Oon kolmekymppinen mies ,jolla kulissit on pääpiirteittäin kunnossa. On työ ,puoliso ,muutama kaveri.
Siitä huolimatta minä olen henkisesti aivan yksin. Kyse on siitä ,että olen aivan ulalla koko tästä elämästä.
Kaikilla muilla tuntuu olevan selkeät tavoitteet ja unelmia. Minulla ei ole mitään. Nämä kaveruussuhteetkin ovat sellaista formuloista ja kalastuksesta puhumista, jotka eivät minua kiinnosta.
Kukaan näistä tyypeistä ei ole hirvittävän syvällinen.
Olisi mukava joskus keskustella henkeviä jonkun kanssa.
Tuntea oikeaa sielunveljeyttä tai jotain.
Puolisolle en viitsi huoliani kertoa ,sillä edellisen kerran hän ylireagoi luullessaan minun aikovan riistää hengen itseltäni.
Voi, kunpa hän olisi tiennyt miten oikeassa hän olikaan.
Chisun hitti:Mun koti ei oo täällä on saanut minun päässäni aivan eri merkityksen kuin mistä laulaja laulaa.
Aikoinaan minulla oli kaveripiiri josta putosin pois kymmenisen vuotta sitten kun sen hetkisen tyttöystävän kanssa tuli ero.
Sen jälkeen yritin etsiä uutta kaveripiiriä mutta tuntuu kuin en enää pystyisi tutustumaan uusiin ihmisiin.
Tuttavuuden tekeminen tyssää alkuunsa.
Olen luonteeltani avoin ja pystyn yhden illan keskustelemaan niin maisterin kuin hitsarinkin kanssa mutta siihen se jääkin.
Ja nimenomaan selvinpäin ,sillä viina tekee minusta kusipään ja hölmöilyt harmittavat pitkään.
Minulle tulee sellainen ahdistava olo kun pitäisi seuraavan kerran uusia tuttavuuksia tavatessa olla niin sosiaalinen.
Tuntuu kuin kaikki puut olisi poltettu silloin ekana iltana.
Olen alkanut pikkuhiljaa alistua kohtalooni ,mitä nyt käyn kulissien vuoksi joskus kaljalla näitten muutaman kaverin kanssa.
Harrastukseni ovat sellaisia että niissä voi olla yksin.
Puolisollani taas on laaja tuttavapiiri jonka kanssa olen harvakseltaan tekemisissä.
Puolison ollessa omien kavereittensa kanssa minä vedäydyn tänne nettiin.
En kuitenkaan ole nettiriippuvainen sanan oikeassa mielessä ,sillä minulla on 2-3 liikuntaharrastetta riippuen vuoden ajasta.
Kysymys on siitä kuinka kauan minä jaksan pitää tätä kuviota pystyssä.
Kukaan tuttavapiirissäni tai töissä ei voi aavistaa mietteitäni.
Sen huomaa vain itse valokuvissa surumielisenä hymynä ja katseena joka katsoo jonnekkin kauas pois.
Olen niin väsynyt vaeltamaan tyhjänä kuorena sielun halutessa vain pois.
Puuttuu vain se viimeinen merkki irroittaa ote elämästä.
Maailma ei periaattessa menetä minussa muuta kuin yhteiskunnan minuun satsaamat verorahat.
Työpaikalla en ole korvaamaton, vain sen hiljaisen hetken arvoinen.
Avovaimoni on kaunis ja viehättävä ja hän kyllä pääsee minusta yli.
Sisareni hoitaa lastenlasten hankkimisen ,joka liennyttänee vanhempieni surua.
Lisäksi minulla on sievoiset säästöt, joten hautajaiseni eivät aiheuta taloudellisia ongelmia lähiomaisille.
Ja tiedän olevani se kultalusikka suussa syntynyt kusipää, joka ei osaa olla tyytyväinen.
Mutta minun on ihan vitun paha olla.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tänne asti kirjoitusvirheistä huolimatta.
Siitä huolimatta minä olen henkisesti aivan yksin. Kyse on siitä ,että olen aivan ulalla koko tästä elämästä.
Kaikilla muilla tuntuu olevan selkeät tavoitteet ja unelmia. Minulla ei ole mitään. Nämä kaveruussuhteetkin ovat sellaista formuloista ja kalastuksesta puhumista, jotka eivät minua kiinnosta.
Kukaan näistä tyypeistä ei ole hirvittävän syvällinen.
Olisi mukava joskus keskustella henkeviä jonkun kanssa.
Tuntea oikeaa sielunveljeyttä tai jotain.
Puolisolle en viitsi huoliani kertoa ,sillä edellisen kerran hän ylireagoi luullessaan minun aikovan riistää hengen itseltäni.
Voi, kunpa hän olisi tiennyt miten oikeassa hän olikaan.
Chisun hitti:Mun koti ei oo täällä on saanut minun päässäni aivan eri merkityksen kuin mistä laulaja laulaa.
Aikoinaan minulla oli kaveripiiri josta putosin pois kymmenisen vuotta sitten kun sen hetkisen tyttöystävän kanssa tuli ero.
Sen jälkeen yritin etsiä uutta kaveripiiriä mutta tuntuu kuin en enää pystyisi tutustumaan uusiin ihmisiin.
Tuttavuuden tekeminen tyssää alkuunsa.
Olen luonteeltani avoin ja pystyn yhden illan keskustelemaan niin maisterin kuin hitsarinkin kanssa mutta siihen se jääkin.
Ja nimenomaan selvinpäin ,sillä viina tekee minusta kusipään ja hölmöilyt harmittavat pitkään.
Minulle tulee sellainen ahdistava olo kun pitäisi seuraavan kerran uusia tuttavuuksia tavatessa olla niin sosiaalinen.
Tuntuu kuin kaikki puut olisi poltettu silloin ekana iltana.
Olen alkanut pikkuhiljaa alistua kohtalooni ,mitä nyt käyn kulissien vuoksi joskus kaljalla näitten muutaman kaverin kanssa.
Harrastukseni ovat sellaisia että niissä voi olla yksin.
Puolisollani taas on laaja tuttavapiiri jonka kanssa olen harvakseltaan tekemisissä.
Puolison ollessa omien kavereittensa kanssa minä vedäydyn tänne nettiin.
En kuitenkaan ole nettiriippuvainen sanan oikeassa mielessä ,sillä minulla on 2-3 liikuntaharrastetta riippuen vuoden ajasta.
Kysymys on siitä kuinka kauan minä jaksan pitää tätä kuviota pystyssä.
Kukaan tuttavapiirissäni tai töissä ei voi aavistaa mietteitäni.
Sen huomaa vain itse valokuvissa surumielisenä hymynä ja katseena joka katsoo jonnekkin kauas pois.
Olen niin väsynyt vaeltamaan tyhjänä kuorena sielun halutessa vain pois.
Puuttuu vain se viimeinen merkki irroittaa ote elämästä.
Maailma ei periaattessa menetä minussa muuta kuin yhteiskunnan minuun satsaamat verorahat.
Työpaikalla en ole korvaamaton, vain sen hiljaisen hetken arvoinen.
Avovaimoni on kaunis ja viehättävä ja hän kyllä pääsee minusta yli.
Sisareni hoitaa lastenlasten hankkimisen ,joka liennyttänee vanhempieni surua.
Lisäksi minulla on sievoiset säästöt, joten hautajaiseni eivät aiheuta taloudellisia ongelmia lähiomaisille.
Ja tiedän olevani se kultalusikka suussa syntynyt kusipää, joka ei osaa olla tyytyväinen.
Mutta minun on ihan vitun paha olla.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tänne asti kirjoitusvirheistä huolimatta.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Moi,
Vaihda työpaikkaa. Uuden työpaikan etsiminen, hakemusten tekeminen, haastatteluissa käyminen, uuden työn oppiminen ja uudet työkaverit vievät väkisinkin ajatuksesi muualle. Ei jää aikaa ajatella "liian" syvällisiä. Tee asioita jossa olet hyvä tai haluaisit olla hyvä. Rupea kuuntelemaan radio cityä sen Chisun sijaan. Kun tapaat uuden tyypin, johon haluat tutustua niin esitä hänelle kysymyksiä ja anna hänelle pallo, niin ei tarvii ottaa stressiä koko vuorovaikutuksesta. Ei mikään ihme, että ei jaksa. Kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa. Oot taas pykälää vahvempi kun oot jaksanut punnertaa vaikeuksien yli. Lue elämänhallintakirjallisuutta ja syö terveellisesti. Toivon siulle kaikkea hyvää ja, että et kuuntele Chisua.
Kuulostaa niin tutulta tuo teksti.. itselläni ihan samaa pyörii päässä.
älä tee sitä äitilles. Ajattelet ettei kukaan jää suremaan jos alleviivaat kusipäisyytes ja lähdet itsekkäästi oman käden kautta taivaaseen. Jätät kaikki läheises ikuiseen miksi-tilaan ? Huonoista huonoin vaihtoehto.
Tiedän Sen tyhjän tunteen. Vaikka ympärillä olisi jäähalli täynnä ihmisiä, tunnet olevasi niin yksin. Ihmissuhteet ei tunnu missään eikä kiinnosta miten muilla menee. Itse käyn edelleen sisäistä sotaa sitä ajatusta vastaan että onnellisuuteni asuu purkissa,mutta ilman niitä en saa aikaiseksi kuin välttämättömän ja se ei riitä. Jotta pääsen yli rankan jo päättyneen avioliittoni "lataamasta" masennuksestani on minun käytettävä lääketieteen tarjoamaa apua. Ja se auttaa. Ihan oikeasti. Eli: hakeudu työterveyslääkärille ja kerro tilanteestasi. Et ole hullu, masentunut kylläkin. Kyse on mielialasta ja siihen olevaan lääkitykseen ei jää kiinni. Jos haluat kysyä jotain tai vain jutella, löydät galleriasta sähköpostiosoitteeni.
Hei Sinulle!!
Olen kokenut vuosia sitten sinun ikäisesi miehen itsemurhan; se on niin hirveä helvetti omaisille että myös sitä kannattaa vielä tässä vaiheessa ajatella.Mieti miltä äidistäsi/puolisostasi tuntuu kun he saisivat tiedon yllättäin? Älä tee sitä- Silloin myös pilaat heidän elämänsä.Itsemurha ei ole vastaus ongelmiin.
Anna läheisillesi mahdollisuus auttaa Sinua!
Itse jäimme siihen tilanteeseen että meille ei sitä mahdollisuutta annettu, niin paljon jäi sanomatta..
Tiedän miltä tuntuu kun on yksinäinen ja mikään ei innosta, silloin täytyy alkaa ottamaan itseään niskasta kiinni ja nauttimaan sellaisista asioista mistä oikeasti tykkää.
Etsi sellaisia kavereita kenen kanssa sinun ei tarvitse pitää kulisseja yllä, sellaisia kenelle voit jutella myös syvällisiä asioitasi eikä vain sellaisia juttuja joista et nauti.
Tee myös puolisosi kanssa asioita/keskustelkaa sellaisista asioista mistä pidätte, älä jätä puolisoasi ulkopuoliseksi pahaan oloosi.Se että jos kerrot puolisollesi hautovasi itsemurhaa niin tiedän että se saa hänet ylireagoimaan, miksi et kertoisi hänelle yleisesti tunteistasi ja hakisit lohtua ja lämmintä kainaloa?? Ja sitä kautta parempaa oloa.
Hakeudu lääkäriin, se ei ole häpeä että osaa hakea apua! Yritä nauttia pienistä hyvistä asioista, myös ne piristävät!
Minä aina muistelen kuinka edesmennyt mummoni aina sanoi että "kyllä se aurinko paistaa aina risukasaankin" ja se pitää paikkaansa!
Toivon Sinulle voimia ja rohkeutta paremman Minän löytämiseen ja Elämäniloa!!!!
Kuulostaa siltä, että olet masentunut. Aivojen kemia on sillä tavoin muuttunut, että sinulle tulee jopa itsemurha-ajatuksia mieleen. Suosittelen sinulle psykiatrin vastaanotolle hakeutumista. Ei ole häpeä hakea apua. Se on suurta viisautta.
Itse olen nelikymppinen perheenäiti. Kaikki ulkoisesti hyvin. Hyvä työ, menestynyt aviomies, kaksi lasta, asumme hyvällä alueella ja olemme kohtuullisen hyvin toimeentulevia.
Oma psyykeni on kuitenkin aika herkkä. Olen jo opiskeluaikoina sairastunut paniikkiahdistukseen, jonka seurauksena käytin lääkitystä puolivuotta ja kävin terapiassa vuoden. Ennen lastemme syntymää minulla oli vaikeuksia työelämässä (onneksi nämä asiat ovat kuitenkin jo takana päin ja nyt minulla menee hyvin töissäkin) ja aloitin tuolloin kymmenkunta vuotta sitten mielialalääkityksen. Olen myös käynyt terapiassa kolme vuotta lasten syntymän jälkeen. Diagnoosina on ollut keskivaikea masennus. Saamani hoidon avulla olen työkykyinen. Mieheni ei ihan näitä asioita ymmärrä, mutta tukee kuitenkin minua aivan riittävällä tavalla.
Eräs vajaa nelikymppinen tuttavamies teki itsemurhan jokin aikaa sitten. Oma diagnoosini asialle oli: hoitamaton masennus.
Nykyään saa apua. Sitä kannattaa hakea, ei ainostaan itsensä vaan läheistensä vuoksi. Suomessa on satoja tuhansia (ehkä 300.000), jotka syövät mielialalääkkeitä. Elämä on aika kovaa. Ja moni kokee turhautumista ja tyhjyyttä. Itsekin aina koen itseni välillä yksinäisesti. Yritän kuitenkin nauttia elämästä monipuolisesti ja ottaen huomioon taustat, aivan mukavasti menee. Tsemppiä sinulle!
Osaan samaistua miehesi osaan ,sillä olin 90 -luvun lopulla samallaisessa asemassa.
Olihan se rankkaa kun toinen osapuoli näki harhoja,viilteli ja kirjoitteli kuolemaa ylistäviä runoja .
Toivottavasti teillä ei uitu näin syvällä.
Mutta takaisin minuun.
Olen uskonut tähän asti milloin milläkin verukkeella että kun tuon saan niin sitten tämä suunta kääntyy.
Mutta viime syksynä tajusin ettei tässä junassa ole päätepysäkkiä vaan ratkaisu on tehtävä itse.
Positiivista on se ,että vielä istun junassa.
Viime joulu ja vuodenvaihde olivat elämäni hirveimmät.
Pitkät vapaat ja paljon aikaa miettiä.
Lähdin yksin viemään kynttilöitä isovanhempien haudalle ja ajatus siitä ,että minunkin nimeni on ehkä kivessä ensi jouluna tuntui jollain sairaalla tavalla lohdulliselta.
Tuo avun hakeminen on vähän kaksipiippuinen juttu, sillä en käsittääkseni saa vapaa-ajan vakuutusta ,joka on parinkin vahinkoalttiin lajin takia pakko olla jos minulla on psyykeongelmia.
Nuo urheiluhommat on oikeestaan ainoa tapa irroittautua näistä ikävistä asioista.
No, mutta pitää ottaa vielä asiasta selvää.
Onneksi meillä ei ole uitu sentään ihan noin syvällä kuin mitä kerrot viestissäsi omasta 90-luvun tilanteestasi. Siis mitään psykoottisia harhoja minulla ei ole onneksi ollut. Masennusta vaan, lievää ja välillä keskivaikeaa. Mutta ihmisen, joka ei ole koskaan tarvinnut edes unilääkettä, ei siltikään ole helppoa ymmärtää.
Haluan korostaa sinulle, että psyykenongelmat eivät ole häpeä. Voihan olla, että selviät jollain määräaikaisella lääkekuurilla, esimerkiksi vuosi ja pienellä terapiajaksolla. Enempää en voi ottaa kantaa, koska en tunne lapsuuttasi, nuoruuttasi jne. Jos tuolla selviäisit ja saisit itsesi kuntoon, olisit jo suuri selviytyjä. Minä olen sentään ollut mielialalääkityksellä jo kymmenen vuotta.
Sinun ei kannata nyt ajatella vakuutusasioita. En kyllä sinuna harrastaisi jotain laskuvarjohyppyä tai muita vaarallisia lajeja, jos sinulla on kuolemanajatuksia.
Minusta sinä olet masentunut ja tarvitset apua. Voit käydä terveyskeskuksessa tai työterveyshuollossa ensiksi yleislääkärin luona. Siitä se prosessi lähtee sitten etenemään.
Vaikeudet on tarkoitettu voitettaviksi. Tsemppiä kevääseesi! Voit halutessasi kirjoitella kuulumisia.
terv. [email protected]
Joo, tosiaan tuntuu että toi mitä kirjoitat on ihan kans niinkun mun elämästä, melkein, olen kyllä nainen, mulla on elämä kans ollu jotenkin aina vaikeeta, en kauheasti arvosta sitä, omaani meinaan,toisten elämää arvostan enemmän.
En tosiaan tiedä miksi tää tällaista on, tätä on kestänyt jo niin kauan etten tiedä mikä on normaalia. Päiväni olisin päättänyt jo kauan aikaa sitten, mutta ajattelen sukuni ja kavereiden häpeää niin paljon että täällä on sinniteltävä.
Katsotaan nyt taas yksi kesä eteepäin. Koitetaan vain pärjätä!
mutta ne syksyt jyräävät vuosi vuodelta raskaammin päälle.
Mäkin oon aikanaan kokenut koulu-armeija ym muut kiusaamiset,rikkinäiset ihmissuhteet, oman huonouden tunteen niin kotona kuin töissäkin.
Ja tuttavapiiristä on lähtenyt porukkaa enemmän ja vähemmän oman käden kautta .
Ja siinä vaiheessa kun alkaa tuntua ,että tämä irvokas farssi on lopputekstejä vaille valmis niin taitaa olla ihan yksi hailee ne ihmisten häpeän tunteet.
Enemmänkin tuo mieleen itsekkään syyllistämisen.
Olen kuin liian monesti rikottu ja liimattu astia ,jossa vanhoja säröjä on niin paljon ettei siitä saa millään liimalla enää ehjäksi.
Mutta katsellaan nyt vielä tämä kesä.
Syksyllä linnut lentävät pois .
Ehkä minäkin.
Kuulostaa että sua masentaa ja jotenkin olet heittänyt toivon pois. Masennuksen sekä ahdistukseen on apua saatavana ja toivoa on erittäin paljon, älä siis luovu toivosta. Aurinko tulee paistamaan sinne risukasaankin ja synkin hetki on käännekohta, sieltähän pääsee vain ylöspäin muistat kai sen.
Onko sulla stressiä, lepäätkö tarpeeksi? Stressi pois ja alkoholi jos juot, joskus jopa kofeiini ei sovi kaikille. Onko työ kiva ja täyttääkö se toiveesi? Onko toisen palveluksessa hyvä olla vai itsenäisempi työ parempi?
Älä heitä vielä haaveita pois, masentuneena näkee niinsanotusti talouspaperihylsyn läpi, mutta sun kannattaa ottaakin kaukoputki jotta näet pidemmälle ja laajemmalle kivoihin asioihin. Ota positiivinen energia ja huumori muista aina. Älä ota tätä elämää liian vakavasti.
Kiusaaminen, rikkinäiset ihmissuhteet ja huonouden tunne -voineet tuoda masennusta. Ne ei ole sun syy. Itsetunto hyväksi. Tarvitset tsemppaajan, positiivisen tsemppaajan joka uskoo suhun. Tai voit myös itse uskoa itseesi, mutta kannattaa joka päivä jutella asioistaan jollekin joka osaa kannustaa ja ymmärtää. Oma vanhempikin voi olla sellainen tai muu tuttu, mesessäkin joku keskustelija, tai auttaja. Halukkaita auttajia on ja oikeat löytyy lopulta kun hakee. Joku päivä kun on puhunut tarpeeksi, niin ei enää jaksakaan niin paljoa jauhaa ja asiat järjestyksessä ajatuksissa.
Kiusaajat saa ansionsa mukaan joskus, kyllä se karma kolahtaa niihinkin. Jokainen meistä on onnistunut nuorena rikkomaan ihmissuhteita jotenkin tai ollut ristiriitoja -mitäpä menneistä -me opittiin niistä ainakin yritetään -annetaan ne anteeksi itsellemme ja käsittelemättömät asiat käsitellään jotenkin ajatuksissamme. Ja jos joku jätti, niin se näytti ehkä täydelliselle ihmiselle, mutta tuskin oli.
Tuttavapiirisi jos osa on oman käden kautta lähtenyt, se ei tarkoita että sun pitää. Vaan heillä oli omat juttunsa, et voi heidän puolesta masentua tai elää heidän ajatuksiaan. Sulla on oma elämä ja olet ihan eri ihminen. Voihan se masentaa kun noin tekivät, mutta heillä ei ole nyt murheita.
Mitätöit itseäsi kun luin toista tekstiä, sun kannattaa huomata että olet hyvä ja arvokas ihminen. Elämäsi ei ole irvokas farssi vaan todella hieno asia.. ja moni voi välittää susta aivan älyttömästi et ehkä huomaa sitä. Ja ensin voit itseäsikin rakastaa. Monilla ihmisillä on vaikeuksia elämässä ollut ellei lähes kaikilla. Vaikeiuksien kautta mennään voittoon. :) Ja haaveisiin.
Vanhalla astialla ei ole henkeä, mutta sulla onkin sielu ja sielua voi auttaa. Tarvitset positiivista ajattelua, älä muredi liikaa. Ystäviä voi aina saada, olet siinä menettänyt toivosi, älä menetä -oikeanlaiset ystävät ovat vielä tulossa. Ja katso ne positiivisemmat mielummin, eikä niitä synkkiä hautovia.
Positiivinen mielikuvaharjoittelu, oliko se nlp vai npl... vois auttaa sinua lisäksi. Meditaatiokin joillakin -jos se on positiivista. Keskustelu.
Auttaja ja ehkä lääke, on pieni juttu sen rinnalla että romantisoit kuolemaa - ja jos heräisitkin taivaasta ja huomaisit että olisit voinut helposti ratkaista täällä kaikki ongelmat -niin arvaa harmittaisiko siinä kohtaa. Ja samat ongelmat vois olla sielläkin.
Muista niitä joilla on asiat vielä huonommin kuin sulla, niitä on aina joilla on huonommin kuin itsellä. Älä tee mitään itselles, koska löydät vielä positiivisuuden ja huumorin, annat menneisyydelle "turpaan", otat rennommin elämää, löydät parempia ystäviä kuin ennen ja SYVÄLLISIÄKIN, löydät hyvän ympäristön, on kiva talokin, löydät oikeat harrasteet sinulle -jossa myös henkistä puolta, löydät hyviä mielikuvia, asioita jotka kiinnostavat sinua, ja haaveet joita kohti mennä. Ja paljon enemmän mitä et nyt näe. Masennus loppuu ja ahdistus vielä, Jumala on kanssasi, Hän ei jätä sinua pulaan!
Joskus meillä jokaisella on tyhjyys sisällämme, koska maailmassa koittaa pärjätä, joskus luottamus meni joihinkin, joskus joku loukkasi tai sydän kylmeni, tyhjentyi jonkun toisen vuoksi. Opitaan kaikesta maailmassa, oppimaan on tänne tultu. Ja positiivisuus voittaa, hyvä voittaa. Älä tee mitään itselles!
Meidän ajatus maailma on päässämme ja meillä itsellämme on siihen avaimet. Itse pitää kaikki tehdä jos jotain haluaa. Mutta meillä on toisaalta apua tarjolla paljon jos sitä tarvitsee. Ja tietoa saa ken etsii. Jumala kannattelee, ja itsekin yrittää.
Lämmin halaus sinulle. Ongelmasi ei ole ylitsepääsemätön ja nuo asiat ihan tavallisia mitkä voisi muitakin masentaa. Luulen että olosi alkaa paranemaan ajan kanssa kun käsittelet ongelmia jonkun kanssa ja sitten jossain kohtaa ei tarviikaan niitä ajatella. Ei eletä menneisyydessä, vaan tulevaisuudessa. Eikä eletä negatiivisuudessa vaan positiivisuudessa. Minkälainen elämänasenne lähipiirilläsi on? Onko siellä positiivisuutta riittävästä?
On mullakin tyhjä olo sisällä, mutta toisaalta valoa paljon. Tyhjyys tuli siitä kun menetin luottamuksen tiettyihin ihmisiin ja juttuihin maailmassa. Mutta saan vielä korjattua sitä, vaikka se tyhjyys joskus ilmaantuisi. Ja haaveilen silti, vaikka sisimmässä on tyhjä aukko "ilmaa". Kyllä se hyvä sieltä taas tulee. "Pimeässä käynyt, voi löytää kirkkaimman valon." Positiiviset elämänviisaudetkin auttaa eteenpäin. Ja kokemuksista voi saada viisautta.
Ja muista se huumori aina, itse aloitin niistä vaikka hölmöistä komediasarjoista tv:ssä, mutta alkoikin pikkuhiljaa joku naurattaa. Ja sitten voi siirtyä muuhun. Ei tää elämä saa niin vakavaa olla.
Kalaöljykapseli sekä vitamiinit ja kunnon terveellinen ruoka vois auttaa, kävelylenkit tai kunotosalilla hetken ei tarvii olla himourheilua ettei rasitu liikaa. Uni ja lepo, lämpö. Muistaa että liika valo tai liian vähänkin ulkona voi vaikuttaa jotain. Mielekäs tekeminen jossa henkinen puoli mukana voi olla kivaa, sekä kirjat tai vaikka ristikko. Maailmassa on kivojakin asioita paljon. Ja ei katso synkimpiä tv sarjoja, elokuvia ja musiikkia.. vaan keskittyy iloisempaan. Zemppiä!
Ja "henkinen puoli mukana"-lauseessa.. niin en tarkoittanut että liika pitääisi johonkin keskittyä vaan että se on rentoa tekemistä jossa saa ajatukset luovasti harhailla tai tehdä hommia haastavasti toisaalta jos haluaa :) Ja kun on kivaa tekemistä, ei ajatukset harhaile murheissa ainakaan! Kun lomistakin puhuit. Ja lomalla voisi tehdä loma juttujakin, päivä kerrallaan levon lisäksi.
Suomalaisilla on tapana kansallinen mollisävytteinen romantiikka musiikissakin.. ok sitä voi olla mutta masennus on taas oma juttunsa. Kannattaa muistaa erottaa nämäkin.
Silloin kun on uupunut ja masentunut niin kannattaa levätä ja tehdä kivoja asioita, ei ripottele energiaansa sinne tänne. Ensin tärkeimmät ja sitten huvi, ei liikaa sitä ja tätä turhaa.
Kannattaa katsoa menestyviä ihmisiä, aidosti menestyviä, kukaan ei ole täydellinen, mutta siellä ollaan positiivisia. Sillä pääsee eteenpäin myös. Ja muistaa henkisetkin asiat, olematta mikään kiihkouskova. Ja sieluhan tarvitsee positiivisia asioita ja ajatuksia. Ja joskus toisilta saa uusia ajatuksia, jos omat pyörii kehää.
Maailmankaikkeus on positiivinen ja negatiivinen ajatus ei vaan sovi ihmisen aivoille pidemmän päälle -kuka negatiivista ajatustoistoa jaksaa -ei kukaan. Siksi pitää totuttaa aivot pikkuhiljaa positiivisiin ajatuksiinkin, niin pääsee eteenpäin. Kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisua yleensä ja kärsivällisyyttä jos jotain haluaa. Sormia napsauttamalla ei aina voi, että pitää mennä haaveita kohti teitä etsimällä. Ja viisaudet odottaa hakijaansa maailmassa, kolkuttavalle avataan ;)
Tässä olikin filosofiaa ja pohdintoja kerrakseen. Aina voisi jatkaa mutta kello liikaa jo. :) Onhan niitäkin ihmisiä joille negaatio tuottaa ehkä nautintoakin, mutta.. positiivisuus kumminkin auttaa.
kahdesta kolmeen riippuen vuodenajoista.
En ole ikinä ollut oikein kuntosali-lenkkeilijätyypiä.
Riskejä sisältävät ja vauhdikkaat lajit ovat enemmän minua varten eli lienen jonkin sortin adrenaliiniaddikti.
Vanhemmille puhuminen ei tule kysymykseenkään koska siellä puolen vastauksena joka ongelmaan on jumala.
Ja kun ottaa huomioon ,että koulukiusaajani olivat uskovaisista kodeista niin en todellakaan aio pyytää avukseni herraa.
Ja toisekseen en usko että ihmiset jotka eivät ole itsekkään käsitelleet omia kipupisteitään pystyisivät minua auttamaan.
Ajatuskin siitä että alkaisin sokeasti uskoa johonkin korkeampaan voimaan jonka tekojen kritisointi on kielletty on järjetön.
Ja uskonnollisissa kokouksissahan kyse on enemmänkin joukkohurmoksesta kuin pyhästä hengestä.
Saman ilmiön voit nähdä jossakin popkonsertissa.
Enkä haaveile mistään paikasta taivaassa.
Haluan vain lakata olemasta.
Annoin ehkä väärän kuvan ajatusteni juoksusta kirjoittamalla pettyneeni itseeni.
Se kuullostaa itsesäälissä rypemiseltä .
Tarkoitin lähinnä kylmän analyyttistä itsetutkiskelua jossa olen todennut faktat missä kaikessa olen epäonnistunut ja missä olen onnistunut.
Parhaansa yrittäneenä osani on vain tappion karvas kalkki.
Ja jos joku katsoo sen olevan riittävä saavutus niin hän pettää itseään.
En oikein usko että komediat ovat minun juttuni .
Se maailma on niin muovinen ja täynnä teeskentelyä.
En muutenkaan seuraa mitään viihdesarjoja.
Rakkaus on näytelmä ,jota riittää niin kauan kuin jaksaa vetää roolinsa ja osaa vuorosanansa.
Elämäni on juuri nuorallatanssia, valokeilasta putoamisen odottamista ja sitä miten se nuoralle nouseminen on kerta toisensa jälkeen vaikeampaa.
Erästä laulua siteeraten : paluu elämään on mahdotonta ,tämä taistelu on turhaa.
Ja toinen kohta samaisesta laulusta: verestä ja kyyneleistä kasvoi siivet lihaan , on aika nousta vapauteen ,unohtaa aika menneisyyden.
Tämä sirkus pyörii kyllä ilman yhtä pelleäkin.
lukioaikoina muodostunut kaveriporukka.
Ja kyllä siellä niitä syvällisiäkin asioita puidaan.
Työni on ihan mukavaa mutta ei vain kiinnosta.
Päihteiden kanssa minulla ei ole ongelmia,
Tressiä en ole tuntenut vuosiin.
Tiedän kyllä olevani onnekas mutta onnellinen vasta kun olen lakannut olemasta.
Olen tietoinen omista huonoista puolistani ja koska en niille voi mitään , en näe syytä miksi olisi hienoa juuri ja juuri ylittää rima.
Kuten laulussa sanotaan :paluu elämään on mahdotonta ,tämä taistelu on turhaa.
Vanhempien kanssa puhuminen on mahdotonta johtuen heidän uskonnon tuputuksestaan.
Tämä yhdistettynä siihen että peruskoulustani tekivät helvetin juuri uskovaiset on erittäin huono peruste sille miksi minun pitäisi turvautua johonkin jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita.
Tiedän kyllä teidän tarkoittavan vain hyvää mutta tätä on jatkunut jo liian kauan .
sieltä.
Joku muu sitten kun vanhempi. Ei Jumalaa tarvitse yhdistää koulukiusaajiin, Jumala on sinun puolellasi, ei koulukiusaus ole oikein.
Kenellä on kipupisteitä? Älä sitten ota sellaisilta apua, vaan joiltain muilta!! Kaikilla ihmisillä vaan on omat "kipupisteensä" joskus, ei ihminen ole mikään herra, Jumala on Herra.
Kysymys ei ole nyt uskonnosta, vaan SINUSTA ymmärrätkö.
Minua ei kiinnosta uskonnolliset ja vahingolliset hurmokset eikä kiihkouskovaiset tai lahkot. Pysy kaukana niistä. Sydämen usko on eri asia. Ja usko ei saa ikinä ahdistaa. Kai erotat hyvyyden ja pahuuden.
Olemassaolosi olisi paljon kivempaa, jos tekisit sen kivemmaksi. Apua on saatavana vain askeleen päässä. Ei tarvisi toivoa että lakkaa olemasta.
Kaikki tekevät virheitä, et ole epäonnistunut, miksi elät menneessä. Elä paremmassa tulevaisuudessa.
Et ymmärrä oikein mitä joku koittaa sanoa sulle. Komedia on muovinen, tarkoitin että idioottimaisesta sellaisestakin voi aloittaa jos ei huumori itsellä millään lähde käyntiin. Ehkä ei alussa naurata, mutta antaa viitteitä huumorista.
"valokeilasta putoamisen odottamista ja sitä miten se nuoralle nouseminen on kerta toisensa jälkeen vaikeampaa" Miksi sitten esität jotain kulissia, ole aidompi hiukan. Ei kukaan jaksa mitään roolia.
"Olen tietoinen omista huonoista puolistani ja koska en niille voi mitään" Miksi et katsoisi hyviä puoliasi? Huonoihin ei pidä tuijottaa, ne on sivuseikka.
Älä tartu siihen vanhempi asiaan, unohda. Usein vaan vanhemmalla voi olla positiivisia viisauksiakin tai hyviäkin mielipiteitä, -mutta riippuu henkilöstä. On muitakin auttajia ja ammattiauttajia. Ikävää jos vanhemmat eivät kuunnelleet sinua tarpeeksi, ja harrastaen tuputusta. Hekin ovat vaan ihmisiä, pahoine puutteineen siinä asiassa. :( Mutta kaikilla ei ole edes vanhempia.
"Tiedän kyllä teidän tarkoittavan vain hyvää mutta tätä on jatkunut jo liian kauan ." No älä pyöri ajatusteesi kanssa kehää yksin, vaan joku muu voi tuoda sulle eri näkökantoja ja apua.
Musta on todella hienoa että kumminkin olet täällä kirjoittanut miltä susta tuntuu, se on hyvä asia. Pystyt ilmaisemaan miltä susta tuntuu ja mitä on ollut. Kyllä ihmisiä kiinnostaa mitä sanot, minuakin.
Tässä muutama paikka joista voisi olla hyötyäkin
www.tuki.net
www.kiusattujentuki.fi
Kriisikeskus Osviitta on tampereella mutta muillakin paikkakunnilla on vastaavia kun luettelosta katsoo.
Valtakunnallinen Kriisipuhelin (googlamalla numero ja soittoaikoja) puhelinluetteloissa yleensä myös.
Lääkäriltä saa myös masennukseen (ja ahdistukseen?) lääkettä, jos olo silti pahenee väärä lääke ja vaihto. Silloin kannattaa katsoa ettei oo muukin kuin masennus.
Muualtakin saa apua mielenterveystoimistoimistoista -mutta jos et uskalla tai halua niin yllä olevissa voi olla anonyymimpi kriisikeskuksissa, kriisipuhelimessa ja netissä, ..netti ja kriisipuhelin -niihin voi useamminkin. Ja sitten on nämä keskustelupalstat joilla voi puhua kanssa. Ja oikea auttaja löytyy lopulta, jos joku yksi ei ole sellainen.
Keskustelu ja positiivinen tukija tai muutama olisi hyvä, miksi yksin murehtia. Jos olisin noin masentunut ottaisin lääkettä pian, se helpottaisi ensihätään ja sitten keskustelisin. Mut ainakin keskustelua, koska se on avain lopulta vaikka et nyt uskoisi.
Kun tuosta masennuksesta selviää, niin on taas paljon vahvempi. Masennukseen on syitä ja niitä voi korjata, parantua kokonaan.
On helppo heittää hanskat tiskiin ja vaikea ottaa apua vastaan, vaikka oikeastaan apu on vain askeleen päässä ja voisi olla helppokin.
Kyllä masentuneena kuoleman kokee niin ihanana, mutta silloin ei näe että elämän voi muuttaa myös ihanammaksi. Positiivisuuden voi saavuttaa itse ja se luo lisää positiivista energiaa. Tai sitten on negaativisempi, mutta onnellisempi kuitenkin synkkäilyssään.
Ihmisen elämä on niin lyhyt muutenkin, turha se olisi lähteä, kun myöhemminkin ehtii.
Älä luovuta ystävien hankinnan suhteen, aina voi olla jokin kivahko ihminen jossain kun tonkii tarpeeksi. Hanki edes messenger ja jotain juttuseuraa sinne... sekin kiva kun voi kuulumisia päivittäin vaihtaa.
Et ole epäonnistunut, vaan ONNISTUNUT ihminen. Paljon hyviä asioita sinussa.
Mietin tuossa äsken että jos en uskoisi Jumalaan, näkisin varmaan pimeyttä vaan ja masentuisin. Jumalan voima tekee tarkoitusta, vaikka toisaalta tuntuu että itsekin pitää selviytyä tässä hullussa maailmassa. :)
Voi muutenkin olla tarkoitusta. Mutta... Jos olisin ateisti alkaisinko itse maailman navaksi kokonaan. Mielenkiintoista filosofiaa... tuota voisinkin pohtia lisää.
on kyllä parhaita. Sellainen ihminen, joka ei ole itse kokenut YKSINÄISYYTTÄ (siis sitä, ettei ole edes niitä kavereita) ei voi tietää mitä se tarkoittaa. Ja sitten tuohon itsemurhaan, en minä itse ainakaan pyytänyt ikinä syntyä. Itsemurhan tekohan on itsekästä, eikö vain? No, eikö tuo, että hankkii kakaran vasta itsekästä olekin? Itsemurhan myötähän vanhemmat ja minä olisimme "tasoissa"
Olen kokenut vuosien yksinäisyyden ja masennustakin, ahdistuksia ja pahempaa tiedän mistä puhun. Älä tuu väittään mulle mitään. Mulla vaan sattuu olemaan tietoa ja keinoja nykyään sori...
Mikä kuvittelet olevas kun tuut sanomaan tuollaista.
"Tasoissa". On lapsen hankkiminen varmaan itsekästä, mutta vanhempasi ovat vain ihmisiä ja eivät täydellisiä. Positiivinen ajattelu voi olla myös taustalla, ajatellaan että voi mennä hyvin.
Tuut sanomaan jeesustelijaksi, pitäisikö olla joku saa... palvoja sitten? Olisiko parempi? Valitettavasti en muutu ateistiksikaan vaikka osaan kuvitella senkin kannan ja ymmärrän sitä.
Jos uusiin tutustuu niin ei tarvii olla koko ajan mikään papsodent päällä, ihan omana itsenäsikin voit olla. Ja sosiaalista ei ole pakko esittää. Kyllä kommunikointi luonnollisestikin menee, vaikka monesti luulee että pitäisi olla niin mielin kielin.. ei. Jos vaan yhteistä asiaa on puhuttavana vähän nii siitä se lähtee.. tai kiinnostus /harrastus jne tai muuten vaan. Yksi syvällinenkin ihminen jo auttaa jotain ja lisää voi tulla. Puhuukohan suomalaiset helpommin mesessä kuin kasvokkain? heh. Kyllä kasvokkain puhutaan varmasti silti edelleen, syvällisiäkin ja ollaan ystäviä.
Onko naisellasi miljoona tuttua, vai ehtiikö hän olemaan syvällinen myös?
Onneksi maailmassa löytyy vielä syvällisyyttä ja läheisyyttä, jos haluat löydät sitä. Joskus yksinkin voi olla kivaa jos on sinut itsensä kanssa, kivaa tekemistä ja ajatuksia. Sekä arvostaa itseään tarpeeksi. Jep jep
"Olen niin väsynyt vaeltamaan tyhjänä kuorena sielun halutessa vain pois." Kun luin tuon, niin purskahdin itkuun, tuntui niin tutulta. Minä olen jo nuorena päättänyt, että on kolme syytä, miksi en voi tehdä itsemurhaa. Ne ovat 1) jonkinlainen elämänuteliaisuus on vielä jäljellä, haluan nähdä mitä elämässäni tapahtuu, 2) en tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, onko helvettiä olemassa jne., ja tärkeimpänä 3) omaiset. En haluaisi aiheuttaa sitä tuskaa, mitä (oman käden kautta tehty) kuolema tuottaa läheisille. Tämän tiedän muutaman läheisen itsemurhan jälkeen. Jää vain syyllisyys ja ihmettelevät kysymykset.
Eli toivoisin sinunkin miettivän kaksi kertaa ennen kuin teet mitään peruuttamatonta itsellesi.
että en suostu enäänkenenkään uhriksi. Hommaan vielä itselleni työpaikan, saattepas nähdä, mä haluun elättäää itseni, en elää työttömyyskorvauksilla.
Pystyn seelviytymään työpaikan sosiaalisista suhteista.Uskallan olla mitä olen. Uskoa Jumalaan ja anteeksiantoon.MUa ei ennään miehet käytä hyväksi, EI!!
minustapas tulee ainakin lähihoitaja, varmasti pääsen vielä kivaan työpaikkaan, sillä me kaikki ihmiset olemme samanarvoisia Jumalamme EDESSÄ