Muutamia perusjuttuja

sekakäyttäjää

Olen hyvin aktiivinen joukkoliikenteen käyttäjä ja haluaisinkin tässä mainita muutaman seikan jotka helpottaisivat meitä kaikkia. Sekä kuljettajia että matkustajia.

a) Tullaan pysäkille ajoissa. Silloin ei tarvi juosta punaisia päin eikä pitkin ajoratoja. Kyytiin pääsee 99%:sti, eikä jäädä katselemaan takavaloja.

b) Jos ostetaan kuljettajalta lippu, maksetaan se mahdollisuuksien mukaan tasarahalla. Ei 20eur setelillä tai nipulla 5sentin kolikoita. Samoin rahat lasketaan ja otetaan kukkarosta, ennen sisään astumista.

c) Lippua ostettaessa kerrotaan millainen lippu halutaan. Pelkän 5 euron setelin laittaminen tiskiin ei vielä kerro paljonkaan. Lippulajeja on huomattava määrä, myös sporassa.

Kun em. asiat olisivat ihmisillä hallussa, jokainen pääsisi kotiin suurinpiirtein aikataulussa, eikä kenellekkään jäisi tunnetta, että kuljettaja jätti pysäkille, vaikka juoksin henkeni edestä kohti kyytiä.

6

687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viratonveteraani

      Voidaanko ensimmäinen vuoron aikataulunmukainen lähtö varmistaa talkootyöllä, siitä ei ole erikseen sovittu mutta käytäntö on tämä.

      Esim. Kuljettajan työaika alkaa klo 5.09 tästä alkaa palkanmaksu tätä ennen on valmistelutehtäviä ajokirjat valvontalokerosta, rahasrusvarusteet lukollisestalokerosta ja varmistus mestarinhuoneessa millä autolla lähdet linjalle. Kävely autolle varikonpilttuuseen, jos kaikki on kohdallaan auto käynnissä, peilit pesukoneen jäljeltä asetettu kohdalleen, rahastuslaite heräähenkiin kylmyydestä ym. Ei ole läheskään aina näin hyvin asiat. (valmisteluaika 5 min) Varikolta ulosajoaika klo 5.14 Vuoron lähtöaika päätepysäkiltä on klo 5.30 Varikolta päätepysäkille ajoaika nopeusrajoitusten mukaisesti ajettuna on 18 min ja päätepysäkkipalveluaika puuttuu kokonaan. Hyvissä olosuhteissa vuoro lähtee 5.35 jokaikinen arkiaamu valitti siitä asiakkaat tai kuljettajat.

      Talkootyötätekevät lähtevät jopa puolituntia omalla ajallaan, siitä on taas tullut valituksia päätepysäkillä tyhjäkäytöstä.

      Jos vuoro on aikataulusta myöhässä moni asiakas osoittaa mieltään kuljettajalle kaikentavoin esim. vuoroaikatauluja täytyy jakaa vakiomatkustajillekkin ilman varsinaista tarvetta koska ne jaetut aikataulut ovat joko autonlattialla tai roskiksissa matkan jälkeen.

      • mitä typeryyttä!

        Auto käynnissä jo valmiiksi- No eipä sielläkään paljon järki päätä paina. Tyhmäkäyttö taitaa olla kiusallisen yleistä...?


      • viratonveteraani
        mitä typeryyttä! kirjoitti:

        Auto käynnissä jo valmiiksi- No eipä sielläkään paljon järki päätä paina. Tyhmäkäyttö taitaa olla kiusallisen yleistä...?

        Hiukan selvitystä typeryyden ihmettelyyn. Kuljettajille maksettava vuoron valmisteluaika on karsittu minimiin 5 min joka aikoinaan oli 17 min Liikennöitsiällä on esim. 600 vuoroa liikennöitävänä joten nämä jokaisesta vuorosta karsitut minutit kertyvät virman katteeseen. Näin on edullisempaa liikennöitsiän palkata käynnistäjät varikolle, jotka käynnistävät autot listan mukaan joitakin minutteja ennen varikolta ulosajoa. Ongelma tilanteessa järjestävät vara-auton tilalle. Kuljettajan toimesta ei tyhjäkäytölle aamuisin jää turhaa aikaa. Poikkeuksen tekevät tietysti omalla ajalla linjalle lähtevät jotka itse käynnistävät auton hyvissäajoin matkustajien kiukuttelun pelossa. Ongelma on vain maksetussa työajassa koska työtä tehdään vain maksetulla työajalla. Työpaikalle tullaan hyvissä ajoin aamuisinkin koska nykyisin nukutaan se aika mikä ollaan petillä vaaka asennossa.


    • satunnainen matkaaja

      Pysäkille tulen aina ajoissa. Minuua ei kyllä ole hajuakaan, milloin bussi tulee, mutta kyllä se kai joskus tulee.

      Lippu on ostettava sillä rahalla, mitä taskussa sattuu olemaan. Kovin paljoa kolikoita ei viitsisi taskussa kantaa, eikä kortitkaan kelpaa. Työpuhelimestakaan ei saa maksettua lippua.

      Jos reitti kulkee vinosti pääkaupunkiseudulla, niin busseja joutuu vaihtelemaan. Usein on vaikea tietää tarkkaa vaihtopaikkaa, tai jopa jatkoyhteyden numeroa. Ainoa minkä tietää, on missä seisoo ja mihin pitäisi päästä. Lipuista en osaa kuin kertamaksun.

      Oman aikataulunsa voi unohtaa, kun joutuu satunnaisesti julkisiin. Katsoin juuri reittoppaasta matkaa Tikkurilan läheltä Kaivokselan lähelle. Tuo vartin matka kestää melkein tunnin, bussia saa vaihtaa ja osan matkasta pääsee vielä kävelemään. Niin ja kellonajasta riippuen reitillä voi olla monia eri numeroisia busseja.

      Ei ole helppoa satunnaisella matkaajallakaan.

    • sekaisinkäyttäjä

      Minä en julkisilla ajele, kun kännissä ja silloinkin vaan, jos ei rahaa ole jostain syystä taksiin. Ajoradoilla en juksentele, koska ajoradat tarkotettu autoilijoille. Jöpötä sinä vaan siellä pysäkillä ajoissa räntäsateessa ja pidä suusi kiinni, niin opit nöyräksi.

    • viratonveteraani

      Aikataulut asiallisiksi eli jos aikataulussa on merkitty päätepysäkiltä lähtöaika niin vuoro on oltava hyvissä ajoin lähtöpysäkillä, tämä jää liian usein toteutumatta.

      Henkilöliikenne on arvokasta toimintaa sitä ei voida hoitaa hosumalla, koheltamalla eikä tökkimällä. Rauhoittumista tarvitaan molemminpuolin, asiakkaitten kiire ei voi tarttua kuljettajaan. Kuljettajan on toimittava joka tilanteessa joustavalla ajotavalla, turvallisesti nopeusrajoitusten mukaisesti ajaen.

      Ei niin kiire voi olla ettei ehditä rahastamaan euroilla maksaviakin asiakkaita. Voitaisiin odottaa myös lastenvaunujen kanssa matkustavan maksaminen kuljettajalle, niin sekin katkeruus poistuisi.

      Myös maltetaan odottaa, että vanhukset ja huonomminkin liikkuvat asiakkaat pääsevät turvallisesti istumaan ilman kaatumisen pelkoa.

      Tupakoitsevat asiakkaat, heittäkää tupakki hyvissäajoin menemään, hengittäkää keuhkot muutaman kerran täyteen raitista ilmaa ennenkuin astutte joukkoliikennevälineeseen.

      Kireitten linjojen ja siirto ajoajat on perua hurjastelu ajoajoista joihin voi vaikuttaa vain kuljettajat ajotavallaan.

      Mukavia joukkoliikenne matkoja ja hauskaa kevättä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      172
      13125
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5468
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4860
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2808
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      123
      1989
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      114
      1734
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      110
      1552
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe