kirjoituskielto napsahtaa.
Jo kertomieni asioiden lisäksi tämäkin koskee minun lisäkseni ainakin kaikkia niitä, jotka Suomessa 60-luvulla aikaansaadulla poliittisella päätöksellä myytiin Ruotsin ja Etelä-Suomen taajamien tarpeisiin.
Onko meillä, vieraisiin oloihin jollain tavalla tottuneilla, tapahtunut itsensä ja omien tunteittensa hylkääminen samalla kun on alkanut käyttää murteensa sijasta yleiskieltä?
Luulen että motiivi ratkaisee, se mistä syystä alkoi puhua yleiskieltä.
Hävettikö puhua murrettaan ja hylkäsi sen? Vai opittiinko se siinä tilanteessa, että halusi kiinnittää kuulijoidensa huomion itse asiaan?
Muualla Suomessa Pohjois-Karjalan murretta puhuessaan vei samalla kuulijoiden huomion pois itse asiasta, eikä sellainen puhuminen tyydytä. Tuntui kuin olisi olemassa kuulijoille vain pellenä ja asiakeskustelussa olisi täysin olematon, tai korkeintaan väline, jolla ei ole tunteita.
Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa puhua Pohjois-Karjalan murretta, paitsi kesälomien aikana. (sivuhuom! jolloin väkivaltaisen häirikkötakiaiseni kanssa loisimme vanhempieni kustannuksella kuukauden kerrallaan. Olen eronnut ja se mahdollistaa mm. tämän kirjoituksen)
Suomen yleiskieltä oppiessani olen tavallaan oppinut yhden vieraan kielen.
Kansakoulussa alkaen 1953 puhuttiin murretta, mutta siellä opittiin kirjoittamaan kirjakielellä.
Jo kertomieni asioiden lisäksi tämäkin koskee minun lisäkseni ainakin kaikkia niitä, jotka Suomessa 60-luvulla aikaansaadulla poliittisella päätöksellä myytiin Ruotsin ja Etelä-Suomen taajamien tarpeisiin.
Onko meillä, vieraisiin oloihin jollain tavalla tottuneilla, tapahtunut itsensä ja omien tunteittensa hylkääminen samalla kun on alkanut käyttää murteensa sijasta yleiskieltä?
Luulen että motiivi ratkaisee, se mistä syystä alkoi puhua yleiskieltä.
Hävettikö puhua murrettaan ja hylkäsi sen? Vai opittiinko se siinä tilanteessa, että halusi kiinnittää kuulijoidensa huomion itse asiaan?
Muualla Suomessa Pohjois-Karjalan murretta puhuessaan vei samalla kuulijoiden huomion pois itse asiasta, eikä sellainen puhuminen tyydytä. Tuntui kuin olisi olemassa kuulijoille vain pellenä ja asiakeskustelussa olisi täysin olematon, tai korkeintaan väline, jolla ei ole tunteita.
Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa puhua Pohjois-Karjalan murretta, paitsi kesälomien aikana. (sivuhuom! jolloin väkivaltaisen häirikkötakiaiseni kanssa loisimme vanhempieni kustannuksella kuukauden kerrallaan. Olen eronnut ja se mahdollistaa mm. tämän kirjoituksen)
Suomen yleiskieltä oppiessani olen tavallaan oppinut yhden vieraan kielen.
Kansakoulussa alkaen 1953 puhuttiin murretta, mutta siellä opittiin kirjoittamaan kirjakielellä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"myytiin Ruotsin ja Etelä-Suomen taajamien tarpeisiin". Ei kai myyty. En ole kuullut, että Ilomantsi olisi saanut siitä ihmiserästä mitään hintaa.
Ei saanut edes veromarkkoja, koska muuttoilmoituksen tehtyään verot menivät asuinkuntaan.
Ja lisään vielä, että mieron tielle lähdettyäni ja etenkin perillä Mierossa minusta alkoi tuntua, että minut oli ilmiannettu desanttina, tai vähintäänkin epäiltiin minun saaneen vaikutteita Neuvostoliiton sosialismista. Olinhan rajan pinnasta kotoisin.
Vaikka olen asunut täällä kymmeniä vuosia, puheen nuotti paljastaa minut, ja Mieron epäluulo kytee.
Eipä se kunta hintaa saanut, se vähäinen koulutus ja huolenpito jäi "kasvatukselliseksi rasitteeksi." Muuttokunta sai "valmiin tavaran."
Kielestä; kiertolaisena ei kasva koskaan mihinkään. Ei siis ole mistään kotoisin. Murre osittain häviää - ihan luonnollisesti. Saapihan siitä käydessään kuulla, että olet muuttunut
"herraskaiseksi." Välipä tuolla, tuon naljailun kyllä kestää. Suattaapihan takana olla muutakin
jäynää. Välipä silläkään, onhan maailma sentään opettanut yhtä ja toista. "Koulu" on opettanut seisomaan omilla jaloillaan. Toivottavasti.