Löysinpä kiinnostavaa luettavaa

Linkittäminen ei aina hyvä, mutei aina pahakaan, kuten nyt. Parempi on ottaa selvää ja varoa myös Suomiveljiä Thaimaassa. Sillä kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää, ei myöskään totta, mitä totena puhutaan, jne.

"Suomalainen kaksoishinnoittelu

Meillä ulkosuomalaisilla on yleensä vierailla mailla tukenamme ja turvanamme vain toisemme. Tämä korostuu etenkin Thaimaassa, missä paikallinen väestö on sitä mieltä, että vaurailla farangeilla on vara maksaa vähän reilummin ostamistaan tuotteista ja palveluista. Niinpä täkäläiset yrittäjät hyvin usein tapaavat antaa thaikulle alennusta ja keräävät voittonsa ulkomaalaisasiakkailta. Luulisi, että näissä oloissa me suomalaiset osaisimme pitää toistemme puolia, mutta kattia kanssa.Toimitukseemme viime talven aikana tulleiden esimerkkitapausten perusteella ei voi kuin ihmetellä sitä, että jotkut suomalaisyrittäjät myyvät tuotteitaan ja palvelujaan suomalaisasiakkaille kalliimmalla hinnalla kuin ulkomaalaisille.Viime huhtikuussa toimitukseen käveli tuohtunut suomalaiskuluttaja, jolta suomalaisomistuksessa oleva hiussalonki oli nyhtänyt hiusten pesusta ja leikkuusta 3.000 bahtia. Miehellä oli mukanaan kuitti, jossa sekä hinta, yrityksen nimi, että toimiluvan numero olivat nähtävissä. Pikakierros lähiseudun salonkeihin tuotti lopputuloksen, jonka mukaan 500 bahtia vastaavista palveluista on ehdoton maksimi. Toiseksi esimerkiksi kelvatkoon järkyttynyt suomalainen asunnon ostaja, joka suomalaisvälittäjän kanssa oli mennyt katsomaan 4,4 miljoonan bahtin hintaista omakotitaloa ja nähnyt pihalla talon myynnistä kertovan kyltin, jossa myyntihinnaksi ilmoitettiin 2,9 miljoonaa bahtia. Valitettavasti nämä eivät ole mitään yksittäistapauksia. Hinnoitteluun oleellisena osana kuuluva Suomi -lisä kun on erittäin yleinen tapa pyörittää firmaa niin Thaimaassa kuin Espanjassakin. Ilmeisesti on niin, että kun suomalainen kotimaansa rajojen ulkopuolella saa palvelua omalla kielellään, hän joissain tapauksissa on valmis siitä vähän reilummin maksamaan. Myyjäpuolella tilannetta ainakin Thaimaassa on joissain tapauksissa alettu tulkita niin, että Suomen hintatasoon verrattuna vähän täkäläisittäin normaalia korkeampi hinta ei suomalaisen kukkarossa tunnu ja raha pitää ottaa pois, kun toinen kerran pöljänä maksaa. Tällaisilta yrittäjiltä haluamme nyt kysyä julkisesti, että kuka teidän mielestänne täällä suomalaisten etuja puolustaa, jollei toinen suomalainen sitä tee? Yrittäjä on luonnollisesti vapaa hinnoittelemaan omat tuotteensa ja palvelunsa juuri niin kuin haluaa, mutta reilun kaupan periaatteisiin kuuluu, että se hinta on sitten kaikille sama. Meille on ehdotettu usealtakin taholta, että julkaisisimme toimituksen tiedossa olevien yritysten nimet, mutta koska lehtemme tehtävä ei ole vaikeuttaa suomalaisten yrittäjien elämää Thaimaassa, niin emme mitään nimilistoja julkaise, mutta muistutamme lukijoitamme siitä, että sana on vapaa Lukijan kynästä -palstallamme. Tulemme jatkossa menettelemään niin, ettemme suomalaisasiakkaitaan ylihinnoittelevien yritysten toimintaa ainakaan edistä. Näistä yrityksistä kertovia juttuja ei tämän lehden palstoilta löydy ja mainostilakin taitaa olla aika vähissä. Näin ovat tämän lehden lukijat halunneet, kun toukokuussa tiedustelimme asiaa internetin Thaimaa-aiheisessa keskustelufoorumissa, johon nykyään löytyy linkki myös Thaimaansuomalaisen nettisivuilta osoitteessa www.thaimaansuomalainen.com.

Vapaan lehdistön tehtävä on nostaa asioita pöydälle silläkin uhalla, että ilmoitustuloja menetetään. Olin Espanjan -vuosinani töissä lehdessä, jossa toisinaan valittiin haastateltavia ja laadittiin artikkeleja vähän sen mukaan, kuka missäkin mainosti. Seteliselkärankaisuuden huippu oli erästä rakennusyhtiötä vastaan järjestetystä mielenosoituksesta tekemäni juttu. Mielenosoituksen olivat organisoineet rakennusyhtiöltä asunnon ostaneet ihmiset, joille oli luovutettu asunnot täysin keskentekoisina, vaikka niistä täysi hinta olikin maksatettu kauppasopimuksen ehtojen mukaisesti. Täydennysrakentamista oli luvattu tehdä ”ensi tilassa”. Kun kaksi vuotta myöhemmin olivat pihatyöt edelleen tekemättä, katuvalot laittamatta ja jopa postin kulku hoitamatta, kypsyivat rivitalojen asukkaat osoittamaan avoimesti mieltään rakennusyhtiön toimitilojen edustalla saadakseen julkisuutta asialleen. Olin juttua varten haastatellut ja kuvannut molempia osapuolia sekä itse tapahtumaa niin puolueettomasti kuin osasin. Juttua ei koskaan julkaistu sillä perusteella, että rakennusfirma oli ollut työnantajalehdessäni mainostajana lähes sen perustamisesta alkaen. Päätös omasta lehdestä ja hieman erilaisesta toimituksellisesta etiikasta syntyi silloin ja siinä. Sitä päätöstä noudatetaan nyt. Kaikki tämä on mahdollista ainoastaan ilmoittajiemme ansiosta, joten tukekaa hyvät ihmiset heitä, mikäli mielestänne olemme oikealla asialla."

Lainaus: http://www.thaimaansuomalainen.com/default.asp?Folder=16&IdArticle=9662

Hyvää matkaa Thaimaahan
1458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

linkittämisestä. Eipä kyseiseen artikkeliin mitään lisättävää eikä poisotettavaa ole. Liike-elämässä on kuitenkin vain yksi sääntö:
tuota voittoa tai kuole pois. Suomessa jo osakeyhtiölaki edellyttää että yrityksen on tuotettava voittoa alkukangertelun jälkeen. Jollei se sitä tee niin yrityksen on hakeuduttava konkurssiin. Siinä se.
sanailee 27 x...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hece - finskin pettämä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu