RKP

RKP on kiinnostunut suomen kielen asemasta Ruotsissa.
Puolue on sitä mieltä, että Suomen ja Ruotsin on yhdessä suunniteltava vähemmistökielipolitiikka.

Onhan räikeä epäkohta, että suomen kielinen vähemmistö Ruotsissa ei nauti kansalliskielisen vähemmistön oikeuksia.
RKP haluaa, että kaikkien ruotsalaisten on opittava suomea ja että ruotsissa pitää olla virkamiessuomi.

"Naapureiden on harmonisoitava kielipolitiikka", sanoo Stefan Wallin.
171042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Rkp:llä, Pohjoismaiden Neuvostolla ja nordisteilla olisi ollut kymmeniä vuosia aikaa panna suomenkielisten ruotsalaisten asiat kuntoon.

Nyt kun on tajuttu, että suomalaisille on tullut mitta täyteen on "kova huoli".

Ruotsilla on ollut satoja vuosia aikaa perustaa suomenkielinen koululaitos yliopistoja myöten.
Mitään ei ole tapahtunut. Kaiken lisäksi rkp on tehnyt vuosikymmeniä yhteistyötä suomalaisten pahimpien vihollisten ruotsalaisten kanssa.

Ahvenanmaa on Rkp:n erityissuojeluksessa, koska Ahvenanmaalla on saatu aikaan se mistä Rkp haaveilee Manner-Suomessa.

Äänestä
  • SuoLi ry?

    Äänestä

  • missä on kirjoitti:

    SuoLi ry?

    Rkp:n nettinasset on viimeiset toivonkipinät Rkp:n puoluetoimistolla. Kaikki järjisään olevat on jo puolueen jättäneet. Jäljelle on jäänyt tyhmiä kysylevät Rkp:n nettinasset. Nuo pellet.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Rkp:n nettinasset on viimeiset toivonkipinät Rkp:n puoluetoimistolla. Kaikki järjisään olevat on jo puolueen jättäneet. Jäljelle on jäänyt tyhmiä kysylevät Rkp:n nettinasset. Nuo pellet.

    kastimerkki!

    Äänestä

  • Suomenkieliset eivät ole perustaneet Suomeen yhtään ruotsinkielistä yliopistoa, opistoa, koulua, laitosta, yhdistystä t.m.s.

    Sopii siis ruosujen itse tehdä palvelujensa eteen jotain. Vaan miksi eivät ole saaneet esim suomenkielistä yliopistoa aikaiseksi Ruotsiin? Jospa eivät sellaisia kaipaakaan? Suomalaisia vapaakoulujahan Ruotsissa on ja uusia perustetaan. Jospa se suurin huoli onkin vain Suomessa asuvilla nettifennoilla?
    Äidinkielen opetuskin ontuu kun ei ole opettajia. Lait, puitteet ja rahat olisivat olemassa. Toki yhteiskunta tulee vastaan mutta tulevien käyttäjien on itsekin satsattava jotain ja oltava aktiivisia sekä osoitettava palveluiden tarve.
    Hyvä esimerkki meiltä Suomesta ovat pienet ruotsinkieliset koulut suomenkielisillä paikkakunnilla, ei niitä kunnat ole perustaneet.

    Turha nököttää nokka auki ja kiljua ruokaa kuin nälkäinen käenpoikanen ja odottaa matojen tippuvan suoraan suuhun.

    Fennulit pytää MEITÄ SURUJA luopumaan pakkoruotsista, teidänhän siitä pitää luopua, ei meillä ole pakkoruotsia. Meillä on pakkosuomi ja sitä me kannatamme! Kaksikielisyys on paras kilpailuetumme.

    Äänestä

  • ankdam kirjoitti:

    Suomenkieliset eivät ole perustaneet Suomeen yhtään ruotsinkielistä yliopistoa, opistoa, koulua, laitosta, yhdistystä t.m.s.

    Sopii siis ruosujen itse tehdä palvelujensa eteen jotain. Vaan miksi eivät ole saaneet esim suomenkielistä yliopistoa aikaiseksi Ruotsiin? Jospa eivät sellaisia kaipaakaan? Suomalaisia vapaakoulujahan Ruotsissa on ja uusia perustetaan. Jospa se suurin huoli onkin vain Suomessa asuvilla nettifennoilla?
    Äidinkielen opetuskin ontuu kun ei ole opettajia. Lait, puitteet ja rahat olisivat olemassa. Toki yhteiskunta tulee vastaan mutta tulevien käyttäjien on itsekin satsattava jotain ja oltava aktiivisia sekä osoitettava palveluiden tarve.
    Hyvä esimerkki meiltä Suomesta ovat pienet ruotsinkieliset koulut suomenkielisillä paikkakunnilla, ei niitä kunnat ole perustaneet.

    Turha nököttää nokka auki ja kiljua ruokaa kuin nälkäinen käenpoikanen ja odottaa matojen tippuvan suoraan suuhun.

    Fennulit pytää MEITÄ SURUJA luopumaan pakkoruotsista, teidänhän siitä pitää luopua, ei meillä ole pakkoruotsia. Meillä on pakkosuomi ja sitä me kannatamme! Kaksikielisyys on paras kilpailuetumme.

    "Fennulit pytää MEITÄ SURUJA luopumaan pakkoruotsista, teidänhän siitä pitää luopua, ei meillä ole pakkoruotsia. Meillä on pakkosuomi ja sitä me kannatamme! Kaksikielisyys on paras kilpailuetumme."

    Kukas TEITÄ on pyytänyt luopumaan pakkoruotsista?
    Puhukaan, kirjoittakaan ja laulakaa TE ruotisnkieltä!
    Älkää vaatiko MEITÄ tekemään sitä samaa!

    Me luopuisimme siitä (pakkoruotista) ilomielin, mutta jokainen yritys on torpattu RKP:n ja Folktingetin toimesta!

    Muista esim. Tohmajärvi!

    Opetusministeriö tyrmäsi kertaheitolla yrityksen valita toinen kieli ruotsin sijaan.

    RKP ja Folktinget ovat ne poppoot, jotka tahtoo pakkoruotsittaa suomenkieliset koko maassa.

    Ei tule kuuloonkaan, mitä mieltä kansa itse on asiasta.

    Joka ainoa kerta RKP vastustaa vapavalintaa kieliopinnoissa ja kouluissa.

    Ja suomenkieliset politiikot myöntyvät, rasisminpelossa, sanomatta sanaakaan vastaan pakoruotsista.

    Luovu siinä sitten...

    Äänestä

  • Ruotsiin ja surut osaavat kuulema ruotsiakin.

    Miksi he hyväksyvät Suomen toisen kotimaisen kielen sorron yhdessä ruotsalaisten kanssa.

    On myös merkillepantavaa,että virallisesesti suomalaisvastainen maakunta, Ahvenanmaa, tekee läheistä yhteistyötä Rkp:n kanssa mm. eduskunnassa.

    RKP ON SYYLLINNEN.

    Äänestä

  • siihen suotuttaisiin. kirjoitti:

    "Fennulit pytää MEITÄ SURUJA luopumaan pakkoruotsista, teidänhän siitä pitää luopua, ei meillä ole pakkoruotsia. Meillä on pakkosuomi ja sitä me kannatamme! Kaksikielisyys on paras kilpailuetumme."

    Kukas TEITÄ on pyytänyt luopumaan pakkoruotsista?
    Puhukaan, kirjoittakaan ja laulakaa TE ruotisnkieltä!
    Älkää vaatiko MEITÄ tekemään sitä samaa!

    Me luopuisimme siitä (pakkoruotista) ilomielin, mutta jokainen yritys on torpattu RKP:n ja Folktingetin toimesta!

    Muista esim. Tohmajärvi!

    Opetusministeriö tyrmäsi kertaheitolla yrityksen valita toinen kieli ruotsin sijaan.

    RKP ja Folktinget ovat ne poppoot, jotka tahtoo pakkoruotsittaa suomenkieliset koko maassa.

    Ei tule kuuloonkaan, mitä mieltä kansa itse on asiasta.

    Joka ainoa kerta RKP vastustaa vapavalintaa kieliopinnoissa ja kouluissa.

    Ja suomenkieliset politiikot myöntyvät, rasisminpelossa, sanomatta sanaakaan vastaan pakoruotsista.

    Luovu siinä sitten...

    "Opetusministeriö tyrmäsi kertaheitolla yrityksen valita toinen kieli ruotsin sijaan."

    Opetusministeriöllä lienee velvollisuus noudattaa Suomen lakeja?

    Perusopetuslaki:

    "11 §
    Opetuksen sisältö

    Perusopetuksen oppimäärä sisältää, sen mukaan kuin 14 §:n nojalla säädetään tai määrätään, kaikille yhteisinä aineina äidinkieltä ja kirjallisuutta, toista kotimaista kieltä, vieraita kieliä, ympäristöoppia, kansalaistaitoa, uskontoa tai elämänkatsomustietoa, historiaa, yhteiskuntaoppia, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, maantietoa, liikuntaa, musiikkia, kuvataidetta, käsityötä ja kotitaloutta. Opetus voi perustua, sen mukaan kuin 14 §:n nojalla säädetään tai määrätään, erilaajuisiin oppimääriin. Perusopetuksen järjestäjä voi 7 tai 8 §:n nojalla määrätyn erityisen koulutustehtävän mukaisesti poiketa tämän momentin säännöksistä.

    Oppilaalle voidaan antaa opetusta muissakin kuin 1 momentissa mainituissa perusopetukseen soveltuvissa aineissa sen mukaan kuin opetussuunnitelmassa määrätään. Näiden aineiden opiskelu voi olla oppilaalle osittain tai kokonaan vapaaehtoista tai valinnaista.

    Oppilaalle tulee antaa oppilaanohjausta.

    Esiopetuksesta, lisäopetuksesta ja perusopetukseen valmistavasta opetuksesta on sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä säädetään, voimassa, mitä 14 §:n nojalla säädetään tai määrätään."

    Olen itse opiskellut kotimaisten kielten lisäksi 3 vierasta kieltä joten siitä vaan opiskelemaan venäjää siellä Tohmajärvellä.

    "Oppilaalle voidaan antaa opetusta muissakin kuin 1 momentissa mainituissa perusopetukseen soveltuvissa aineissa sen mukaan kuin opetussuunnitelmassa määrätään. Näiden aineiden opiskelu voi olla oppilaalle osittain tai kokonaan vapaaehtoista tai valinnaista.

    Oppilaalle tulee antaa oppilaanohjausta. "

    Ei onnistu!
    Ei annettu oppilaalle ohjausta.
    Kumottiin ja hylättiin anomus valinnanvapaudesta.

    Opetusministeriössä katsottiin, ettei Tohmajärveläiset tarvitse venäjää, vaan ruotsia.

    Voisiko RKP ja Folktinget valaista:

    Mihin Tohmajärvellä tarvitaan ruotsia?

    Missä on valinnanvapaus?

    Missä on oppilaan oikeus valita kieli?

    Missä on koulujen oikeus valita kieli?

    Missä on kuntien oikeus valita kieli?

    Millä oikeudella osa ruotsinkielisistä ja RKP sekä Folktinget määräävät suomenkielisten asioista?

    Miksi opetusministeriö ei ymmärrä, että Tohmajärvellä ei puhuta/tarvita ruotsinkieltä?

    Perusteeksi ei riitä, että oppilas voi muuttaa pois kunnasta.
    Kaikki eivät lähde muualle.

    Kaikista suomenkielisistä opiskelijoista ei tule virkamiehiä, eikä kaikki työllisty palvelualoille.
    Ruotsi on silti opiskeltava, vaikka väkisin.

    Lakia on muutettava nykyaikaiseksi ja valinnanvapaus on SALLITTAVA!
    Vaikka se tekisi kuinka kipeää ruotsinkielisille.
    Heillä ei ole oikeutta määrätä, mitä kukin opiskelee.

    Heillä ei ole oikeutta sekaantua heille kuulumattomiin asioihin.

    Ruotsinkieliset eivät voi määrätä, mitä suomenkieliset tekevät/opiskelevat!

    Enkä usko, että Sarkomaa oli yksinpäätöksen takana.
    Häntä ohjataan, takuulla, RKP:n ja Folktingetin toimesta.

    Opetusministeriön pitäisi herätä nykyaikaan, eikä orjailla RKP:tä!
    Valinnanvapaus on päivän sana.

    RKP ja Folktinget eivät tajua ajavansa itseään suohon turhalla vänkäämisellä ja tyrkyttämisellä.

    Ylimielistä ja väheksyvää käytöstä siltä porukalta
    suomenkielisiä kohtaan.

    Pakottamisella saa takuuvarmasti vihamiehiä itselleen.

    Äänestä

Syksyllä on kunnallisvaalit, ja sen vuoksi RKP tuntee syvää huolta suomen kielen asemasta ruotsissa. Kai joku irtopinna tuostakin kertyy, ja voivat tuolla varjolla jatkaa räikeää ruotsinkielistä propagandaansa ja populismiaan.

Äänestä

kielipolitiikka niin sekaisin ettei kukaan ymmärrä mitään kieltä kunnolla.

"HELVETIN TYHMIÄ KUN OVAT"

Äänestä

Wallin noin sanoi? Onko tuo totta? Sanoiko mitään Ahvenanmaasta?

Äänestä

Saatte kokea ja nähdä, kuinka vaalien lähestyessä RKP on taas niin suomalainen ja suomalaisuutta, s-kieltä ajava puolue, että vanhat suomenkieliset puolueet jäävät nuolemaan näppejään. Mutta, olette sivistyneitä vasta sitten, kun opiskelette ja sisäistätte, ruotsin kielen, laitatte lapsenne omaksumaan ruotsalaisen sivistyksen.
Ei sen enempää voi huiputtaa ja valehdella mikään puolue Suomessa.

Äänestä

Tämä oli parodiaa tai esi-aprillipila.
Sorry.

Äänestä

ei miissään touhussa mitääään järkeä, ruotsiin kuuluu ruotsinkieli ja Suomeen kuuluu Suomenkieli.
"JÄRKI HOI ÄLY ÄLÄ JÄTÄ HURRIT"

Äänestä

Ruotsi ei anna mitään arvoa suomalaisten pyrkimyksille ja ihan turhaa edes kuvitella mitään tuollaisesta yhteisestä kielipolitiikasta.
Rkp.n pitäisi hoitaa oman maan kieliasiat ja vääryydet ensin.

Rkp haluaa, että kaikkien ruotsalaisten opittava suomea. Tarkoittavatko he myös, Että Ahvenanmaalla
asuvat ruotsalaiset opettelisivat myös suomea?

Äänestä
  • "Rkp.n pitäisi hoitaa oman maan kieliasiat ja vääryydet ensin."

    Siis annatko eduskunnan mandaatin Rkp:e? Omituista mussoliinuilua tuollainen yksipuolluejärjestelmän ihannointi.

    Ootko ehkä sinimusta pikemminkin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uusi linja kirjoitti:

RKP on kiinnostunut suomen kielen asemasta Ruotsissa.
Puolue on sitä mieltä, että Suomen ja Ruotsin on yhdessä suunniteltava vähemmistökielipolitiikka.

Onhan räikeä epäkohta, että suomen kielinen vähemmistö Ruotsissa ei nauti kansalliskielisen vähemmistön oikeuksia.
RKP haluaa, että kaikkien ruotsalaisten on opittava suomea ja että ruotsissa pitää olla virkamiessuomi.

"Naapureiden on harmonisoitava kielipolitiikka", sanoo Stefan Wallin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu