Jukka-Talo City 154-4 malli

Onko kukaan rakentanut kyseistä mallia? Kokemuksi muuten Jukka-talo rakentajilta, kiitos!
133512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tulossa, 175-4, ulkoa puuvalmis asennus luovutusvalmis tällä viikolla. Erinomaisesti on mennyt, ei minkäänlaista ongelmaa. Pari kertaa on jotain tavaraa ollut vähän niukasti,lisää on tullut tuotapikaa, joten kaikki on hoidettu viimeisen päälle.
Oikein hyvät on kokemukset.

Äänestä

Tulossa Jukka-suurelementti Toukokuussa. Ainakin tähän asti kaikki hoidettu niin viimeisen päälle kuin vain voi hoitaa.

Äänestä

Meille tuli Jukan suurelementtitalo noin vuosi sitten.
Aluksi kaikki meni hienosti, mutta nyt kun talossa asutaan niin välipohja on ruvennut notkumaan, talotehtaan rakennesuunnittelijakin sanoi että välipohja olisi pitänyt suunnitella jäykemmäksi, mutta rakennusmääräykset kuulemma täyttyvät niin he eivät ala millekkään.
Toisen juttu on että hakaset joilla sisäkipsilevyt on naulattu alla olevaan lastulevyyn ovat ruvenneet nousemaan ylös maalin sekä tapettien alta...saapa nähdä minkä porsaanreijän talotehdas tähän keksii.
Talotehtaan edustajan kanssa oli sovittu että hän tulisi käymään noin kuukausi sitten, arvatkaapa onko miestä näkynyt...
MIETTIKÄÄ KAHTEEN KERTAAN ENNEN KUIN JUKAN OSTATTE

Äänestä

teillä on kysessä?
Paljonko välipohjan palkkien/kattokehien suurin jänneväli on? Minkälainen rakenne palkkien/kehien päällä muutoin?
Notkuminen on ikävä juttu...en ole kuullut aikaisemmin mokomasta. Jämäkän oloisia ovat olleet ja onhan tuo sama rakenne ollut tuotanossa iät ajat.

Niittien nousemisesta pintaan on kuulunut aina silloin tällöin. Jotkut ovat laittaneet levyjen reunoille lisäruuvit esim 30 cm välein ennen tasoitusta, joka auttanee tuohon ongelmaan. Lisävaiva joka tapauksessa, mutta nauharuuvarilla ei kauaa kestä.

Äänestä
  • Talo on omista kuvista tehty.
    Otimme paketin suurelta toimittajalta koska luulimme että heillä olisi rakennesuunnitelu yms. seikat kunnossa, mutta väärässä oltiin.
    Pisin jänneväli on noin 6 metriä, kohdassa josta unohtaneet palkin pois... rakenne muutoin ihan normaali, lattiana 3xkipsi jossa keskimmäiseen jyrsitty lämmitysputket.

    Äänestä

  • Saku11 kirjoitti:

    Talo on omista kuvista tehty.

    on tuo 6 metriä.
    Jälkihoito lienee mahdollista, mutta työlästä jos pitää välipohjaa avata. Jos notkuu oikeasti, niin kuulostaa kuitenkin jäykistyksen paikalta. Saattaa olla pienin riesa tehdä jäykistys alta päin. Tulee mieleen pari tapaa...Mitä sanoo vastaava/ pääsuunnittelija?.

    Juttelin tänään yhden asioita tuntevan kanssa - sanoi, että joskus on tullut ongelmia kun maanvarainen laatta on painunut enemmän kuin on toleransseissa ja kehän alapaarre kantavan väliseinän kohdalta on jäänyt tyhjän päälle painumavaran jälkeen. Teillä on kuitenkin normaalia pidempi jänneväli....

    Suurelementin kipsilevyjen niitausta on kuulemma muutettu ensimmäisten uudelta suurelementtilinjalta tulleen sarjan jälkeen, teillä saattaa olla mahdollisesti ensimmäisiä uudelta linjalta tulleita taloja jos hakasten kanssa jo nyt ongelmia?

    Ikävä kuulla noista ongelmista. Jukan toiminta ainakin meillä on ollut 100% erinomaista ja talo lähellä vakiomallia.

    Äänestä

  • titaniittipalkille kirjoitti:

    6 metrin jänneväli löytyy putkiullakkoristikosta, ullakkohuoneen kohdalla ei ole kantoa ollenkaan vaan se on hieman sivussa, eli huone ja toisen puolen kylmätila ilman kantoa.

    Äänestä

  • Saku11 kirjoitti:

    6 metrin jänneväli löytyy putkiullakkoristikosta, ullakkohuoneen kohdalla ei ole kantoa ollenkaan vaan se on hieman sivussa, eli huone ja toisen puolen kylmätila ilman kantoa.

    Niin, mitkä pari jäykistystapaa tulee mieleen?
    Tuon putkiullakon lisäksi meillä notkuu hieman myös titaniitillä tehty lattia.
    Kävin joitain viikkoja sitten tarkastamassa että kantaako kantava väliseinä ja kantaahan se.

    Äänestä

  • Saku11 kirjoitti:

    Niin, mitkä pari jäykistystapaa tulee mieleen?
    Tuon putkiullakon lisäksi meillä notkuu hieman myös titaniitillä tehty lattia.
    Kävin joitain viikkoja sitten tarkastamassa että kantaako kantava väliseinä ja kantaahan se.

    pitäisi lisätä.

    Ovat tietysti rakennesuunnittelijan asioita suositella/päättää. Eli allaoleva varauksin:

    Tuli siis mieleen että

    1) Massiivipuukehän alapaarretta voisi yrittää kahdentaa. Teillä on siis massiivipuukehä eikä kevytkehä (jossa titaniittipalkki alapaarteena) ?

    2) Titaniitipalkissa voisi lisätä uuman vahvistusta joko pidemmillä tukivahvikkeilla (detalji VPY-A07) tai lisäämällä niitä tiheämmäksi.

    3) Lisää jäykkyyttä saadaan kun palkit kahdennetaan tai lisätään niitä alkuperäisten palkkien väleihin. Ongelma on silloin se että myös 2 krs:n lattiaa pitää avata...

    Varmaan löytyy jotain muitakin tapoja

    Olen sitä mieltä, että mikään notkuminen ei kuulu asiaan.

    Äänestä

  • alaparteen jäykkyyttä kirjoitti:

    Nyt on tehtaalta oltu yhteydessä...
    Katsotaan mille mallille tämä homma rupeaa menemään.

    Äänestä

  • Saku11 kirjoitti:

    Nyt on tehtaalta oltu yhteydessä...
    Katsotaan mille mallille tämä homma rupeaa menemään.

    miten toi aikanaan ratkaistaan.

    Äänestä

  • kuulla kirjoitti:

    miten toi aikanaan ratkaistaan.

    voit olla varma että kuulet miten homma etenee...
    Mikäli seurailet esim. tätä palstaa.

    Äänestä

enpä ole jukkaa rakentanut,mutta olen kuullut että Jormat kasaavat niitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiinnostunut08 kirjoitti:

Onko kukaan rakentanut kyseistä mallia? Kokemuksi muuten Jukka-talo rakentajilta, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu