viha sdptä kohtaan

on totta

Demareiden noin vuosi sitten päättynyt pitkä hallitustaival (12 v) oli suoraa jatketta 30-40 vuotta kestäneelle rötöksiä, sotkuja ja munauksia täynnä olevalle demarihallinnolle. Ohessa lista (ei tyhjentävä) törkeyksistä, joista osa on vakavia virkarikoksia. Isoimmista kupruista ei ole käynnistetty edes tutkintaa!
* Oy Veikkaus Ab antaa potkut toim.joht. Matti Ahteelle 17.4.2001 saatuaan selvityshenkilön, OTT, Pirkko K. Koskisen arvion siitä, että oli olemassa riittävää näyttöä syyllistymisestä seksuaaliseen häirintään.
* hoitajille ja alipalkatulle muulle kuntasektorin naisvaltaisille aloille ei koskaan ole edes tavoiteltu ns. tasa-arvokorotuksia
* surkuhupaisat helikopterikaupat monta vuotta sitten - sovittuja koptereita vasta yksi ns. karvahattumalli Suomessa 2003-2008 (Halonen)
* puolustusvoimain puolustuskyvyn ajaminen sotilaallisen tyhjiön tasolle (Halonen)
* Tuomioja toimeenpannut julkisen nimilistan, ns. yllytysadressin asepalveluksesta kieltäytymisen tueksi 1969 (Ilkka Taipale, ym.)
* Tuomiojan tuomitseminen yllytyksestä rikokseen 1 v 2 kk:ksi vankeuteen Helsingin raastuvanoikeudessa 1970 (Kekkonen armahti)
* Tuomiojan kantaminen jalat edellä poliisimaijaan hänen häiriköityään Persian shaahin mellakoiden yhteydessä Helsingissä 1970
* Halonen runnonut (ns. tunnustamiskomitean varapuh.joht.) Suomen tunnustamaan kommunistisen fasistivaltion DDR:n (1969-72) (Sorsa, Lipponen, Sundqvist, Koivisto, Hämäläinen, E. Raatikainen, Ahde ym.)
* julkinen vetoomus "EI" EEC:lle, VAPAAKAUPPASOPIMUS TORJUTTAVA 19.09.1973 (Halonen, Tuomioja, Lipponen, Liikanen, Jyränki, Työläjärvi, Söderman ym.)
* Halonen runnonut presidenttinä ja armeijan ylipäällikkönä Suomen mukaan sen puolustuskyvylle kohtalokkaaseen Ottawan maamiinat kieltävään sopimukseen
* Nato -vastainen disinformaatio ja epäluulon lietsominen (Halonen, Tuomioja, Heinäluoma)
* Lipposen poliittinen silmänlumepeli EU:n elintarvikeviraston sijoittamisella Suomeen 2000-2003
* Lipposen ja Bushin salaiset sopimukset Valkoisessa talossa Suomen liittämisestä osaksi Irakin vastaista ja USA-vetoista koalitiota 07.-09.12.2002
* Lipposen ja Bushin salaiset kauppasopimukset suomalaisesta AMOS-kranaatinheitinjärjestelmästä juuri ennen Irakin sotaa joulukuussa 2002
* EU:n 141-tukien ja koko maatalouden johdonmukainen vastustaminen (Lipponen, Heinäluoma, Filatov, Gustafsson)
* metsäteollisuuden ja pörssiyhtiöiden vaikeuksien ymmärtämättömyys (Stora-Enso Oyj ym.) (Heinäluoma, Filatov, Feldt-Ranta, Tuomioja)
* suurituloisten verohelpotukset (Heinäluoma, Liikanen)
* 90 -luvun pankkikriisin ja laman kehittäminen (Liikanen, Koivisto, Koskinen, Halonen, Louekoski ym.)
* Ulf Sundqvistin vahinkonkorvausten anteeksianto: 16,4 milj. "soviteltiin" tovereiden (Alho, Lipponen) kesken 1,2 miljoonaan
* lapsilisien jäädyttäminen, ei inflaatiotarkistuksia kymmeneen vuoteen (Lipponen, Liikanen, Heinäluoma, Kalliomäki)
* Kiinan, Vietnamin ja muiden diktatuurien tukeminen ja hallinnon liehitteleminen (Halonen, Tuomioja)
* Suomen ulkoministerin ajattelemattomat Israel-puheet ja keskinäisten suhteiden kylmettäminen (Tuomioja 2001)
* ulkosuhteiden epäviisas tulehduttaminen länteen ja erityisesti Yhdysvaltoihin (Halonen, Tuomioja)
* suomettumispolitiikan, rähmällään olon, johdonmukainen jatkaminen Venäjän suuntaan 2000-2008 (Halonen)
* Venäjän kaasuputkilinjauksen, ns. Nord Streamin, kritiikitön hyväksyminen Suomen talousvesille 2007 (Halonen)
* Venäjän epärehellisten duuman vaalien hyväksyminen ilman epäkohtien arvostelua (Halonen 2007)
* Venäjän epädemokraattisten ja epärehellisten presidentinvaalien kritiikitön hyväksyminen (Halonen 2008)
* Johdonmukainen vaikeneminen Venäjän Tshetshenian kansanmurhasta 2000-2008 (Halonen)
* kyvyttömyys Venäjän rekkajonojen ja puutullikysymyksen hoitamisessa 2000-2008 (Halonen)
* poliittisten demarinimitysten jatkumo, punaisia värisuoria jne (Halonen, Liikanen, Lipponen, Ahde, Arajärvi, Söderman, Mönkäre, Lindblom ...)
* Alpo Rusin silmitön poliittinen ja rikosoikeudellinen ajojahti 2002-2007 (Nevala, Halonen, Lipponen)
* Sorsan, E. Raatikaisen, Lipposen, Liikasen, Sundqvistin, Tuomiojan, Ahteen ym.:n Stasi/DDR:ään ja KGB/NKP:hen suuntautuneet toimet, jotka odottavat yhä rikosoikeudellista arviointia
* Saksan liittotasavallan Suomeen toimittama lista suomalaisista stasi-kontakteista suljetaan SUPO:n kassakaappiin huhtikuussa 1990 (Koivisto)
* ns. tiitisen listojen (Stasi-listat) avaamisen hysteerinen vastustaminen (Lipponen, Halonen, Tuomioja)
* N-liiton Suomea koskevan NORDEK-liittymishankkeen vastustamisen ja sitä koskevan salaisen muistion vuotaminen Dagens Nyheterille (Högglöf) 1970 (Koivisto)
* Koiviston kieltäytyminen tarjouksesta ostaa Karjala takaisin Suomelle 1991 ja asian salaaminen eduskunnalta
* Kekkosen ja Breznevin EEC:tä ym. koskevan huippusalaisen ns. Zavidovo -muistion vuotaminen julkisuuteen lehdille (Dagens Nyheter, Vasabladet/Högnäs) 31.10.1972 (Tuomioja; Lindblom, Jyränki)
* Tuomiojan todistajan valan nojalla tapahtunut valehteleminen Zavidovo -vuotoa käsitelleessä oikeudenkäynnissä 1973
* Tuomiojan Rusin esitutkintaa koskevan salaisen tiedon vuotaminen eteen päin, valtiosihteeri Antti Satulille 2002
* Fortum Oyj:n ökyoptioiden siunaaminen valtionyhtiöiden omistajaohjaajina 1999-2002 (Kalliomäki, Tuomioja, Mönkäre)
* valtionyhtiö Valco Oy:n tappiollinen pyörittäminen ministereinä ja samanaikainen istuminen yhtiön hallintoneuvostossa 1976-80 (Sorsa, Rantala)
* ns. potilasturvallisuuslain vastustaminen 2007 (Heinäluoma, Filatov, Feldt-Ranta, Gustafsson ym.)
* Tuomiojan tunnustautuminen marihuanan pössyttelijäksi 60-luvulla ylioppilastalolla (2008)
* Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden tarkoituksellinen salailu ja vähättely Suomessa 1986 (Koivisto, Kaisa Raatikainen, Sorsa)
* Tahallinen jahkailu ja Venäjän miellyttäminen suomalaiskoneen lähettämisessä Kiovaan Tshernobylin onnettomuuden evakuoinnin yhteydessä 1986 (Koivisto)
* Koiviston Holkerin sinipunahallituksen (1987-1991) kasaan runnominen oman valinnan varmistamiseksi tulevissa presidentinvaaleissa 1988
* Koiviston kieltäytyminen vastaanottamasta Jeltsinin tarjoamia Kremlin arkistoja sodan jälkeisestä suomalaisesta lähihistoriasta 1992
* pääministeri Lipponen loukkaa eduskunnassa Mauri Pekkarista viittaamalla tämän tukan alla olevaan järkeen (1999)
* Suomen nolo ja harkitsematon viivytteleminen ETYJ:n puheenjohtajana Kosovon itsenäisyyden tunnustamisessa (Halonen 2008)
* presidentin mielistely ja hätäily onnittelusoitossa Venäjän Medvedeville vaalivoitosta tilanteessa, jossa virallinen, tarkistettu loputulos puuttui (Halonen 2008)
* presidentin viettämät pääsiäislomat suomalaisen vakuutusyhtiön luksusmökillä paljastuvat median toimesta v. 2007, lahjustutkinta asiasta ei käynnisty (Halonen)

Onko meillä varaa demareiden politiikkaan? Vastaan meidän kaikkien puolesta: EI pitäisi olla.

5

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muiden puolueiden

      Ihmettelen vain, millainreen lista saataisiin, jos ei -demareiden toimia listattaisiin?
      On omituista tämä nykyisen hallituksen asenne Stora Enson hallituksessa. Tehdään työttömiä omassa maassa eikä pidetä edes suomalaisten puolta. Mitä se sellainen poliittinen toiminta on ?

      _
      Valtio-omistajaa edustanut Pekka Timonen valtioneuvoston kansliasta antoi keskiviikkoisessa yhtiökokouksessa Stora Ensolle suoranaista tunnustusta.

      "Valtio arvostaa yhtiön ja sen toimitusjohtajan työtä. Osakkeenomistajan pitää tukea koko yhtiön pitkäjänteistä tervehdyttämistyötä, vaikka yksittäiset ratkaisut olisivatkin sellaisia, ettei osakkeenomistaja niitä itse tekisi", Timonen sanoi puheenvuorossaan.

      Yksittäisellä ratkaisulla Timonen viittasi Kemijärven tehtaan sulkemiseen.

      Stora Enso on sulkemassa sellutehtaansa Kemijärvellä huhtikuun lopulla.

      • kun puna-apinat

        raivoo oppositiossa. iäti olkoot kirotut siellä.


    • eikö muuta tekemistä

      Yhtä epämääräiset listat voi kirjoittaa mistä puolueesta tahansa, valitettavasti tuosta vain näkee kirjoittajansa yksinkertaisuuden ja tietämättömyyden...ja ketähän se kiinnostaisi?

      • "tietämättömyyden"

        Mielestäni kirjoittaja tiesi erittän paljon ja faktaa kaiken lisäksi.


    • carahca

      Kaikissa puolueissa on rötösherroja. Demarit ovat kyllä unohtaneet täysin tavallisen kansan. Vaalilupaukset aina seuraavalla vaalikaudella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7964
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2254
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2161
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1725
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1237
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1231
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1123
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      841
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      776
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      742
    Aihe