AIKA OTTAA MALLIA

Ruotsi ei lähtenyt mukaan natsivaluuttaan. Ruotsin demaritkin vastustavat eu-sanelua, koska käytännössä mm.ammattijärjestöjen lakko-oikeus on evätty eu-tuomioistuimen kautta. Kansallisilla tuomioistuimilla ei käytännössä ole enää mitään merkitystä, koska eu-tuomioistuin päättä lopulta kaikesta. Suomessa on myös jo yksi toteutunut ennakkotapaus, joka merkitsee sitä, että käytännössä lakko-oikeus on historian havinaa.
Suomi pelkää venäjää ja todentotta siihen on aihetta aivan tosissaan, mutta nato on naurettavuuden irvikuva tuon uhan torjumiseksi. Katsokaa karttaa, laskekaa väkilukua! Tuskimpa amerikan johtamassa henkitoreissaan kituvassa natossa kenenkään täysjärkisen ihmisen mielessä voi olla usko venäjän ISLAMILAISEN Maailman alistamiseen. Idänsuhteita pitää edeelenkin hoitaa alistumatta, mutta uhoamatta mielikuvitusamerikoidenmammonamaailmoista.
Natsipankin orjia ollaan jo. Nimitän eu-n keskuspankkia tuolla nimellä, koska sen päärakennus on toisen maailmansodan jäljiltä pommittamatta jätetty "hermokeskus", jossa kehitettiin kaikki strategiat, muiden ihmisten, kuin arjalaisen rodun tuhoamiseksi. Siinä on meidän suomalaistenkin eurojen synnyinkehto. Pitäs vähän ajatella mihin liittyy ja sitoutuu.
Minä en muuten koskaan ole liittynyt eu-hun. Olen itsenäinen ihminen ja elän kunniallisesti ja laillisesti. Joskus kaiketi kuolen, mutta KUOLEN SUOMALAISENA. Minulle vaikkapa kiinaan liittyminen on ulkopuolisten pelleilijöiden hörönlöröä. Olen suomalainen, vaikka minun raatoni siperiaankin raahattaisiin.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


RUOTSISTAKIN kirjoitti:

Ruotsi ei lähtenyt mukaan natsivaluuttaan. Ruotsin demaritkin vastustavat eu-sanelua, koska käytännössä mm.ammattijärjestöjen lakko-oikeus on evätty eu-tuomioistuimen kautta. Kansallisilla tuomioistuimilla ei käytännössä ole enää mitään merkitystä, koska eu-tuomioistuin päättä lopulta kaikesta. Suomessa on myös jo yksi toteutunut ennakkotapaus, joka merkitsee sitä, että käytännössä lakko-oikeus on historian havinaa.
Suomi pelkää venäjää ja todentotta siihen on aihetta aivan tosissaan, mutta nato on naurettavuuden irvikuva tuon uhan torjumiseksi. Katsokaa karttaa, laskekaa väkilukua! Tuskimpa amerikan johtamassa henkitoreissaan kituvassa natossa kenenkään täysjärkisen ihmisen mielessä voi olla usko venäjän ISLAMILAISEN Maailman alistamiseen. Idänsuhteita pitää edeelenkin hoitaa alistumatta, mutta uhoamatta mielikuvitusamerikoidenmammonamaailmoista.
Natsipankin orjia ollaan jo. Nimitän eu-n keskuspankkia tuolla nimellä, koska sen päärakennus on toisen maailmansodan jäljiltä pommittamatta jätetty "hermokeskus", jossa kehitettiin kaikki strategiat, muiden ihmisten, kuin arjalaisen rodun tuhoamiseksi. Siinä on meidän suomalaistenkin eurojen synnyinkehto. Pitäs vähän ajatella mihin liittyy ja sitoutuu.
Minä en muuten koskaan ole liittynyt eu-hun. Olen itsenäinen ihminen ja elän kunniallisesti ja laillisesti. Joskus kaiketi kuolen, mutta KUOLEN SUOMALAISENA. Minulle vaikkapa kiinaan liittyminen on ulkopuolisten pelleilijöiden hörönlöröä. Olen suomalainen, vaikka minun raatoni siperiaankin raahattaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu