Messukylän kirkon kohdalta pitäisi päästä jatkamaan kuuttakymppiä kohti keskustaa Kalevankankaan hautausmaalle asti, Iidesjärven risteykseen. Kuka sitä jaksaa viittäkymppiä huristella. Iltasellakin, kun ei ristin sielua ole mailla halmeilla.
Koulun kohdalle vaikka alikulkutunnteli.
Koulun kohdalle vaikka alikulkutunnteli.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei haloo! Etkö ole muka huomannut, että kaikkihan sitä kuuttakymppiä siinä ajavat, useat vielä yliopistonkin kohdalla!!!
Taannoin ajelin ko. väylää keskustaan päin ja nopeusmittarini näytti n. 53 km/h. Kaikki ajoivat järjestäin ohitseni, myös pieni lutikka joka ohitettuaan minut paljastui takaluukun kolmiostaan mopoautoksi........
Oletko koskaan miettinyt, miksi Kalevantietä ei saisi ajaa yli 50 km/h? Siksi, että silloin ollaan jo kaupunkialueella ja tällä tieosuudella on monia suojateitä! Niitä et, eikä moni muukaan ole tietenkään havainnut, sillä eihän niitä muissakaan osissa kaupunkia huomata....eikä niillä kulkevia jalankulkijoita.
Koulun kohdalla muuten ON alikulkutunneli, mutta siinä on myös suojatie ja koulussa lauma ekaluokkalaisia, joiden liikenteen havainnointikyky on monasti Tamperelaista autoilijaakin huonompi.
Mihin ihmeeseen meillä on oikein kiire? Miksi emme muka "jaksa" ajaa nopeusrajoitusten mukaan? Kenen bisnekset siinä niin pahasti kusevat, jos joutuu ajamaan 10 km/h hitaammin, kysyn vaan?
Eihän Järvensivun ja Kaukajärventien risteyksestä yliopistolle asti ole edes asutusta. Kuka siitä nyt tien yli ei ehtisi loikkimaan, mikäli sellainen tarve tulee.
Sitten, jos Messukylän pienten lasten kouluun pääsee alikulun kautta, pitäisi pitkällä suoralla saada huristella kuuttakymppiä.
Suojatiet voisi merkitä paremmin, jollain vilkkuvaloilla autoilijoille.
Pyöteitä on mahdoton huomata. Ne vasta yllättäen putkahtavat jostain kulmasta, kuten keskussairaalan kohdalla pyörät saa huristaa kävelijöiden kanssa samaa tahtia, kun käännyt keskussairaalaan.
Jos ei kykene tekemään havaintoja 50 km/h niin miten ne paremmin ehtis tekeen 60 km/h?
Kaupunkiliikenteen yksi olennainen seikka on että pienellä alueella on enemmän kulkijoita, siis myös poikkeustilanteita, kuin vastaavalla alueella harvaan asutulla tai vallan asumattomalla alueella.
Normaalin ihmisen reaktiokyky on jo 80 km/h äärirajoillaan. Juuri sitävarten ja siksi on olemassa liikennesäännöt ja liikennemerkit. Toisinsanoen jos ajaa sitä nopeutta mitä liikennemerkeillä osoitetaan, on ajaja vielä mahdollisuus reakoida poikkeustapahtumiin.
Suurinosa ihmisistä tosin ei edes ilmanmittaria pysty arvioimaan omaa nopeuttaan!
Kalevankankaan alueella sattuu olemaan melkoisen runsaasti asutusta ja myös niitä suojateitä, jos et ole sattunut kuudenkympin vauhdissasi huomaamaan. Käy katsomassa, jollet usko!
Ne suojatiet ja 50 km/h:n rajoitus ovat siellä sen vuoksi, ettei jalankulkijoiden tarvitsisi "ehtiä loikkimaan karkuun" näiden maantien kuninkaiden autojen edestä....
Mitä sitten Messukylän koulun kohdalla olevaan suojatiehen tulee, niin sitä täytyy aivan erityisesti tarkkailla ylittävien lapsien varalta! Niin kuin myös kaikkien päiväkotien kohdalla.
Ajattele, jos tuolla suojatiellä käveleekin oma lapsesi tai muu läheisesi...
Mihin ihmeeseen näillä pölvästeillä on oikein kiire!!!!????????