Jos teillä on kokemusta masennuksesta tai tiedätte siitä muuten, antakaa mielipiteenne siitä kuulostaako siltä että kärsin jonkinasteisesta masennuksesta.
Olen vuoden ikäisen lapsen äiti, ja olo on melko sekava. Mielialata vaihtelee ja en jotenkin saa arjesta kiinni. Olen palannut "työelämään" eli opiskelemaan, ja nautin kyllä siitä. Listaan vähän olotilaani:
-en enää jaksa lähteä edes kävelylle vaikka siitä nautinkin, se vaan tuntuu liian vaivalloiselta pukea lapsi jne.
-olen pääosin ihan ok, nauran ja olen oma itseni, mutta mahdollisesti kuukautiskierrosta (tai masennuksesta?) johtuen olen välillä hyvin äkkiä ihan maassa. Itkettää ja tuntuu että kaikki ahdistaa
-syyt ahdistukseen ovat mm iho-ongelmat, karkkihimo (jota en onnistu vastustamaan niin hyvin kuin haluaisin..), kotityöt, riidat parisuhteessa..Riidat johtuvat lähinnä kotitöistä ja elämänmuutoksesta lapsen myötä
-seksi ei kiinnosta. En ole koskaan ollut kauhean halukas (suhteen alkuaikoina kyllä), mutta nyt tuntuu et halut hiipuvat entisestään..Seksi vaan tuntuu liian vaivalloiselta, en osaa selittää. En vaan jaksa.
-haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta en jaksa aloittaa. Jään vaan katsomaan telkkaria vaikka kiinnostaisi käydä juoksemassa tai kävelyllä tai tehä rästihommia.
-pienikin vastoinkäyminen ärsyttää enemmän kuin ikinä. Jos joku esine tippuu kädestäni, joku sotkeentuu yms, niin saatan jo kiehua. Petyn myös hyvin helposti. Ei tarvita paljoa että olen superpettynyt (varsinkin itseeni) ja vajoan sohvanpohjalle.
-olen äkäisempi kuin ikinä, en ennen ollut semmoinen että suutun ja syytän melkein syyttä. Nyt kaikki on aina muiden vikaa ja kaikesta saa aikaan riidan. Itseänikin ärsyttää..
En osaa sanoa olenko pikemminkin hormonaalisesti sekaisin vai onko mukana myös masennusta. Joka tapauksessa tuo aikaansaamattomuus alkaa jo häiritä ja olen huomannut itsessäni muutosta juuri sen suhteen että en tee asioita joita haluaisin tehdä. En vaan jaksa. Puran myös stressiäni akneongelmaani, eli saan helpotettua oloani näppyjen puristelulla. Jotenkin se saa olon tuntemaan siltä että olen kontrollissa edes jossain, kai. Sekin ongelma on pahentuntu mikä viittaisi siihen että olen ainakin tosi stressaantunut.
Voiko olla masentunut tuntematta jatkuvaa alakuloa? Olen kuitenkin varmaan suurimman osan ajasta "normaali", mutta tosiaan tunteet heittelee tosi helposti..
Kuulostanko masentuneelta?
11
807
Vastaukset
- MASENTUNUT ?
Ainoastaan vailla vertaistasi AIKUISTA keskustelu seuraa?
Onhan niitä ÄITI/ lapsiryhmiä, vertastukiryhmiä monen sorttisia.
Ei muutakuin menet mukaan sellaiseen, missä saa keskustella näistä ongelmista.
Vaikka väkisin vie itsensä sellaiseen mukaan, niin on jatkossa kiitollinen itselleen, että on lähtenyt mukaan. ? ! ? !- masistelija
Asun avomiehen kanssa joten on mulla juttuseuraa ja puhutaan avoimesti. Molemmat tiedetään että toisella stressia ja siitä riitaa yms.
Tiedän että hormonaalista, tuntuu kuin olisi kestona kuukautisten aiheuttamat oireet. Ennen oli samanakaltaista ehkä yhtenä päivänä kuussa.
Pitänee käydä lääkärissä ja selvitellä mitä tartten: aikaa, masennuslääkkeitä vai jotain hormoniavalmisteita (e-pillerit?). Alkaa vaan pikkuhiljaa nyppiä, ja parisuhde kärsii. En jaksa täällä selittää kaikkea minkä takia masistelen, mutta ei ole olo enää normaali..
Nyt taas jopa harkitsen ulos lähtöä kun taas aamulla tuntui että elämä on yhtä paskaa. Silti meinaa itku tirahtaa ihan syyttä. Ahdistavaa.. - "VAARIN"kin, kun
masistelija kirjoitti:
Asun avomiehen kanssa joten on mulla juttuseuraa ja puhutaan avoimesti. Molemmat tiedetään että toisella stressia ja siitä riitaa yms.
Tiedän että hormonaalista, tuntuu kuin olisi kestona kuukautisten aiheuttamat oireet. Ennen oli samanakaltaista ehkä yhtenä päivänä kuussa.
Pitänee käydä lääkärissä ja selvitellä mitä tartten: aikaa, masennuslääkkeitä vai jotain hormoniavalmisteita (e-pillerit?). Alkaa vaan pikkuhiljaa nyppiä, ja parisuhde kärsii. En jaksa täällä selittää kaikkea minkä takia masistelen, mutta ei ole olo enää normaali..
Nyt taas jopa harkitsen ulos lähtöä kun taas aamulla tuntui että elämä on yhtä paskaa. Silti meinaa itku tirahtaa ihan syyttä. Ahdistavaa.."Nyt taas jopa harkitsen ulos lähtöä">
Sitten sinne äiti/ lapsi ryhmään! !
Vaihtelevampia mielipiteitä kuin senaviokumppanin kanssa. Saa näkemystä yleisellä tasolla?
Mutta tulikahan se taas tämänkin neuvonpidon päätteeksi vasytaus? > EI MU MIKÄÄ OO ? MUTTA VALITTAA PITÄÄ ? - Varjolilja
"VAARIN"kin, kun kirjoitti:
"Nyt taas jopa harkitsen ulos lähtöä">
Sitten sinne äiti/ lapsi ryhmään! !
Vaihtelevampia mielipiteitä kuin senaviokumppanin kanssa. Saa näkemystä yleisellä tasolla?
Mutta tulikahan se taas tämänkin neuvonpidon päätteeksi vasytaus? > EI MU MIKÄÄ OO ? MUTTA VALITTAA PITÄÄ ?Niin, ei minunkaan mikään ole, mutta on vain tämä synkkyys ja voimattomuus. Eivät tule kadonneet voimat millään takaisin. Odotan vain, että tulee ilta ja päivä loppuu ja tulee uusi päivä ja niin edelleen. Ei ole mitään tavoitteita tai päämääriä. Kun ei tahdo nähdä ja tavata ihmisiä, ei tahdo mennä minnekään, ettei näkisi ketään. Toivoo vain saavansa olla yksin, rauhassa, hiljaisuudessa, mutta on ihmisiä ympärillä kuitenkin.
- kokemuksella.
Varjolilja kirjoitti:
Niin, ei minunkaan mikään ole, mutta on vain tämä synkkyys ja voimattomuus. Eivät tule kadonneet voimat millään takaisin. Odotan vain, että tulee ilta ja päivä loppuu ja tulee uusi päivä ja niin edelleen. Ei ole mitään tavoitteita tai päämääriä. Kun ei tahdo nähdä ja tavata ihmisiä, ei tahdo mennä minnekään, ettei näkisi ketään. Toivoo vain saavansa olla yksin, rauhassa, hiljaisuudessa, mutta on ihmisiä ympärillä kuitenkin.
Mutta nyt on pakko sanoa, että tuolla konstilla ei tarvitse IKINÄ odottaa parantuvansa !
Mutta kun väkisin "ÄNKEE"? itsensä ihmisten ilmoille uusiin kuvioihin > VERTAISRYHMÄÄN < jossa saa keskustella vapaasti näistä ongelmista ja saa VASTAUKSIA toisilta, alkaa silmät ja mieli avautua ELÄMÄLLE ! > hei MINÄHÄN OLEN ELÄVÄ OLENTO, ja minulla on oikeus elää?
HERÄTYS ? ja onnea matkaan?
- aivan...
hormonaaliselta muutokselta. Sitähän koko masennuskin on.
- kuntoutunu
Kyllä sulla on masennusta. Sun kannattais puhua tosta neuvolassa. Mulla on ollut aivan samanlaista toisen lapsen jälkeen ja siihen auttoi ekaksi hormoonikierukan poisto ja sitten vaan aika. Lääkkeitä en halunnut ottaa, mutta niitä ehkä ottaisin nyt, jos olisin samassa jamassa. Ei tarttes kärsiä niin kauan n.3.vuotta.
- HELMIINA
Kannataa varata PIAN,ENNEN KUIN ON MYÖHÄISTÄ.
Jos et pysty itse soittamaan pyydä puolisoasi tekemään se.Ei kannata oikeesti kauaan odottaa tossa tilassa,LAPSIKIN VAISTOAA ÄIDIN TUNTEET.
Kun olet käynyt lääkärissä ja jos hän katsoo parhaaksi että tarvitset lääkettä ja terapiaa ota vastaan se.
Ja kun tilanne alkaa helpotaa,varatkaa puolison kanssa yhdessä jokin aika vain yhdessä ololle ja lapsi vaikka hoitoon kummille,mummolle tai papalle ym.jollekkin läheiselle,minkä parhaaksi näätte.
TÄMÄ KIRJOITUS EI OLLUT TARKOITETTU LOUKKAAVAKSI VAAN KAIKELLA KOKEMUKSELLA JA RAKKAUDELLA! ENKELEITÄ PERHEESEENNE!- kfgodspg
Älä vähättele oloasi. Äläkä usko, jos joku vähättelee, ja sanoo että joku äiti-lapsi -kerho pelastaa kaiken.
Kertomuksesi oli kuin suoraan minun elämästäni muutama vuosi sitten. Kaikki paheni aikaa myöten, paljon pahemmaksi. Meni pitkään, ennenkuin uskalsin hakea apua. Olisi pitänyt hakea jo paljon aikaisemmin, paljolta olisin säästynyt. Ja lapset olisivat saaneet tasapainoisemman äidin.
Minulla on taustalla muutakin, lapsuuden traumoja jne.
Ota mielialasi puheeksi joko neuvolassa, tai soita mielenterveystoimistoon tai vastaavaan. Neuvolan kautta ainakin saisit tietää, mihin voi ottaa yhteyttä, ja miten toimitaan.
Mitään et menetä, jos haet apua. Jos et hae, voit menettää paljon. En halua pelotella. Jälkeenpäin olen toivonut, että joku olisi käskenyt minun hakea apua aikanaan.
Minulla todettiin ensin masennus, sittemmin kaksisuuntainen mielialahäiriö. - kgjdfoij
Älä vähättele oloasi. Äläkä usko, jos joku vähättelee, ja sanoo että joku äiti-lapsi -kerho pelastaa kaiken.
Kertomuksesi oli kuin suoraan minun elämästäni muutama vuosi sitten. Kaikki paheni aikaa myöten, paljon pahemmaksi. Meni pitkään, ennenkuin uskalsin hakea apua. Olisi pitänyt hakea jo paljon aikaisemmin, paljolta olisin säästynyt. Ja lapset olisivat saaneet tasapainoisemman äidin.
Minulla on taustalla muutakin, lapsuuden traumoja jne.
Ota mielialasi puheeksi joko neuvolassa, tai soita mielenterveystoimistoon tai vastaavaan. Neuvolan kautta ainakin saisit tietää, mihin voi ottaa yhteyttä, ja miten toimitaan.
Mitään et menetä, jos haet apua. Jos et hae, voit menettää paljon. En halua pelotella. Jälkeenpäin olen toivonut, että joku olisi käskenyt minun hakea apua aikanaan.
Minulla todettiin ensin masennus, sittemmin kaksisuuntainen mielialahäiriö.
- rebekah
moi, mä olen itse aikoinani kärsinyt kovastakin masennuksesta ja peloista, pakkoajatuksista jne. Etsin apua kaikkialta ja sain paljon apua eri luontaishoidoista, tässä niitä luontaishoitoja, joita käytin, kun en uskaltanut käyttää masennuslääkkeitä sivuvaikutusten pelossa. mulla auttoivat yrttihoidot (mäkikuisma, valeriaana, kärsimyskukkauute), bachin kukkatipat, vitamiinit ja mineraalit (sinkki, magnesium) ja rasvahapot (E-EPA kalaöljy) ja vyöhyketerapia, ja kirjoitan tämän tarinani tänne, jos tästä vaikka voisi olla jollekin apua, jos tuntuu et kaikki toivo on mennyttä, mikään ei auta, niin älä luovuta vielä!
-mäkikuismaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Mulla auttoi ainakin toimettomuuteen, siihen ettei jaksanut/pystynyt tekemään mitään. Netistä löytyy paljon ihmisten kertomuksia, kuinka se on auttanut nousemaan syvästä pahasta olosta, netissä paljon keskustelua mäkikuismasta ja paljon hyviä tarinoita siitä! Olen lukenut paljon, kuinka se on ollut se pelastava oljenkorsi, joka on auttanut, kun masennuslääkkeet eivät ole tai ei ole sivuvaikutusten takia voitu käyttää, eli
sitä ainakin kannattaa kokeilla, josko se voisi auttaa. Noni-mehusta suosittelen myös lukemaan, Marja-Liisa Kirvesniemihän kertoi aikoinaan parantuneensa uupumuksestaan ja masennuksestaan nonin avulla. Netistä löytyy paljon hyviä kertomuksia nonista, erityisesti masennuksen, voimattomuuden ja uupumuksen hoidossa.
-omega 3- sitä saa pellavansiemenöljystä ja kalaöljyistä. Molemmista myös paljon tutkimustietoa ja hyviä kokemuksia. Kannattaa kokeilla jompaakumpaa, molemmissa hyviä rasvahappoja, jotka tasapainottavat ja hoitavat aivoja ja hermojärjestelmää. Sopii hyvin yhteen mäkikuisman kanssa. E-EPA kalaöljy on oikeasti tehokasta masennuksen ja mielenterveyden hoidossa.
-mäkikuisma on hyvä antidepressantti, ja rauhoittumiseen ja ahdistuksen ja pelkojen lievittämiseen käytin valeriaanaa ja kärsimyskukkaa, nämä on kuulemma hyviä ahdistukseen, pakkoajatuksiin, unettomuuteen jne. käytin näitä kolmea yrttiä ja ne tuntuivat auttavan hyvin.
-Bachin kukkatipat: 38 erilaista kukkatippaa (homeopaattisia), jotka auttavat erilaisiin henkisiin tiloihin, kuten masennukseen, toivottomuuteen, erilaisiin pelkoihin, vihaan, katkertuuteen, itseinhoon jne. Netissä myös paljon Bachin kukkatipoista, kannattaa katsoa. Esim. mustard-uute auttaa syvään, synkkään masennukseen, jossa ei mitään valoa ja cherry plum-uute auttaa kun pelkää tulevansa hulluksi ja järjen ja kontrollin menettämisen pelkoon, kun pelkää tekevänsä jotain kamalaa, jotain mitä ei halua ja star of betlehem auttaa järkytyksiin, traumaattisista kokemuksista toipumiseen ja vaikeista, kamalista tapahtumista toipumiseen. Tippojen käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa kutakin valittua kukka-uutetta lasilliseen vettä, josta muutama kulaus päivän mittaan. Näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, melkeinpä kaikista, yksi tippapullo maksaa jotain 8-10 euroa.
-ruokavalio. Itselleni on ollut paljon apua, kun jätin kaikki valkoiset viljatuotteet pois ja sokerit ja kofeiinit. Söin riisiä, kalaa, vihanneksia, hedelmiä, täysiarvoista ravintoa, olen tullut siihen tulokseen että olen ollut ruoka-aineherkkä ja eritoten sokeri ja kofeiini saa aikaan huonon olon myös psyykkisesti, hermostoni ei jotenkin kestä niitä hyvin. Tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen (orthomolecular medicine), jossa mielenterveyden ongelmia, kuten skitsofreniaa, maanisdepressiivisyyttä, masennusta, paniikkihäiriöitä yms. hoidetaan vitamiineilla, mineraaleilla ja rasvahapoilla ja ruokavaliomuutoksilla (jätetään valkoiset vehnäjauhot ja sokerit, lisäaineet ja kofeiinit pois, koska ruoka-aineyliherkkyydet aiheuttavat myös psyykkisiä oireita ja nämä ruokavaliomuutokset todella helpottavat monien oloa). E-EPA-kalaöljy, sinkki, magnesium ja B-vitamiinit ja vielä jotkut muut millä hoidetaan näitä ongelmia. Luin, että esim. skitsofreniapotilailla on todettu hyvin alhaiset sinkki-arvot verestä joten sinkin täydennys mineraalivalmistein on tärkeä osa hoitoa.
-e-pillerit laukaisevat joillakin paniikkihäiriötä, pelkoja, kamalia mielialanmuutoksia, jopa syvää masennusta. Olen kuullut ja lukenut ihmisistä, joilla masennuskin lähtenyt pois e-pillerien poisjättämisellä. Kaikille e-pillerit eivät tietenkään aiheuta näitä, mutta joillekin kyllä, kaikki ovat erilaisia. netissä on myös paljon keskustelua ja kertomuksia tästä.
-musiikki, elokuvat, taide ja kirjoittaminen. Päivittäinen kirjoittaminen ja sellaisen asian tekeminen, joka tuntuu omalta itseltä ja hyvältä.
-sellainen urheilu, josta pitää, vaikkapa kävely tai venyttely tai uiminen, ihan mikä vaan!
-itse mietin elämäntilannettani, ja tajusin etten voi pakottaa itseäni olemaan sellaisissa olosuhteissa, jossa olen vihainen, ahdistunut ja tunnen olevani kuin "loukossa", kuin lintu häkissä, jossa ei voi olla oma itsensä ja seurata "sydämensä ääntä". Lopulta rohkaistuin vapauttamaan itseni siitä, mikä teki minut onnettomaksi ja uskalsin tehdä niitä asioita, joita halusin ja jotka tekivät minut iloiseksi sen sijaan että pakotin tekemään sitä mikä sai minut ahdistuneeks ja onnettomaksi, ja annoin itseni olla se mikä olen, eikä aina tarvinnut olla niin tehokas ja aikaansaava, vaan annoin luvan nauttia tv:n katsomisesta ja muusta, ja luovuin ainaisesta pakosta olla tehokas, aikaansaava ja "menijä".
-lupa haaveilla ja toivoa parempaa huomista. haaveilu oli välillä se, joka piti hengissä...
-kirjoita/ laula/ tee taidetta siitä tuskasta jota koet, joskus kun elämme sen helvetin ja tuskan läpi, se ei jää jumittamaan, vaan siitä jopa voi päästä yli.
-ai niin, ja kokeilin myös aromaterapiaa; neroli ja laventeli ovat hyviä masennuksen- ja ahdistuksen parantajia, rauhoittavat oloa. Oli siitä aromaterapiastakin apua!
-Tommy Hellstenin kirja "Saat sen mistä luovut" helpotti oloa myös tosi paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507961Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662248Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322149- 1451716
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251231Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991118Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65840Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58768Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7737