Rolling Stones on eittämättä kaikkien aikojen paras rock’n’roll –bändi. He ovat tehneet enemmän täydellisiä rockbiisejä kuin mikään muu yhtye. ABBA sen sijaan on popin saralla ehdoton ykkönen. Mutta kysymys kuuluukin: kumpi näistä kahdesta bändistä on suurempi?
Kysymys on haastava. On vaikeaa vertailla eri tyylilajien kappaleita toisiinsa. Toisaalta se on helppoa, koska molempien biisit ovat omissa genreissään niin ylittämättömiä klassikoita. Mutta hei: Satisfaction vai Dancing Queen? Brown Sugar vai Waterloo? Vaikeaksi menee.
Vastaan kuitenkin ABBA. Loistava 10 vuoden ura, joka loppui oikeaan aikaan. No, eihän Rollareidenkaan vanhoihin mestariteoksiin vaikuta se, mitä he nykyään tekevät. Mutta bändin tarunomaisuudesta ja nykyisestä uskottavuudesta se on vienyt tietyn siivun pois.
Rolling Stones vai ABBA
21
1108
Vastaukset
- Ville Viiki
Vaikka vertailu yleensä onkin tyhmää, tässä nimenomaisessa rinnastuksessa on jotain järkevää. Verrataan parasta rokkibändiä parhaaseen popbändiin. Kiintoisaa.
Vastaan kuitenkin, että on mahdoton sanoa, kumpi on kovempi. Objektiivisesti ne on molemmat niin huippuja. Ja onhan se ensisijaisesti makuasia kuitenkin. Itse pidän molemmista ja siksi vastaan: Molemmat!- Keef mR. Rock
on itselleni se tärkein bändi kautta aikojen, mutta Abban ansioita on mahdoton kiistää. Äänestän omalta osaltani Rollareita.
- Daddy Pop
Ihan mahdoton kysymys. Kummallakin on kiistattomat ansionsa, on ihan makuasia kummasta pitää enemmän.
- Komppaa
tätä. Mahd kyssäri.
- levymyynnin mukaan
abba olisi isompi. abban levyjä on myyty yli 250 miljoonaa, rollareiden vajaa 200 miljoonaa.
nämä siis maailmanlaajuisia myyntejä.
usa:n markkinoilla abba ei myynyt kuin hieman yli
10 miljoonaa albumia, kun taas rollareiden vastaava luku on noin 65 miljoonaa.- simeni
"abba olisi isompi. abban levyjä on myyty yli 250 miljoonaa, rollareiden vajaa 200 miljoonaa.
nämä siis maailmanlaajuisia myyntejä"
Abban levyjä on kyllä myyty 370-400 miljoonaa nykytietojen mukaan.
http://www.stara.fi/?p=7392
Ja Rollareiden luku kansainvälisesti on luultavasti lähempänä 250 kuin 200 miljoonaa tänä päivänä.
"usa:n markkinoilla abba ei myynyt kuin hieman yli
10 miljoonaa albumia, kun taas rollareiden vastaava luku on noin 65 miljoonaa."
Abba on kyllä myynyt USA:ssa paljon enemmän kuin 10 miljoonaa. Pelkästään Abba Gold -kokoelmaa on kaupattu siellä reilut 6 miljoonaa, ja onhan niillä kuitenkin kymmeniä muitakin julkaisuja.
Myös Rollareiden jenkkilukujen uskoisin olevan suuremmat.
Eli kaikki luvut oli alakanttiin ;) - Agbebjan
simeni kirjoitti:

Eli kaikki luvut oli alakanttiin ;)Vaikka Rollarit eittämättä ovat tehneet ISON kasan klassikoita, on ABBAlla niitä vielä enemmän. Vastaus siis: ABBA.
- tjaa-a
simeni kirjoitti:
"abba olisi isompi. abban levyjä on myyty yli 250 miljoonaa, rollareiden vajaa 200 miljoonaa.
nämä siis maailmanlaajuisia myyntejä"
Abban levyjä on kyllä myyty 370-400 miljoonaa nykytietojen mukaan.
http://www.stara.fi/?p=7392
Ja Rollareiden luku kansainvälisesti on luultavasti lähempänä 250 kuin 200 miljoonaa tänä päivänä.
"usa:n markkinoilla abba ei myynyt kuin hieman yli
10 miljoonaa albumia, kun taas rollareiden vastaava luku on noin 65 miljoonaa."
Abba on kyllä myynyt USA:ssa paljon enemmän kuin 10 miljoonaa. Pelkästään Abba Gold -kokoelmaa on kaupattu siellä reilut 6 miljoonaa, ja onhan niillä kuitenkin kymmeniä muitakin julkaisuja.
Myös Rollareiden jenkkilukujen uskoisin olevan suuremmat.
Eli kaikki luvut oli alakanttiin ;)tuo 10 miljoonaa tulee siis yhteenlasketuista kulta ja platinalevyistä. siihen kun lisätään sinkut ja albumit jotka eivät ole yltäneet kultalevyyn, tuleehan siitä enemmän. www.riaa.com, siellä näkyy. olikohan se 10 vai 12, jotain semmosta.
- kysymys..
-ainoa OIKEA vastaus kyssäriin on: The Beatles. Siinä on kaikkien aikojen suurin yhtye.Muut tulee perässä sitten,jos pysyy.. :)
- Semvelt
Vaikea kysymys, sillä molemmilla on todellakin kiistattomat ansionsa! Vastaan kuitenkin omalta osaltani ABBA. Uskomattoman lahjakas bändi, joka teki melkoisen litanian klassikoita. Bändin sävelmät elävät omaa elämäänsä, vaikka niitä yritetäänkin kopioida. Samoin Rolling Stonesin biisit, joista varmaan viisi on kymmenen aikamme parhaan rocklaulun joukossa. Satisfaction luonnollisesti kärjessä. Olen kyllä Stones-diggari henkeen ja vereen, mutta vielä enemmän mulle merkitsee ABBA.
Beatleskin oli hyvä yhtye, mutta ei se tähän keskusteluun kuulu. - niinsevaanonet
Semvelt kirjoitti:
Vaikea kysymys, sillä molemmilla on todellakin kiistattomat ansionsa! Vastaan kuitenkin omalta osaltani ABBA. Uskomattoman lahjakas bändi, joka teki melkoisen litanian klassikoita. Bändin sävelmät elävät omaa elämäänsä, vaikka niitä yritetäänkin kopioida. Samoin Rolling Stonesin biisit, joista varmaan viisi on kymmenen aikamme parhaan rocklaulun joukossa. Satisfaction luonnollisesti kärjessä. Olen kyllä Stones-diggari henkeen ja vereen, mutta vielä enemmän mulle merkitsee ABBA.
Beatleskin oli hyvä yhtye, mutta ei se tähän keskusteluun kuulu.ABBA on täydellinen bändi - nerokas laulunkirjoittajatiimi (Andersson/Ulvaeus) ja kaksi upeaa, erilaista, mutta yhdessä huikealta kuulostavaa naislaulajaa: Agnetha ja Anni-Frida. Loputtomasti hittejä, upeita levyjä (Arrival, Super Trouper, The Visitors), klassikoiden putki omaa luokkaansa. Sitä paitsi heidän uransa oli kestoltaan(ki) täydellinen, osasivat lopettaa ajoissa. ABBA on paras ;)
- Rooster.
niinsevaanonet kirjoitti:
ABBA on täydellinen bändi - nerokas laulunkirjoittajatiimi (Andersson/Ulvaeus) ja kaksi upeaa, erilaista, mutta yhdessä huikealta kuulostavaa naislaulajaa: Agnetha ja Anni-Frida. Loputtomasti hittejä, upeita levyjä (Arrival, Super Trouper, The Visitors), klassikoiden putki omaa luokkaansa. Sitä paitsi heidän uransa oli kestoltaan(ki) täydellinen, osasivat lopettaa ajoissa. ABBA on paras ;)
-älä nyt pikkutyttö viitsi Rollarisivulle tulla hattaraa tarjoomaan.Tääl on ISOJA,pahoja poikia,jotka sanoo: ...auuuuurrggghhh!!....look out!
- Stleg
Rooster. kirjoitti:
-älä nyt pikkutyttö viitsi Rollarisivulle tulla hattaraa tarjoomaan.Tääl on ISOJA,pahoja poikia,jotka sanoo: ...auuuuurrggghhh!!....look out!
huumehippikompromissibändin ihailija tule tänne selostamaan, mitä muiden pitää vastata ;)
Vastaus itse kysymykseen:
No siis....Molemmathan ovat tehneet PALJON loistavia biisejä ja ovat tosiaan kumpainenkin tavallaan oman genrensä täydellisin arkkityyppi: Rolling Stones rock'n'rollissa ja Abba popmusiikin saralla. Tykkään molempien musasta, ja olen TIETYSTI sitä mieltä, että vertailu on turhaa, mutta JOS nyt yritetään katsoa objektiiviselta kannalta, niin...katsotaan sitten:
Stonesin kultakausi oli vuosina 1968-1973, jonka aikana bändi lunasti paikkansa maailman parhaana rockbändinä. Abba kultakaudeksi lasketaan etunenässä vuodet 76-81. Eli molemmilla huikein luomiskausi kesti viisi vuotta. Tasapeli tässä kategoriassa, eikö?
Molemmat ovat tehneet niin paljon ikimuistettavia lauluja, että vaikea sanoa kumpi voittaisi tämän kategorian. Abbassa oli ihan huippumuusikot, mutta Stonesin jätkäthän ne vasta kovia soittajia olivatkin! Äskettäin Beggars Banquetin kuunnelleena (ja Keith Richardin huipputyylikästä soittoa suu auki ihailleena) tekis melkein mieli sanoa, että soittajina RS voittaa, mutta ei nyt kuitenkaan. Tasapeli tässäkin kategoriassa.
Myyntiluvut eivät kerro musiikista, mutta koska skaba on ollut niin tiukka, pitää tämmönenkin mittari ottaa mukaan. Abba voittaa tässä sarjassa: lähes 400 miljoonaa myytyä levyä. Rollareilla reilut 200 milliä. Mutta eihän myyntiluvut oikeesti oo mikään kriteeri bändin paremmuudelle.
Vastaus: en tiedä! Molemmat ovat niin pirub hienoja bändejä, että paremmuusjärjestykseen laittaminen on mahdotonta. Verratkaa vaikka Velvet Undergroundia Don Huonoihin, niin valinta on helpompi ;) - gee..
Stleg kirjoitti:
huumehippikompromissibändin ihailija tule tänne selostamaan, mitä muiden pitää vastata ;)
Vastaus itse kysymykseen:
No siis....Molemmathan ovat tehneet PALJON loistavia biisejä ja ovat tosiaan kumpainenkin tavallaan oman genrensä täydellisin arkkityyppi: Rolling Stones rock'n'rollissa ja Abba popmusiikin saralla. Tykkään molempien musasta, ja olen TIETYSTI sitä mieltä, että vertailu on turhaa, mutta JOS nyt yritetään katsoa objektiiviselta kannalta, niin...katsotaan sitten:
Stonesin kultakausi oli vuosina 1968-1973, jonka aikana bändi lunasti paikkansa maailman parhaana rockbändinä. Abba kultakaudeksi lasketaan etunenässä vuodet 76-81. Eli molemmilla huikein luomiskausi kesti viisi vuotta. Tasapeli tässä kategoriassa, eikö?
Molemmat ovat tehneet niin paljon ikimuistettavia lauluja, että vaikea sanoa kumpi voittaisi tämän kategorian. Abbassa oli ihan huippumuusikot, mutta Stonesin jätkäthän ne vasta kovia soittajia olivatkin! Äskettäin Beggars Banquetin kuunnelleena (ja Keith Richardin huipputyylikästä soittoa suu auki ihailleena) tekis melkein mieli sanoa, että soittajina RS voittaa, mutta ei nyt kuitenkaan. Tasapeli tässäkin kategoriassa.
Myyntiluvut eivät kerro musiikista, mutta koska skaba on ollut niin tiukka, pitää tämmönenkin mittari ottaa mukaan. Abba voittaa tässä sarjassa: lähes 400 miljoonaa myytyä levyä. Rollareilla reilut 200 milliä. Mutta eihän myyntiluvut oikeesti oo mikään kriteeri bändin paremmuudelle.
Vastaus: en tiedä! Molemmat ovat niin pirub hienoja bändejä, että paremmuusjärjestykseen laittaminen on mahdotonta. Verratkaa vaikka Velvet Undergroundia Don Huonoihin, niin valinta on helpompi ;)-paljon textiä laitoit,eli todistit sanonnan "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten",oikeaksi...-et tiedä musasta juuri mitään,mut sanomisen halu voittaa itsekriittisyyden.. ;)
- Stleg
gee.. kirjoitti:
-paljon textiä laitoit,eli todistit sanonnan "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten",oikeaksi...-et tiedä musasta juuri mitään,mut sanomisen halu voittaa itsekriittisyyden.. ;)
ei ole edes kirjoitustaitoa :)
PS. tiedän musiikista ainakin 1000 kertaa enemmän kuin sinä potenssiin 1000.
IhQ teinix.
:D:DD
(hitto mitä porukkaa täällä pyörii) - ...................
Stleg kirjoitti:
ei ole edes kirjoitustaitoa :)
PS. tiedän musiikista ainakin 1000 kertaa enemmän kuin sinä potenssiin 1000.
IhQ teinix.
:D:DD
(hitto mitä porukkaa täällä pyörii)(hitto mitä porukkaa täällä pyörii)....joo,tiedetään,et olet pöpiläs,ja ympärillä pyöriviä hoidokkeja vahtaat... :)
- dghdhd
................... kirjoitti:
(hitto mitä porukkaa täällä pyörii)....joo,tiedetään,et olet pöpiläs,ja ympärillä pyöriviä hoidokkeja vahtaat... :)
Beatles on latteaa poppia, Stonesit sentään osas tehdä kunnon rokkia, Abba sen sijaan upeaa popmusaa. Beatles teki tylsiä rallatuksia, musiikillisesti köyhää Revolution 9.9.9.9.9 -sekoilua ja muuta paskaa. Beatles on paska, RS ja ABBA futaa molemmat!
- .....................
dghdhd kirjoitti:
Beatles on latteaa poppia, Stonesit sentään osas tehdä kunnon rokkia, Abba sen sijaan upeaa popmusaa. Beatles teki tylsiä rallatuksia, musiikillisesti köyhää Revolution 9.9.9.9.9 -sekoilua ja muuta paskaa. Beatles on paska, RS ja ABBA futaa molemmat!
-kärsix jostain dghdhd:stä,ku textailet noin älyttömiä?... :) The Beatles on ylivoimaisesti,kaikkien aikojen paras bändi..YEAH!
- ruotsilaita
..................... kirjoitti:
-kärsix jostain dghdhd:stä,ku textailet noin älyttömiä?... :) The Beatles on ylivoimaisesti,kaikkien aikojen paras bändi..YEAH!
Korkeintaan yksi 60-luvun parhaista. Hyvä oli, ei sillä, mutta paras?? Ei....
- Nanker_Phelge
Ei näitä voi tai pidäkään vertailla!
- tietysti!
A-B-B-A!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004847182- 2272558
- 262551
- 1571844
- 1141738
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31339Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01244Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621138- 741133
IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41125