Kaksi todella kilttiä 4-vuotiasta poikaa etsisi hyvää ja pysyvää kotia, jossa niitä jaksettaisiin pitää sylissä ja niiden kanssa leikittäisiin. Pojat ovat veljekset, kummatkin leikattuja, sisäsiistejä ja puremattomia.
Pojat ovat olleet meillä pennuista asti ja itkien nyt joudun niistä luopumaan. Meille syntyi ihmisvauva ja valitettavasti prioriteetit ovat menneet kokonaan uusiksi. Vauvan syntymän jälkeen en ole ehtinyt poikien kanssa olla enkä leikkiä, lähinnä hoitaminen on jäänyt perustarpeiden tyydyttämisen tasolle: ruoan ja veden laittamiseen sekä jälkien siivoamiseen. Yritetty on useamman kuukauden ajan, mutta vauva vie niin paljon aikaa ja huomiota, ettei tämä enää toimi. Haluan freteilleni kodin, jossa niille olisi aikaa ja huomiota enemmän kuin mitä minä pystyn antamaan.
En myy poikia vaan annan 50€ nimelliseen hintaan. Mukana tulee iso kantokoppa, iso häkki, kakkalaatikoita, ruokakippoja, juomapulloja yms. kaikki tavarat, joita olen itse frettien kanssa tarvinnut. Kriteereinä on kuitenkin se, että pojat menevät hyvään kotiin, jossa mielellään olisi entuudestaan kokemusta freteistä (pojat tulevat myös toimeen muiden frettien kanssa, ovat asuneet neljän porukassa), uuden omistajan on oltava yli 18-vuotias, eikä uudessa perheessä saa olla alle teini-ikäisiä lapsia. Nämä pojat eivät tule lasten kanssa toimeen.
Lisäksi haluan tavata perheen ennen kuin frettini annan. Pojat asustavat pääkaupunkiseudulla. Asialla ei ole kiire ja pidätän myös itselläni oikeuden olla antamatta poikia, jos uusi ottaja ei täysin vakuuta minua. Nämä ovat rakkaita olentoja enkä niistä kevyesti luovu.
Lisätietoja voi udella sähköpostilla osoitteesta puputi@gmail.com
Kaksi poikafrettiä etsii kotia
sniruf
2
677
Vastaukset
- sniruf
Pojat ovat saaneet jo uuden kodin :)
- ViliVilperi78
...fretit etsivät kotia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507955Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662245Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2312145- 1451711
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251229Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991113Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65839Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58762Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7736