Hesarissa Vanhanen paheksuu kirjoituksia vähäosaisista ja
että pitäisi kirjoittaa enemmän niistä, joilla menee hyvin.
Tarkoittaako Vanhanen, että Liliuksista ja muista ahneista
yritysjohtajista tehtäisiin enemmän juttuja.
Näiden ahneiden optiokeisareiden juttuja on kyllä kerrottu
riittävästi, mutta olisihan se hyvä jos vielä kerrottaisiin
seikkaperäisemmin, kuinka häikelemättömiä nämä keisarit
ovat saalistaessan köyhien varat.
Onko Vanhanen sokea vai tyhmä ?
10
362
Vastaukset
- oivahärkönen
Tässä Vanhasen teksti
"Median tapa osoittaa jonkin ihmisryhmän huonovointisuus tilastoista vie huomion pois siitä seikasta, että tutkimusten mukaan ihmisten taloudellinen tilanne on yleisesti ottaen parantunut. Suuren suomalaisen enemmistön tilanne on parantunut", hän sanoi torstaina Osuuspankkikeskuksen osuuskuntakokouksessa pitämässään puheessa.
"En halua tällä vähätellä vaikeuksissa olevien ihmisten toimeentulo-ongelmia", hän lisäsi.- Niinpä niin
Ei kyse ole vääristelystä, Vanhasen sanoman voi aivan hyvin tulkita siten, että hänen etujensa mukaista olisi se, ettei mediassa puhuttaisi huono-osaisuudesta. Köyhyys ja ihmisten pahoinvoinnin lisääntyminen eivät ole, mitä ilmeisemmin, asioita joista pääministerimme haluaisi kuulla.
Oikeastaan vielä vaarallisempaa hyvinvointivaltiomme kannalta on Vanhasen kaavailut yhteiskunnallisen vastuun "selkiinnyttämisestä". Käytännössä hän on valmis siirtämään kunnallisia palveluja yksityisille vieläpä siten, ettei varmuutta palvelujen säilymisestä olisi. Vanhasen ajattelutapa on jopa vielä vaarallisempi, kuin SDP vaalimainoksissa oleva visio. Heitteillejättö koskisi kaikkein kipeimmin heitä, joilla menee muutenkin huonosti.
Uusliberalismi, jota pääministerimme edustaa on erittäin kovaa arvomaailmaa osoittava, hän pystyy ilmeisesti näkemään ainoastaan menestyjät osana yhteiskuntaamme. Häviäjiin kuuluvat kuuluisi lakaista näkymättömiin.
Odottelemme siis vielä sitä, milloin haaveet kullatuista patsaista alkavat konkretisoitua, niin pahalta todellisuudesta irrottautuminen jo näyttää. - Korhonen ääneen!
Niinpä niin kirjoitti:
Ei kyse ole vääristelystä, Vanhasen sanoman voi aivan hyvin tulkita siten, että hänen etujensa mukaista olisi se, ettei mediassa puhuttaisi huono-osaisuudesta. Köyhyys ja ihmisten pahoinvoinnin lisääntyminen eivät ole, mitä ilmeisemmin, asioita joista pääministerimme haluaisi kuulla.
Oikeastaan vielä vaarallisempaa hyvinvointivaltiomme kannalta on Vanhasen kaavailut yhteiskunnallisen vastuun "selkiinnyttämisestä". Käytännössä hän on valmis siirtämään kunnallisia palveluja yksityisille vieläpä siten, ettei varmuutta palvelujen säilymisestä olisi. Vanhasen ajattelutapa on jopa vielä vaarallisempi, kuin SDP vaalimainoksissa oleva visio. Heitteillejättö koskisi kaikkein kipeimmin heitä, joilla menee muutenkin huonosti.
Uusliberalismi, jota pääministerimme edustaa on erittäin kovaa arvomaailmaa osoittava, hän pystyy ilmeisesti näkemään ainoastaan menestyjät osana yhteiskuntaamme. Häviäjiin kuuluvat kuuluisi lakaista näkymättömiin.
Odottelemme siis vielä sitä, milloin haaveet kullatuista patsaista alkavat konkretisoitua, niin pahalta todellisuudesta irrottautuminen jo näyttää.Kylläpä on köyhän asia unohtunut Matti Vanhaselta. Isänsä oppien mukaan hän ajattelee, että köyhyys johtuu geeneistä, eikä sille hallitus muuta voi, kuin laskea veroja hyvätuloisimmilta ja suurimmilta pääomilta.
Nyt noita parempiosaisia ei saisi edes muistuttaa, että kaikilla ei ole omakotitaloa Helsingin laitamilla järven rannalla. Pitäisi vain kirjoitella siitä, että mediaanisuomalaisella menee oikeastaan ihan hyvin, kun murusia superpääomilta putoilee pöydälle hieman enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
Keskusta ei voi mainita enää Alkiota edes juhlapuheissaan. Korhonenhan se jaksoi muistuttaa noista heikommin pärjäävistä, mutta tästähän Matti pahoitti herkän mielensä ja mies hiljennettiin. - SINULTA SUURI ITÄMAAN TIETÄJÄ
Niinpä niin kirjoitti:
Ei kyse ole vääristelystä, Vanhasen sanoman voi aivan hyvin tulkita siten, että hänen etujensa mukaista olisi se, ettei mediassa puhuttaisi huono-osaisuudesta. Köyhyys ja ihmisten pahoinvoinnin lisääntyminen eivät ole, mitä ilmeisemmin, asioita joista pääministerimme haluaisi kuulla.
Oikeastaan vielä vaarallisempaa hyvinvointivaltiomme kannalta on Vanhasen kaavailut yhteiskunnallisen vastuun "selkiinnyttämisestä". Käytännössä hän on valmis siirtämään kunnallisia palveluja yksityisille vieläpä siten, ettei varmuutta palvelujen säilymisestä olisi. Vanhasen ajattelutapa on jopa vielä vaarallisempi, kuin SDP vaalimainoksissa oleva visio. Heitteillejättö koskisi kaikkein kipeimmin heitä, joilla menee muutenkin huonosti.
Uusliberalismi, jota pääministerimme edustaa on erittäin kovaa arvomaailmaa osoittava, hän pystyy ilmeisesti näkemään ainoastaan menestyjät osana yhteiskuntaamme. Häviäjiin kuuluvat kuuluisi lakaista näkymättömiin.
Odottelemme siis vielä sitä, milloin haaveet kullatuista patsaista alkavat konkretisoitua, niin pahalta todellisuudesta irrottautuminen jo näyttää.OIVA HÄRKÖNEN oletko seurannut lehtien kirjoituksia yhtään ,KYLLÄ SIELLÄ KIRJOITELLAAN PALJON ENEMMÄN RAHARIKKAISTA KUN HUONOSTI TOIMEENTULEVISTA.Luetvain lehtien mainos lööpit niin siitä tietää. hyvä esimerkki puolueesi VIENONEN,
KARPELAN,SAARELA oiken ongelmien PESÄ. Raharikkaillahan nuo huonommat ongelmat näkyy olevan kun tavallisella TAAPERTAJALLA - ns.kl
Niinpä niin kirjoitti:
Ei kyse ole vääristelystä, Vanhasen sanoman voi aivan hyvin tulkita siten, että hänen etujensa mukaista olisi se, ettei mediassa puhuttaisi huono-osaisuudesta. Köyhyys ja ihmisten pahoinvoinnin lisääntyminen eivät ole, mitä ilmeisemmin, asioita joista pääministerimme haluaisi kuulla.
Oikeastaan vielä vaarallisempaa hyvinvointivaltiomme kannalta on Vanhasen kaavailut yhteiskunnallisen vastuun "selkiinnyttämisestä". Käytännössä hän on valmis siirtämään kunnallisia palveluja yksityisille vieläpä siten, ettei varmuutta palvelujen säilymisestä olisi. Vanhasen ajattelutapa on jopa vielä vaarallisempi, kuin SDP vaalimainoksissa oleva visio. Heitteillejättö koskisi kaikkein kipeimmin heitä, joilla menee muutenkin huonosti.
Uusliberalismi, jota pääministerimme edustaa on erittäin kovaa arvomaailmaa osoittava, hän pystyy ilmeisesti näkemään ainoastaan menestyjät osana yhteiskuntaamme. Häviäjiin kuuluvat kuuluisi lakaista näkymättömiin.
Odottelemme siis vielä sitä, milloin haaveet kullatuista patsaista alkavat konkretisoitua, niin pahalta todellisuudesta irrottautuminen jo näyttää.maassamme on > 200 000, peruspäivärahalla eläviä, netto 370 euroa/kk. Ovat yli 50 vuotiata, keski-iällä menettäneet pitkäaikaisen työpaikkansa, uutta ei juuri tarjota tämänikäisille. Ei kaikista ole hoitoalalle tai siivoojiksi. Politiikot hilluvat suurine palkkoineen naima-asioissa, tarjoilevat illallisia ja taksikyytejä eroottisille tanssijoille ja malleille, pelehtivät lööpeissä eroillaan ja deittailuillaan. Ja pääministeri kieltää puhumasta huono-osaisista ihmisistä. Miksiköhän 5 alkoholistia kuoli tulipalossa ja miksiköhän puolimiljoonaa ihmistä maassamme popsii päivittäin mielialalääkkeitä, miksi maassamme juopotellaan hurjimmin kuin koskaan? Tavallinen vaalikarja voi huonosti, mutta ei siitä saa puhua, ei saa myöskään tirkistellä, näin kommentoi pääministeri Vanhanen.
- Nalle-fani.
eiköhän noista Wahlroosin punaisista (lila) housuista oo puhuttu ihan tarpeeksi.
- Ruususestako pitäis puhua?
ittehää se vast'ikään kielsi kertomasta omista (hyväosaisen) seksiseikkailuistaan! Pitäiskö nyt sitte taas aloittaa juttu hänen uudesta, hyväosaisesta, morsiamestaan? Taitaa pääministerillä olla sama tauti kuin Kanervalla?
- Pohj.
Enpä olisi uskonut koskaan kuulevan keskustalaisen pääministerin suusta tuollaista puhetta, kuulin aivan "havinaa" vanhasta Neuvoliitosta. Samoin uskon että suuret pohjalaiset valtiomiehet Alkio,Kallio ja Kalliokoski kääntyivät haudassaan. Vanhanen vie keskustapuoluetta niin oikealle että siellä ei ole edes kokoomusta, siellä on vain tyhjää.
- Niinpä niin
Vanhasen viesti ei oikeastaan kertonut perinteisestä oikeistolaisuudesta, hän toi viestin luokkayhteiskunnallisesta ajattelutavastaan. Perinteisesti oikeistolaisuus ei ole pyrkinyt viestintävälineiden suitsemiseen, sananvapaus on tärkeä arvo kapitalismille.
Vanhasen sanominen kertoo hyvin ummehtuneesta ja vastenmielisestä ilmiöstä, nimittäin siitä, että hän katsoo kansan olevat hallitsijoita varten -eikä päinvastoin. Suomessahan on tosin tähän totuttu, ei ole mitenkään tavatonta se, että valtaapitävät katsovat kansan olevan niin typerän, että hallitseminen tuntuu työläältä.
Voisimmekin siis jatkossa todeta: "Köyhistä emme puhu, tirkistelijöiksi emme halua tulla, olkaamme siis nöyriä hallintoalamaisia". Ehkäpä sitten kansamme kelpaisi tällä "valitulle".
- TYHYMÄ JA SOKIAKI
Suoman kansa jakautuu yhä ennevässä määrin kahtia, rutiköyhiin ja rahvasrikkaisiin. Suunta on ilmeisesti maan hallituksenkin tahto. Kerjäläiset lisääntyy jo oman maan kansalaisistakin eli ei tarvita mitään romaania tuottaa kotimaahamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874178Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293153No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770