poistuneen' sijoittajan sijasta. Tietenkään tuo rahat nostanut sijoittaja ei noin vain poistunut clubista vaan pani enimmän osan rahoista takaisin 360% korolla; olihan edellinkin sijoitusperiodi ollut menestys.
Jäsenmäärän vuotuisesta 3,6 kertaistumisella SAATTOI OIKEASTI MAKSAA HUIKEAA KORKOA, mutta täkynä oli että tuo huikea maksettu korko ruokki koko ajan jäsenmäärän huikeaa kasvua.
WC:n OLI JOKA TAPAUKSESSA PAKKO LOPETTAA TOIMINTANSA TÄNÄ VUONNA!
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
WC kuten kaikki ponzi-pyramidit, kaatuvat lopulta siihen että ylempää kerrosta ruokkivia osallistujia ei enää löydy tarpeeksi.
Jos osallistujia oli tänä vuonna 6000, ensi vuonna niitä olisi tarvittu jo 21600 maksamaan edellisvuoden jäsenille luvatut 400%:n korot. Ja niin montaa se ei olisi saanut herättämättä rahoitustarkastuksen ja verottajan huomiota. Kahden vuoden päästä WC:n toiminan pyrörittämiseen olisi jo tarvittu rahat 77760 jäseneltä.
Kun muistetaan että Suomi on enimmäkseen köyhän kansan kansoittama Hölmölä, Uusien liittyvien jäsenten sijoittamiskyvyssä alkoi ilmeisesti jo ilmetä heikkenemistä. Oli siis aika tehdä kuten kymmenissä aiemmissa 'forex scam' tapauksissa eli vetää serverin piuhat irti, ja lähteä rahojen kanssa. Rahaa lienee ollut sisällä VÄHINTÄÄN 18 MILJOONAA (6000 jäsentä x 3000EUR) euroa tai laskemalla summa yläkanttiin SAADAAN 100 MILJOONAA (10000jäsentä x 10000EUR)EUROA. Toki jäsenet ovat myös kuitanneet muutaman miljoonan WC:stä, mutta paljon enemmän nämä Huijarit veivät.
TODELLISUUDESSA
^^^^^^^^^^^^^^^
WC-clubi ei koskaan rahoittanut toimintaansa valuuttakaupoilla, vaan 360%:n vuotuisella jäsenmäärän kasvulla.
Nyt on kaikkien osallistuneiden aika tehdä rikosilmoitukset ja KRP:n laittaa Interpol hakemaan Hanskia epäiltynä 18-100 MILJOONAN Euron huijauksesta.
Ja niille kovapäisemmille, jotka uskovat serverin palaamiseen ja valuuttakaupan jatkamiseen, lukekaapa wikipediasta ja US kauppaministeriön sivuilta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Forex_scam
“In a typical case, investors may be promised tens of thousands of dollars in profits in just a few weeks or months, with an initial investment of only $5,000. Often, the investor’s money is never actually placed in the market through a legitimate dealer, but simply diverted – stolen – for the personal benefit of the con artists.”
http://www.cftc.gov/newsroom/generalpressreleases/2007/pr5332-07.html

Vastaukset 4
Vanhimmat
Valuuttakauppaa, hahhhahah! Jos joku tuollaisen mahtavaan tuottoon kykenevän valuuttarobotin tekisi niin MIKSI VITUSSA SIIHEN PITÄISI HAKEA RAHOITUSTA KAIKENMAAILMAN TUULIPUKUKANSALTA 400% KOROLLA?
Pankista saa lainaa 5% korolla, ja tuosta olisi kiinnostunut aika muutama suursijoittaja. Järki päähän nyt! Kultainen sydän? Älkää nyt edes viitsikö, aikuiset ihmiset :D
Valuuttakauppa on todella raaka ja kilpailtu ala, ja sitä ihan oikeasti pyörittävät robotit. TUOLLAISEEN TUOTTOON PYSTYVÄN ROBOTIN OLISI VOINUT MYYDÄ MILJARDEILLA. Tai sitten sijoittaa itse tonnin ja odottaa muutaman vuoden. MIHIN HELVETTIIN SIIHEN JONKUN MANSIKANVILJELIJÄN RAHOJA TARVITSEE? Tuollaisen robotin keksijää ei todellakaan peruspertin nappulat kiinnostaisi.
Toki, onhan tuo helppo tapa tehdä rahaa. Myydään kalliilla ilmaisessa jaossa netissä oleva flashkikkare pienin muutoksin tolloille, jotka pitävät tätä lahjana taivaasta.
Yhtäkään todistetta siitä että valuuttakauppaa on käyty, ei ole näkynyt. Miksiköhän liittymismaksut nousivat pikkuhiljaa? No siksi että joillekin aiemmin liittyneille voidaan maksaa tuottoja, jotta he hehkuttaisivat ja hommaisivat lisää porukkaa. Ihan saakelin yksinkertaista. Siksi tuossa oli se 6kk nostorajoituskin, hyvin kerkeää hehkuttelemaan sukulaisille ja tuttaville, ja jätkillä on aikaa katella kuinka paljon huijatut syytää taas rahaa. Viimeinen kierros taisi olla aika tuottoisa. Homma tuli nyt siihen pisteeseen että liittymismaksut olisi pitänyt nostaa moninkertaisiksi jos haluaa että saadaan loppupään porukalle tuottoa. Sula mahdottomuus, höynäytettäviä ei yksinkertaisesti saa enää tarpeeksi. Joten perinteinen temppu, johdot irti, kiitti moi. Koko roska perustuu tuohon liittymismaksujen nostamiseen ja siihen että ihmiset ovat niin ahneita eivätkä kotiuta, vaan jättävät virtuaalitilin numerot edelleen kasvamaan. Tuo olisi kaatunut jo vuosia sitten jos kaikki olisivat yhtäkkiä kotiuttaneet. Tai siis, johto olisi nykäisty irti jo silloin.
Tohon kun laitetaan se kiva pikku knoppi lisäksi että se saattaa olla joku sukulainen tai hyvä kaveri joka suosittelee niin eipä tule moni sitä vähääkään järkeä käyttämään. Ja rikosilmoitusta ei millään kehtaisi tehdä.
Miksiköhän klubin säännöissä kiellettiin puhuminen keskustelupalstoilla? HMMMMMM.
MTV3 ja Poliisi-tv tekivät karhunpalveluksen syksyllä, voi vain kuvitella kuinka moni syyti tuonne lisää rahaa.
Eikö se nyt perkele mene kaaliin, että jos rahat lähetetään Moneybookersin kautta Panamaan joka on tunnetusti huijareiden paratiisi pankkiasioissa, ainoa yhteystieto on sähköpostiosoite, Hannu K on VEROVELKAINEN TALOUSRIKOLLINEN, sivut on ollu kiinni jo vaikka kuinka kauan, KRP tutkii... TEITÄ ON HUIJATTU. Finanssialan ihmiset on teilannu nuo säännöt ja esitteet puhtaaksi pyramidihuijaukseksi.
Jokaikinen oikea firma joka joutuu tutkinnan alaiseksi lähettää VÄLITTÖMÄSTI tiedotteen, jossa kertoo miten asiat ovat, puhdistaakseen maineensa ja hälventääkseen epäilyjä. Tuolta ei ole kuulunut pihaustakaan, sponsoreiden keksimiä viestejä lukuunottamatta.
"Kuulin sponsorilta joka on ihan vain kolmen välikäden päässä Hannusta että kaikki on hyvin, ei mitään hätää, viettäkää pääsiäistä vaan. Rahat on tallessa ja kauppoja tehdään koko ajan, sivut palaa myöhemmin"
"HUHHUH, kiitti tiedosta!!! Tiesinhän tämän, klubi on toiminnassa, KIITTI HANNU!!! Vähän jo meinasi alkaa jännittämään. Kohta päästään nauramaan taloustieteilijöille ja paskalehdille"
Hyvää kevään jatkoa, "sijoittajat". Teitä on viety kuin litran mittaa, RAHAT ON HUIJATTU. Älkää ihmeessä tehkö rikosilmoituksia!
Tämä oli harvinaisen fiksu viesti, hieman asiaakin tuhansien räksytysten seassa. Tänne pitäisikin saada enemmän asiaa, faktaa jos mahdollista, ei pelkkä haukkuminen tai toiveiden viljely vie asiaa mihinkään suuntaa. Se vain jämähtää paikallaan riitelyyn. Pitäisi saada tietoa joka pistää ajattelemaan, herättää.
..., että kaikki kotiutukset eivät tulleet suoraan clubin kassasta. Monet hoitivat homman myös näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000033820182
Tällainen kotitustapa mm. tuki päävirityksen pystyssä pysymistä näinkin pitkään.
Ja mitaan ette voi...
Ai että, kun nautin sitä hetkee, kun nää pätijät täällä foorumilla saa nokkiinsa, kun WinCapita palaakin taas kuvioihin... Katsotaanpa vaan...