Perustuslain 60§ sanoo, että ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Mielestäni Vanhanen ei täytä perustuslain ministerille asettamia vaatimuksia.
Eduskunnan on välitömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin Vanhasen erottamiseksi valtioneuvoston jäsenyydestä.
Eduskunnan on välitömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin Vanhasen erottamiseksi valtioneuvoston jäsenyydestä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Yksilöipä vielä ne Vanhaseen liittyvät seikat, joihin mielipiteesi perustat.
vanhasen todellisia toilailuja. Todellinen vellihousuhan tuo näyttää olevan vaikka naisten perästä tykkääkin.
sentään joku konkreetinen esimerkki
Ike ja Ikea
Vanhanen on jäänyt kiinni valehtelemisesta.
Näin kirjoittaa HS.fi 10.3.2008 kansanedustaja Tuulikki Ukkolan haastattelussa.
oli ennen kalevassa suuna, päänä ja perseenä. täysi huuhaa.
Saapi olla suuna tai päänä, kunhan vain puolustaa perusruslakia.
ei ole taida olla mitään arvoa
Voi olla, että minun mielipiteeni ei paljoa paina.
Siitä huolimatta ministerien on noudatettava perustuslakia.
kirjoitat, vai oletko vain punikki, jota v...aa oppositioon joutuminen
Tässä asiassa kokemukseni liittyy lähinnä sisälukutaitoon.
Perustuslain 60§ on varsin yksiselitteistä suomenkieltä. Kannattaa lukea. Ministerien on oltava rehellissiä.