Emma Anna

hieno saavutus

Ei Emma-gaalassa turhia palkita ja palkinto on osoitus hyvin tehdystä työstä.

10

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anna Voicella

      taas tänään näky ja pelasti päivän:)

    • hehkuttelemaan.

      Pian julkistavat uuden levyn ja kilpailu alkaa alusta. Eikä voi vielä tietää, miten tulee pärjäämään.

      Ihan ok, jos sama tahti jatkuu, mitä epäilen. Kuten kuuluukin varsikin noiden idols-kilpailusta tulleiden kohdalla.

      Anna saisi vähentää tuotaa esillä oloaan. Musiikki myy, joten miksi tyrkyttää itseään joka paikkaan? Pelkääkö, että ihmiset unohtavat hänet?

      • Mitä pahaa julkisuudessa?

        "Anna saisi vähentää tuotaa esillä oloaan. Musiikki myy, joten miksi tyrkyttää itseään joka paikkaan?"

        Mitähän haittaa on artistille esillä olosta? Voitko mainita muutamia esimerkkejä? Annahan ei muuten ole julkisuudessa mokailujen vuoksi, joten siitä aiheesta ei löydy esimerkkejä.`

        Ei ole Annan vika, että hän on niin valovoimainen persoona, että lehdet repivät häntä haastatteluihin ja juttuihin. Luulenpa, että Anna on joutunut sanomaan "ei" vaikka kuinka monta kertaa.

        Yleensä artistit haluavat olla julkisuudessa niin paljon kuin mahdollista, koska se tukee levyn ja keikkojen markkinointia.

      • Kerros.
        Mitä pahaa julkisuudessa? kirjoitti:

        Ketkä ovat, jotka tekevät jotain ylimääräistä? Ketkä mukamas haluavat julkisuudessa niin paljon, kuin on mahdollista?

        Rapakon takana? Ne viisaimmat ovat esillä silloin, kun heidän elokuvansa tai levynsä tulevat markkinoille. Tietysti on näitä oheistuote bisneksiä:

        Vaatemerkki, hajuvesi jne... siihen taitaapi jäädä.

        Muulloin ei ole. Eli vain silloin, kun omat jutut ovat ajankohtaisia. Anna voi olla vaikka milloin vain, vaikkei ole tarpeen. Sitä paitsi. Ihmiset voivat kyllästyä tuollaisiin.

        Nämä Britney Spears ja Lohanin kaltaiset tarvitsevat enemmän julkisuutta, kun yksinkertaisesti heidän persoonansa, karisma ei millään riitä. Siksi ne juhlivat avoimesti ja ovat joka paikassa.

        Musiikin teko on heidän työtään, piste.

        Tietysti paparazzit ottavat kuvia, vaikka tähdet ovat vapaa-ajalla. Onko se jotain esillä oloa. Onhan heillä omatkin elämänsä.

      • Etkö seuraa mediaa?
        Kerros. kirjoitti:

        Kari Tapio, Nightwish, Ville Valo,Neumann, Kaija K...

        Näitä riittää.

        Monen kohdalla on kuitenkin se ongelma, että media ei ole heistä kiinnostunut kuin sen verran, että julkaisee kerran vuodessa "olen tehnyt uuden levyn"-puffijutun.

        Ei joku huono rock-bändi ole sen vuoksi julkisuudessa vain harvoin etteikö sille julkisuus maistuisi. Mutta milläs menet julkisuuteen, jos kukaan ei ole kiinnostunut etkä myy yhtäkään lehteä.

      • Ville Valosta.
        Etkö seuraa mediaa? kirjoitti:

        Kari Tapio, Nightwish, Ville Valo,Neumann, Kaija K...

        Näitä riittää.

        Monen kohdalla on kuitenkin se ongelma, että media ei ole heistä kiinnostunut kuin sen verran, että julkaisee kerran vuodessa "olen tehnyt uuden levyn"-puffijutun.

        Ei joku huono rock-bändi ole sen vuoksi julkisuudessa vain harvoin etteikö sille julkisuus maistuisi. Mutta milläs menet julkisuuteen, jos kukaan ei ole kiinnostunut etkä myy yhtäkään lehteä.

        paitsi silloin, kun uusi levy ilmestyy. Siltikin HIM:n menestyy siellä. Yleensä vain Suomen mediassa kirjoitetaan, että Valo ollut huppelissa.

        Onhan hän vieraillut näissä Jackass ohjelmassa, mut kuitenkin.

        Nightwish menestyy myös, eikä heistäkään muuten kirjoiteta.

        Niin. Ei vapaa-ajalla joka ikiseen haastatteluun. Menevät vasta silloin, kun ajankohtaista.

      • Ei kiinnostusta
        Ville Valosta. kirjoitti:

        paitsi silloin, kun uusi levy ilmestyy. Siltikin HIM:n menestyy siellä. Yleensä vain Suomen mediassa kirjoitetaan, että Valo ollut huppelissa.

        Onhan hän vieraillut näissä Jackass ohjelmassa, mut kuitenkin.

        Nightwish menestyy myös, eikä heistäkään muuten kirjoiteta.

        Niin. Ei vapaa-ajalla joka ikiseen haastatteluun. Menevät vasta silloin, kun ajankohtaista.

        Ville Valosta ei kirjoiteta paljon USA:ssa, koska lehdillä ei ole siihen mitään mielenkiintoa. Ville Valo ei myy siellä yhtään paikallisen iltapäivälehden tai vastaavan irtonumeroa.

        Nightwish oli julkisuudessa aivan kauheasti tässä taannoin. Seurattiin vuoden verran uuden solistin etsintää. Ja kyse oli markkinoinnista, tietysti. Ilman markkinointia ei Nightwishkaan menestyisi kuten menestyy.

        Silloin kun on suuri stara, voi päättää ettei mene johonkin haastatteluun. Silloin kun vasta tekee työtä päästäkseen huipulle, jokaiseen haastatteluun on mentävä jos suinkin mahdollista. Ja niinhän kaikki menevätkin.

        Mutta minkäs Anna sille voi, että hän on kiinnostavampi kuin 50 autotallirockbändiä yhteensä.

      • lehdissä.
        Ei kiinnostusta kirjoitti:

        Eikös sen levy ihan kivasti myynyt, vaikka levy-yhtiö panosti enemmän Koivuseen Annaan? Niin ja oli vähemmän esillä.

        Et vastannut siihen, että HIM on todella suosittu jenkeissä, vaikkei heistä kirjoteta paljoa.

    • sisäpiirissä
      • oli silkkaa

        faktaa.
        Tämän pikkutyttelin palkitseminen kuuluu kuvioihin;sirkushuvia kansalle.
        Mitenkään ei voi enää pitää edes koko tapahtumaa missään arvossa, sen näki tästäkin "palkinnosta".
        Tämä neiti tepastelee aikansa ja tulee uusi tättähäärä ja show jatkuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      149
      3730
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      96
      3612
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3153
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2511
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2172
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      25
      1367
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      95
      1221
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1061
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1008
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      989
    Aihe