TEEN RIKOSILMOITUKSEN SPONSSORISTANI!
KIINNI JÄÄ KAIKKI! NYT PENGOTAA KAIKKI KIVET!
KIINNI JÄÄ KAIKKI! NYT PENGOTAA KAIKKI KIVET!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mnekää kertomaan tietonne oma-aloitteisesti poliisille, tunnustuksenne huomioidaan lieventävänä asianhaarana tuomiota langetettaessa.
Miksi ihmeessä pitäs tehdä ponsoristani rikosilmoitus? Itsehän olen mukaan lähteny ja riskit on ollut tiedos!
Kait tuokin on joidenkin osalta siinä ja siinä.
Winclub/Wincapita ei ole koskaan virallisesti ilomoittanut, milloin on nk. asian myyntitilaisuus.
Itselleni asia kävi niin, että kaveri soitti ja ilmoitti että tule sinne ja sinne ja kellonajan ja kertoi vaan, että hänellä on mielenkiintoista asiaa. No menin sitten, koskkapa kaveri PYYSI, aika avaikea sanoa ei tutulle. Kyseessä oli siis winclubin(siihen aikaan) tilaisuus. Kehunta oli aika vuolasta ja tuottoja luvattiin aika käsittämättömiä määriä.
No ehkä elämä on opettanut, enkä asialle lämmennyt. Pari seuravaakin päivää soiteltiin ja vongattiin mukaan. Että onko tämä ollut siis monen hyväuskoisen kohdalta niin vapaaehtoista ja omatoimista, kyllä tuollaisen toiminnan lipevä asanajaja kääntää kyllä toistapäin.
Minulle itselle ei ainakaan missään välissä ole luvattu mitään tuottaja vain tuotto ennusteita!
Ja sanottiin että niin paljon kannattaa sijoittaa kun on varaa hävitä jos clubi kaatuu.
Ja mitään takuuta tuotoille luvattu!