Annelin neronleimaus

Jäätteemäki haluaa keskittää ulkopolitiikan hoidon pääministerille. Eihän siinä mitään, mutta samalla keskusta joutuisi maan edun vuoksi luopumaan pääministeripuoleen asemasta niin pitkään kuin Matti Vanhanen on puolueen johdossa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803287444175_uu.shtml
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jäätteenmäki toistaa ajatusta, jolla on ikää jo yli 10 vuotta. Näinhän alunperin haluttiin ulkopolitiikan tehtävänjaon menevän, että ulkopolitiikkakin saataisi aidon parlamentarismin (eduslunnan ja hallituksen) alaisuuteen.

Se, että ulkopolitiikasta saa päättää kuka tahansa yksi henkilö, joka saa suorassa kansanvaalissa 50,1% äänistä, on aivan liian riskialtista meininkiä.

Jäätteenmäki on oikeassa, mutta ajastaan jäljessä niin kuin aina.

Ulkopolitiikan valta pitää ottaa pois presidentiltä ja siirtää se kokonaan hallitukselle ja eduskunnalle, jolloin hallituksen sisällä asioista vastaisivat lähinnä pää- ja ulkoministerit.

Jos presidentille halutaan jotain valtaa antaa, niin olkoon edelleen utva:n jäsen, mutta ilman veto-oikeutta hallituksen ja eduskunnan parlamentaarisiin päätöksiin.

Äänestä
  • Kyllä presidentin vallan vähentämisen pyrkimykset ovat vielä paljon vanhempia kuin tuo mainitsemasi kymmenen vuotta. Aikoinaan se kuului nimen omaan vasemmiston päämääriin. Nyt siitä on tullut sattuneesta syystä natokiimaisten tunnuslaulu.

    Siinä olen kyllä samaa mieltä Vanhasenkin kanssa, että perustuslakiin tehtävät muutokset on tehtävä nyt, kun vielä kenelläkään ei ole suurempia intohimoja tulevien presidentinvaalien takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulkopoliittinen asiantuntija kirjoitti:

Jäätteemäki haluaa keskittää ulkopolitiikan hoidon pääministerille. Eihän siinä mitään, mutta samalla keskusta joutuisi maan edun vuoksi luopumaan pääministeripuoleen asemasta niin pitkään kuin Matti Vanhanen on puolueen johdossa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200803287444175_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu